Kategoria: elämäkerrat
-
Inspiraatio, flow ja muita hämäriä asioita
Kirjoittamiseen liittyy monia käsitteitä, joiden tarkoitus on enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. Niitä on vaikea sanoin avata. Ehkä siitä syystä ne jäävätkin monen, varsinkin aloittelevan, kirjoittajan tavoittamattomiin. Sittenkin niitä tavoitellaan. Harrastajarunoilija odottaa inspiraatiota saadakseen päähänsä jonkin runon aiheen. Prosaisti tavoittelee flowta, jotta liuskoja syntyisi jouhevammin. Kriitikko, opettaja tai kokeneempi kirjoittaja voi puhua omasta äänestä, mainita…
-
4. huhtikuuta 2021
Otin taannoin hätäpäissäni junaan luettavaksi Pentti Saarikosken päiväkirjasarjasta viimeisimmän, vuonna 2019 ilmestyneen Pohjois-Haagan ja Keravan päiväkirjat (Otava, toim. Tommi Liimatta), joka käsittää päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1972-75. Olisi sitä voinut valita jonkin ohuemmankin; yli viisisataasivuisena tämä on melkoinen järkäle kantaa laukussa mukana. Ensimmäisen viidenkymmenen sivun perusteella alkoholi määrittää Saarikosken elämää, mutta ei niin paljon kuin kirjallisuus. Myös…
-
Häkkilintu
Howard Sounes: Locked in the Arms of a Crazy Life. Canongate Books 2009. Kun brittiläinen toimittaja Howard Sounes alkoi tehdä elämäkertaa amerikkalaiskirjailija Charles Bukowskista, kirjan kirjoittaminen vei mukanaan niin, että hän päätti irtisanoutua toimittajan pestistään. Sounesin omistautuminen näkyy, sillä kirja on kerrassaan upea. Se on kaiketi laadukkain omalle kohdalleni koskaan osunut elämäkerta. Henry Charles Bukowski…
-
Koko kansan Pate
Pauli Antero Mustajärvi – Tina Finn: Pate Ikurista. Docendo 2017, 206 sivua. Otsikko on ehkä liioittelua, mutta perustelen: Pate Mustajärvi on niin tunnettu kaveri, että hän kuulunee siihen melko harvalukuiseen sakkiin, jonka lähes jokainen suomalainen tunnistaa. Osa sitten tykkää, osa ei. Oma ensikosketukseni Popedaan ja Pate Mustajärveen taisi olla vuonna 1992, kun yhtye julkaisi Svoboda-albumin.…
-
Miten runo syntyy?
Minulta toisinaan kysytään, miten runo oikein syntyy? Usein kysyjä ei ehkä itse kirjoita mutta on syystä tai toisesta kiinnostunut asiasta; joskus kysyjä taas on vasta-alkaja, joka haaveilee julkaisemisesta ja kirjailijuudesta. Voin vastata vain omasta puolestani, mutta luulen, että jokaisen runoilijan kohdalla pätevä vastaus on, että runo syntyy aivoissa. Se kuulostaa typerältä itsestäänselvyydeltä, mutta kirjoittamiseen onkin…
-
Troubadour
Arto Melleri: Johnny B. Goethe. 56 sivua. Otava 1988. Selasin Arto Mellerin koottuja (Runot, Otava 2006), koska en enää muistanut, missä kokoelmassa runo Pääkallolipun alla ilmestyi. Etsintään olin alun perin ajautunut Kalle Aholan upean Melleri-levyn (Pääkallolipun alla, 2011) tiimoilta, jonka toinen suosikkibiiseistäni kyseinen biisi on (toinen on levyn avaava Puukkobulevardi – joka muuten on kautta aikain yksi suosikkirunoistani).…
-
Kymmenvuotisjuhla!
”Runous jos mikä on pienyrittäjyyttä”, hiljattain edesmennyt Leevi Lehto käänsi ystävänsä, amerikkalaisen runoilija Charles Bernsteinin moton ”Poetry is the / ultimate small / business” (Tossavainen, 2004). Tähänastinen matkani suomalaisessa runouskentässä on avannut silmiä juuri tuohon suuntaan: runoilijantyö on pellon raivaamista kivi kiveltä. Työ kestää pitkään, sujuu hitaasti ja epävarmasti, mutta myös varmasti edeten, mikäli runoutta…
-
Hiljaa virtaa Iijoki, intro
ALKU Kello 19:07 tuli ajatus, että minäpä tempaisen ja luen Kalle Päätalon 26-osaisen Iijoki-sarjan. Pääkoppani toimii toisinaan niin, että ajatus on yhtä kuin päätös. Kello 19:41 koko homma jo kadutti. Aion silti lukea. Aion myös kirjoittaa urakasta tänne blogiin. Ensin ajatuksena oli lukea norjalaisen Karl Ove Knausgårdin kuusiosainen Taisteluni-sarja, mutta kun pääkoppani on myös rakennettu…
-
Ajasta, urasta ja popliinitakista
Luen parhaillaan Pekka Kejosen muistelmatrilogian viimeistä osaa, päiväkirjamuotoon kirjoitettua Muotokuvia mustissa (WSOY 2002). Siinä jo aikuiseksi ehtinyt Kejonen katselee mennyttä ja nykyisyyttä huvittuneen ironisesti mutta anteeksi antaen. Tulevaisuutta hän ei paljon pohdi, ja miksi pohtisikaan. Miksi sitä vaippoja haluaisi tähyillä kun on niistä juuri päässyt eroon. Minulle kirjan parasta antia ovat väliin uitetut, arkisista asioista syntyneet…
-
Minä ja Samuli
Tuuhea ja päältä vähän pörheä tukka, jolla näyttää olevan oma tahto. Poseeraava asento, pää on kääntynyt vasemmalle. Hoikat kasvot ja niillä vakava ilme. Lähestulkoon pistävä katse, sen takana ehkä epämukavuuden tunne, ehkä kuulumattomuudenkin. Puku ja puutarhapenkki. Kun vuonna 2009 ystävänpäivänä muutimme vaimoni kanssa Riihimäelle, en ollut vielä nähnyt Kalevi Seilosen valokuvaa Samuli Parosesta istumassa kortteerinsa…
teemuhelle.wordpress.com 