Inspiraatio, flow ja muita hämäriä asioita

Kirjoittamiseen liittyy monia käsitteitä, joiden tarkoitus on enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. Niitä on vaikea sanoin avata. Ehkä siitä syystä ne jäävätkin monen, varsinkin aloittelevan, kirjoittajan tavoittamattomiin.

Sittenkin niitä tavoitellaan. Harrastajarunoilija odottaa inspiraatiota saadakseen päähänsä jonkin runon aiheen. Prosaisti tavoittelee flowta, jotta liuskoja syntyisi jouhevammin. Kriitikko, opettaja tai kokeneempi kirjoittaja voi puhua omasta äänestä, mainita kirjallisuuden tradition.

Mitä ne sitten oikein ovat? Ne ovat kirjoittajan näkökulmasta toisarvoisia käsitteitä, joiden hämäryyttä ei yhdenkään kirjoittajan kannata jäädä pohtimaan saati odottelemaan valaistumista.

*****

Inspiraatio on amatöörejä varten. Tietysti ammattimaisetkin taiteilijat inspiroituvat, mutta heidän työntekonsa ei edellytä sitä. Selitys on hyvin yksinkertainen: ammattitaito ja itsetuntemus. Harvassa ovat taiteilijat, jotka tekevät taidetta, mutta eivät ”kuluta” sitä yhtään. Jos siis et juurikaan pidä runouden lukemisesta, mutta kirjoitat sitä, olet yksinkertaisesti väärän tekstilajin parissa. Tämä asetelma ei tule koskaan johtamaan itseilmaisua pidemmälle.

Kun kaipaan innoittumista eli olen runon kanssa jumissa tai ajatus tuntuu muuten vain tahmealta, saatan laittaa tekstin syrjään ja napata kiinnostavan runoteoksen käteen. Tämä on yksi keino tietoisesti innoittua: runojen ammattimainen kirjoittaminen kumpuaa aina joidenkin toisten kirjoittamasta runoudesta, joka on itseä innoittanut ja jota ihailee. Palataan siis alkulähteelle, ihasteluun.

Haluan alleviivata tuota tietoista innoittumista: ei ole tarpeen odottaa inspiraatiota, jos tiedät mikä sinua innoittaa, mistä innostut. Maailma on täysi aiheita. Niiden huomaaminen on itsestä kiinni. Mutta muistettava on, että dekkarista on hyvin vaikea saada innoitusta runouteen.

Innoittuminenkaan ei välttämättä auta. Ammattimainen runoilija analysoi runoa, mitä siinä on, mitä siinä voisi olla, onko oikeastaan mitään, joutaisiko se mennä. Kun siis kirjoittaminen ei suju ja flow katkeaa, kaivetaan esiin työkalut ja aletaan tarkastella, mitä olisi tehtävissä, miten tilanne ratkaistaan. Sitäkin kautta voi ajatus ja teksti liikahtaa.

Minulla analyysin lopputulema voi olla se, että aloitus on hyvä, mutta kaksi viimeistä säettä sysipaskoja. Niiden takia olen ajautunut umpikujaan. Tai ehkäpä olenkin lähtenyt viemään runoa väärään suuntaan. Toimisikohan paremmin erilaisessa muodossa, ehkä lyhyemmin säepituuksin? Vai yritänkö nyt saada kirjoitettua pidempää runoa kuin mihin on aineksia? Miten kehittäisin runoa? Muuttaisinko sävyä humoristisempaan tai vakavampaan? Vaihtaisinko runon puhujan muunlaiseksi?

Nämä kaikki ovat keinoja, joita ei voi tunnistaa ja hallita ilman perehtymistä runouteen. Se perehtyminen tapahtuu toisten runoilijoiden teoksia lukemalla ja analysoimalla, ja opiskelemalla runouden teoriaa, joka aina vastaa lopulta yhteen kysymykseen:

Mitä runous on?

Hyvin simppeliä. Työkalujen hankkimiseksi pitää nähdä vaivaa ja työtä. Mitä enemmän on työkaluja ja ymmärrystä, sitä vähemmän ollaan inspiraation ja flown varassa.

*****

Onkohan minulla oma ääni? Sitä uransa alussa olevat usein kysyvät. Se on turha kysymys, sillä kaikilla on oma ääni. Olemme uniikkeja ihmisiä kokemuksinemme, taustoinemme, ajatuksinemme ja käsityksinemme. Kenelläkään toisella ihmisellä maailmassa ei ole minun historiaani, minun aivojani.

Oma ääni kehittyy vuosien ja osaamisen myötä, muuttaa muotoaan. Minäkin olin urani alussa kokeellisempi runoilija kuin nyt. Vuosien ja käsitysten ja opin myötä se kokeellisuus on karissut; ajattelen runoudesta ja sen kirjoittamisesta nyt erilailla kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Tai kuin vuosi sitten.

Osaamisella omaa ääntä kehitetään kantavammaksi. Kokemuksen myötä se muuttaa muotoaan. Sitä ei voi koskaan tietää, minkälaiseksi.

Omaa ääntä ei pidä sekoittaa kirjoittamistyyleihin. Oma ääni ei ole loppusointujen viljelyä tai proosarunouden muodon suosimista. Oma ääni on se, mitä sanon mistäkin, miten ja miksi.

Oma ääni on kirjoittajan manifestoituma taiteessa ja teoksessa.

*****

Kirjoittamisessa kaikki peilautuu kirjallisuuden traditioon, siis kirjalliseen perinteeseen. Kun kirjoitan runon, sitä verrataan aiemmin kirjoitettuihin runoihin. Jos kirjoitan kuusta pellon yllä, lukija saattaa osata verrata sitä Eino Leinon Nocturneen. Mitä paremmin tunnen tradition, sitä paremmin osaan huomioida sen kirjoittamisessani.

Perinnettä on hyvä kyseenalaistaa, mutta sen merkitystä ei voi ylenkatsoa. Perinne tarkoittaa miljoonittain teoksia, silmäpareja ja käsityksiä. Ne eivät ole väärässä, ne ovat olemassa – vaikka kirjailijat kuolevatkin. Meidän runoilijoiden ja kirjailijoiden tarkoitus on saada niiden silmäparien eteen uudenlaisia asioita, uusia käsityksiä. Jos ei tiedä, millaisia ne jo olemassa olevat ovat, vaeltaa pimeässä, tuurilla.

Alussa kerroin, että inspiraatio, flow, oma ääni ja kirjallisuuden traditio ovat kirjoittajan kannalta toisarvoisia käsitteitä. Näin todella on. Mikäli olet ”tositarkoituksella liikkeellä”, sinun ei tarvitse miettiä kirjallisuuden traditiota, sillä luethan joka tapauksessa paljon – varsinkin oman lajisi teoksia. Jos olet runoilija, luet enimmälti runoutta, sillä haluat kehittää itseäsi koko ajan runoilijana, saada osaamista ja tietoa. Tällöin et ole niin sidoksissa inspiraatioon tai flowhun. Mitä enemmän uhraat aikaa ja energiaa aivojesi koulimiseen juuri siinä omassa lajissasi, sitä paremmat valmiudet sinulla on.

Kirjailijat lukevat paljon, ovat paljosta kiinnostuneita. Tämä on säännönmukaista.

*****

Aivot ovat plastiset, muovautuvat. Se tarkoittaa sitä, että kaikki meidän kokemamme ja tekemämme muovaavat aivoja tietynlaisiksi. Jos tekee jotakin paljon, sen jälki aivoissa voimistuu.

Olen koulinut aivojani runoudella jo kolmattakymmentä vuotta. Olen korostanut runouden merkitystä elämässäni. Luen pääosin runoutta, kirjoitan pääosin runoutta. Luen ja kirjoitan joka päivä. Se tarkoittaa sitä, että ajattelen paljon runoutta ja runoudesta. Aivoissa on koko päällä runouden valmiudet. Annan esimerkin:

Näin muutama päivä sitten lappusen pyörivän kadulla. Runoilijanaivoni alkoi heti pyöritellä ajatusta, että sen täytyi olla viesti tuulelta. Lappu pyöri ohi, en huomannut poimia ja laittaa sitä roskikseen.

Nyt muistikirjassani on runon aihio valmiina. Seuraavaksi otan lisää työkaluja pakista, kirjoitan sen valmiiksi.

Yksi vastaus artikkeliin “Inspiraatio, flow ja muita hämäriä asioita”

  1. Kiitos! Herätteleviä ajatuksia. Antoi luvan pysähtyä miettimään ja tyhjentää omaa taulua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: