Myöhässä

Täsmällisyys kuuluu hyveisiini, mutta tällaisina päivinä kun kirjoittaminen soljuu kuin itsestään ja elämisessä on oikealta tuntuva rytmi, tulee väistämättä mieleen ajatus, että synnyin kaksi- tai kolmekymmentä vuotta liian myöhään.

Yksi suosikkirunoilijoistani, Yhdysvaltoihin nuorukaisena silloisesta Jugoslaviasta emigroitunut Charles Simic totesi muuan haastattelussa olevansa ”city poet”. Hän on kasvanut ja elänyt suurissa kaupungeissa, ja niiden tarjoamaa kuvastoa pursuaa hänen runoistaankin. Lisäksi hän on ehtinyt kokea toisen maailmansodan kauheuksia ja pitkän elämänsä varrella nähdä yhtä sun toista. Minäkin olen kaupunkirunoilija (vaikka maaseudusta pidänkin), olenhan syntynyt ja ensimmäiset 25 vuotta elämästäni elänyt Helsingin lähiöissä. Nykyisin asun Riihimäellä. Kaupunki tämäkin jos kohta pieni.

Nuorukaisena haaveksin kirjailijantyöstä. Silloin se tarkoitti sitä, että saisi kirjoittamisesta elantonsa. Kun sitten lajikseni valikoitui runous, kävi yllättävänkin nopeasti selväksi, ettei runoja kirjoittamalla elä. On oltava työelämässä – ja täytyy sanoa, että koen työelämässä mukana olemisen olevan avainasemassa kirjoittamisessani. Se on minun ”kaupunkini”. Työpaikat ovat sosiaalisia, erilaisten ihmisten arjessa ja kaupunkien rytmeissä mukana pitäviä ympäristöjä, joilla on aivan valtavasti annettavaa myös kirjoittamiseen. Työ on myös taannut sellaisen toimeentulon, että on voinut keskittää muun aikansa juuri sellaiseen runouteen kuin on parhaaksi nähnyt.

Silti tällaisina pyryttävinä talvipäivinä, vapaapäivinä (palkkatyöstä) kun runojen kirjoittaminen on yhtä luontevaa ja helppoa kuin hengittäminen ja mieli tarjoaa aiheita ja kuvia liukuhihnalta, herää pieni kaiho sitä vanhaa unelmaa kohtaan: olisihan se jotain, jos tällä tavalla voisi elää joka päivä. Ei olisi varsinaista aikataulua, jonka pillin mukaan kulkea. Antaisi vain taiteen määrittää onnistumisen tahdin. Joskus, vuosikymmeniä sitten, sellainen olisi voinut olla mahdollista. Siitä minä myöhästyin. Tragedia sinänsä, mutta myös runon aihe jonka kirjaan ylös.

Yksi vastaus artikkeliin “Myöhässä”

  1. Edesmennyt Arto Salminen sanoi jossain haastattelussa, että lopetettuaan päivätyöt (niitä hänellä kerkesi olla useita) ja jäätyään vapaaksi kirjailijaksi loppuivat myös aiheet. Työn ohessa kirjoittaessaan Salmisen mukaan oli jatkuvasti yhteydessä ihmisiin ja kuuli tarinoita, törmäsi tilanteisiin jne. Haaveilin itsekin joskus vapaasta kirjailijan työstä, mutta olen huomannut että joskus se liika vapaus ei välttämättä tarkoita tuotteliaisuuden lisääntymistä. Monet kirjailijat ovat kuvanneet kirjoittavansa parhaat juttunsa ”siinä sivussa”. Samalla kun elämä tapahtuu, oli se sitten työelämää tai muuta. Tietysti kirjoittamiselle pitää varata myös aikaa ja tilaa, joten jonkinlainen ihannetila itselleni ainakin on ollut freelancertyöt kirjoittamistyön rinnalla. Simic on muuten yksi minunkin suosikkirunoilijoitani!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: