Kirjablogeista ja -kritiikistä

Twitterissä Reader, why did I marry him -blogin pitäjä Omppu twiittasi lyhyesti:

Minä vuonna luulet, että tapahtuu sellainen ihme, että kriitikot ja kirjabloggarit keskustelevat keskenään vai tapahtuuko sitä ikinä?

Lennähdin vastaamaan: ”No nyt just parhaillaan! :)”.

Kysymyksellä viitattaneen stadin kirjamessuilla käytyyn kritiikkikeskusteluun, josta Omppukin bloggasi – näin. En puutu laajemmin kirjamessukeskustelun sisältöön, koska en ollut sitä kuulemassa, mutta ymmärrykseni mukaan ilmeisesti oli käynyt niin, että kirjailija ja kriitikko Esa Mäkijärvi oli tylyttänyt kirjablogeja jollakin tavalla laaduttomiksi. Tai ainakin jotkut olivat saaneet sellaisen kuvan hänen puheistaan ja pahoittaneet mielensä.

Kyllä minäkin olen törmännyt laaduttomiin kirjablogeihin, mutta tällöin olen verrannut niiden kirjoituksia kirjakritiikkiin, mikä on tolkuttoman tyhmää – ei kirjablogi ole automaattisesti ympäristö kirjakritiikille. Tai sitten olen voinut törmätä blogiin, jota joku pitää vaikkapa jonkinlaisena lukupäiväkirjanaan. Miksi senkään nyt pitäisi olla niin kieliopilleen.

Kirjablogi voi olla mitä vain. Jos siis osun jonkun kirjablogin yhteen tai kahteen kirjoitukseen, teenkö oikein muodostaessani sen perusteella mielikuvan yhdestä blogista saati koko blogiskenestä? No en. Enhän kohtele niin kritikoimiani runoteoksiakaan. Toisaalta osun useinkin, esimerkiksi Ompun blogissa, todella kiintoisiin bloggauksiin. Sitä paitsi, vastavuoroisesti: kyllä huonoja kritiikkejäkin näkee. Sellaisia, joita ei kritiikeiksi tohtisi edes nimittää. Niitä näkee niin pienilevikkisissä kulttuurilehdissä kuin Helsingin Sanomissakin. Mitäpä siitä: ei aina voi onnistua; saatan murahtaa, mutta perustelen kyllä. Sitä paitsi minua, näissä asioissa turhankin tosikkomaista, on hankala miellyttää. Otanpa senkin huomioon.

Jos kriitikolla on negaatioita kirjablogeja kohtaan, sen täytyy perustua jonkinmoiseen tuntemukseen siitä, että kokee kirjablogien astuvan omalle tontilleen. Tällaista ajattelua ruokkii se, että kirjakritiikin sija esimerkiksi sanomalehdissä on koko ajan huononemaan päin, eritoten marginaalikirjallisuuden kuten runouden kohdalla. Eihän sellainen itseluottamusta ja omanarvontuntoa ainakaan nosta. Samalla kustantamot ovat kirjojen kansiliepeihin nostaneet kirjablogeista hyvinkin juustomaisia, jäätävän tyhmiä, asiakokonaisuudesta irroitettuja kommentteja, kuten ”Tosi hyvä!” tai ”Taattua viihdettä!” Nämä siis tyyliesimerkkeinä, ei suorina lainauksina. Tällaista ei ennen nähnyt, sillä aiemmin kaikki kansimaininnat olivat kritiikeistä poimittuja kriitikon korkeakirjallisia toteamuksia, kuten esimerkiksi ”Vuoden kirjatapaus!” tai ”Lukijan ei taaskaan tarvitse pettyä!”

Alkuun nuo kansilievenostelutkin ärsytti, mutta toisaalta: jos lukija mainostaa toiselle lukijalle, että TÄÄ ON HYVÄ, OSTA!, niin eipä siihen kirjallisuuden maisteria tarvita väliin sormea heristelemään. Enkä mä mikään maisteri olekaan, en edes uimamaisteri. Kirjat saaavat näkyvyyttä, onks se paha? Noup.

**********

Aloin Ompun twiitin myötä miettiä kirjablogin ja kirjakritiikin rooleja. Selvää on, että kirjakritiikki on etääntynyt lukijasta aika kauas. Näin on käynyt varsinkin runokritiikkien kohdalla, ja tähän olen omassa freelancer-kriitikkoudessani (Hämeen Sanomat) yrittänyt rakentaa siltaa. Rakentaminen edelleenkin jatkuu. Haukkumakirjeitä ei ole ainakaan minulle asti toimitettu, joten uskaltanen olettaa ainakin jonkinlaista onnistumista kohdalleni (hyväksyivät minut Suomen arvostelijain liittonkin, joten sysipaskakaan en ammattilaisten mielestä ilmeisesti ole).

Samanlaista siltaa rakentavat kirjablogitkin. Kritiikki on lajina aika jähmeä, ainakin perinteinen lehtikritiikki. Koen, että sillä on selkeähkö muoto ja tavoite. Samalla se on lukijoiden palvelua. Itse lähestyn kritiikkiä aina taide edellä: toisinaan se voi mennä melko vaikeaselkoiseksi maallikon silmin. Kuinka hienoa silloin olisikaan, kun joku astelisi siihen väliin kirjabloggauksellaan ja tasoittaisi tietä!

Jos taidekritiikki asettuu mielestäni aika tiukastikin taiteeseen kiinni, ja yrittää niiltä jalansijoilta palvella lukijoita, kirjablogi voi asettua mihin vain. Siinä on sen vahvuus. Se voi ottaa juuri sellaisen lähestymistavan kuin tahtoo, olla ihan mitä haluaa. Toisinaan se voi olla kirjaesittely, maininta, kirjoitus tai valokuva kauniista kansitaiteesta, mielipide, lukupäiväkirja, kritiikki, kulttuuriuutinen. Kirjablogi on melkoinen hybridi oikeastaan, sitä on ehkä mahdotontakin ulkoa käsin määrittää. Tarpeetontakin.

Kirjablogien ja kirjakritiikin välillä ei pitäisi nähdä minkäänlaista railoja. Kirjakritiikki on mitä on, se on loppujen lopuksi helppo tunnistaa. Kirjablogilla voi olla niin monta roolia, että yleistämiset voi heittää samantien huitsin nevadaan; niitä pitää lähestyä kirjoitus kerrallaan, tekstilähtöisesti, ja samalla pitää mielessä, että saattaapa siinä kirjallisuuskritiikkikin ottaa kehitysaskeleita.

**********

Asiasta viidenteen, kritiikistä vielä: olen jo aikoja sitten puhunut, että esimerkiksi Helsingin Sanomien, Parnasson, kaikkien kirjallisuuden kannalta oleellisten sanoma- ja aikakauslehtien tulisi mahdollistaa nettiin jonkinlainen blogiympäristö kirjakritiikille. Jos se ei kerran kannata lehden sivuilla, blogiympäristöhän on likimain ilmainen. Joku ”passintarkastus” siinä portaalin ovella, että millainen kirjoittaja, ehkä joillekin bloggaajille voisi maksaakin, mutta muuten vain portit auki pikkutsekkauksen jälkeen, ettei lukija huku tulvaan. Siellä voisi sitten vaikka kirjallisuuslajien mukaan erottautua, tai aiheiden, miten ikinä. Ei sellainen voi kovin paljon maksaa, mutta paljon se kyllä palvelisi.