Runoudesta ja runoilijuudesta

Kukkahattusetä pahastuu

Moni humoristisesti sävyttynyt kirjoittaja aloittaisi tekstin, jossa käsitellään jonkinlaista allekirjoittavan pahastumista, sanoilla kyllä minä niin mieleni pahoitin. Se halutaan kirjoittaa merkiksi siitä, että tunnistetaan legendaarinen Mielensäpahoittaja, mutta valitettavasti: vitsi meni jo. Samalla tavoin kuin Pirkka-Pekka Peteliuksen esittämän James Potkukelkan hokema apuva pikemminkin ärsyttää kuin huvittaa.

En aloita kummallakaan tätä kirjoitusta. Paitsi että aloitin.

Vaimoni näytti erään keskustelua herättäneen blogientryn, täällä näin. Kyseisen blogin kirjoittaja on lääketieteen opiskelija, joka kirjoittaa opinnoistaan ja niiden ympäriltä mielestäni lennokkaasti ja hauskasti. Mainitsemani entryn otsikko oli Ruumiiden leikkelyä. Nimenomaan oli, sillä näyttää siltä että kirjoittaja on sittemmin poistanut tekstin. Hän on tehnyt sen mitä ilmeisimmin painostuksen alaisena tai palveluntarjoajan vaatimuksesta/tekemänä. Mistään ei selviä oikeaa syytä asialle.

Kirjoitus käsitteli obduktioita ja dissektioita; siis ruumiinavauksia, teki eroa noiden kahden termin välille. Dissektiosta (l. ruumiin leikkely anatomian opiskelun yhteydessä) blogisti/lääkisopiskelija kirjoitti lennokkaasti, että ensimmäisellä vuosikurssilla pääsee tutustumaan yleensä vuoden kuolleena olleisiin ruumiisiin, joiden kohtaaminen on sikäli helppoa että ne ovat niin kuolleita, niin kauan vatsallaan olleita että kasvot ovat menneet lyttyyn. Joskus silloin, kun ensin toisen vuosikurssin opiskelijat ovat tehneet jekkuja ja vaihtaneet elimien paikkoja. Tai muuta sellaista, ei kovin vakavaa, ei missään nimessä loukkaavaa tekstiä.

Kirjoitus keräsi nopeasti paljon kommentteja. Eräskin kommentti, jonka oli allekirjoittanut peräti kuusi henkilöä (lääkäreitä ilmeisesti?) vaati kirjoituksen poistamista eettisiin syihin vedoten. Heidän mielestään vainajista piti kirjoittaa kunnioittavaan sävyyn, ei liian humoristisesti tai kevytkenkäisesti.

Olen eri mieltä siitä, että kirjoitus olisi pitänyt poistaa. Opiskelijalla on aivan varmasti oikeus kirjoittaa kokemastaan, varsinkin jos kirjoitus on todenmukainen. Ei se loukannut ketään. Kirjoitus oli sitä paitsi hyvä: se avasi näköaloja paikkaan, jonne katse ei yleensä yllä.

Mutta moralisti minussa nosti päätään kirjoituksen tuomien tietojen valossa. En nimittäin oikein pidä ajatuksesta, että mikäli jonkun läheiseni ruumis luovutetaan lääketieteen käyttöön, hänen elimillään leikittäisiin tai niiden avulla suoritettaisiin jekkuja. Haluaisin, että häntä kunnioitettaisiin myös vainajana; hänen ruumiinsa on luovutettu syistä, joihin tuskin lukeutuu mustan huumorin ylläpito. Huumorintajuton en ole, mutta mielestäni huumorillekin on oma paikkansa ja aikansa. Vainajan luona se ei ole. Sillä vaikka kuolemakaan ei ole kuolemanvakava asia, en tahtoisi että minun tai läheiseni nenä vaeltaisi jekkuna pitkin laitosrakennusta, keuhko vaihtaisi paikkaa maksan kanssa jne.

Tottakai, ihminen on kuollut: mitä se häntä enää haittaisi, voisi joku ajatella. Ajattelen kuitenkin että kuolema, oli siitä kulunut sitten päivä, vuosi tai kymmenen vuotta, on niin henkilökohtainen asia itse kullekin, että on ihan kohtuullista noudattaa hyvää moraalia ja etiikkaa asian tiimoilta. Kuolema on aina tragedia.

Siltikin: jälkeen päin on turha moralisoida jotakin kirjoitusta; pitäisi moralisoida oikeita asioita.

Koska kyseistä blogientryä ei enää ole, on jäljellä enää vain kohina sen ympäriltä. Muun muassa täällä.

EDIT. klo 12.08. Joku onnekas oli onnistunut ottamaan talteen kyseisen kirjoituksen kommentteineen. Se täällä.

teemuhelle

, , , , ,

6 vastausta artikkeliin “Kukkahattusetä pahastuu”

  1. rittis

    Moikka! Päädyin tänne erinäisiä linkkejä seuraamalla, ja oikeastaan olisin vain seurannut sivusta, mutta mietin, että ehkä joulukiireidenkin alla saattaisit haluata keskustella kanssani yhdestä ajatuksesta, joka minulla on hieman erilainen kun ilmesesti omasi on. Nimittäin, kirjoitat, että kuolema on aina tragedia, mutta itse en allekirjoita tätä näkemystä; ajattelin jopa obduktiosalista lukiessani että tekstin kertomat asiat demystifioivat kuolemaa ja tekevät siitä arkisemman. (Tuli vähän mieleen Nuorena nukkunut missä kuvaillaan Siljan saunassa viettämää aikaa hiljaa hiipuen. Se oli surullista mutta myös arkista. Tein tämän lisäyksen perustellakseni vähän miksi puhun arkisuudesta.) Kuolema odottaa kaikkia tällä hetkellä eläviä ja kuoleman jälkeen (kuvittelisin näin) emme murehdi kohtaamamme tragediaa. Minun on myöskin vaikea nähdä, että kuolema olisi henkilökohtainen asia sillä tavalla kuin tulkitsen sinun sitä tarkoittavan (tämä on siis minun omaa tulkintaani). Kuolemantapauksen aiheuttama suru, murhe ja menetys on henkilökohtaista, kuolevalle esimerkiksi kuoleman pelko on henkilökohtainen asia, mutta minun on vaikea ajatella ruumista enää henkilönä. Saattaa olla, että suuntaan kunnioitukseni pikemminkin eläville kuin kuolleille. Siksi en koe, että henkilö, joka on ruumiinsa luovuttanut tieteelle ja kuolemansa jälkeen opetuskäyttöön, on enää kohdannut tragediaa tai että hänestä nimeltä mainitsematta puhuminen silloin kun viitataan erilaisiin opetustilanteen tapahtumiin olisi erityisen epäkunnioittavaa. Ajatuksen tasolla teen eron vainajan muiston kunnioittamisesta sekä ruumiista, joka ei enää olennaisilta osilta ole hän, jota jäädään kaipaamaan. Siksi en täysin samaistu loukkaantumisen tunteeseen. Sillä varauksella, että en ehkä ole kokenut jonkinlaista menetystä joka ehkä sellaista murhetta aiheuttaisi, minua ei paljoa haittaisi jos ruumiinosat ovat vatsaontelossa vaihtaneet paikkaa, koska en koe että se satuttaa ketään.

    kunnioittaen

    Maria Ikola

    Vastaus
    1. Teemu Helle

      Tervehdys ja kiitos kommentista!

      Yhdistin loukkaantumisen lähinnä huonoon makuun. Kokisin sen, jos se olisi mahdollista, huonon maun osoitukseksi, jos joku leikkisi ruumiillani tai sen osilla (oikeastaan aivan sama kuka leikkii ja kenen ruumiilla tai sen osilla: se osoittaa mielestäni itsekkyyttä ja/tai huonoa makua). En pidä huonosta mausta. Se maistuu pahalle ja sitä on ihan liian paljon liikkeellä.

      Tragedialla ja arkisuudella ei ole oikeastaan mitään tekemistä keskenään. Selvennän: kyllä kai jokaiselle aikuiselle on selvää se, että jokainen kuolee joskus (eri asia sitten, tuleeko asiaa ajatelleeksi). Joka päivä kuolee ihmisiä, joka hetki joku kuolee. Hoitoalalla tai hautaustoimistossa työskentelevälle se varmasti on arkista – he ovat tottuneet siihen, sitä tapahtuu jatkuvasti ja ajatukset liittyvät siihen laajalti. Joillekin kuolema on bisnestä.

      Mutta kyllä ihminen voi kokea menetyksen, surun tunteita, vaikka kokeekin kuoleman itsestäänselväksi ja arkiseksi. Läheiset ja omaiset ainakin kovin usein kokevat. Jopa sellainen kuolema, jota on osannut odottaa – kenties sairauden tai korkean iän vuoksi – voi olla traaginen, vaikka se on samaan aikaan helpotus.

      Kuolema on tragedian loppu. Elämän loppu.

      Lopultakin kaikki nämä liittyvät yhteen: kuolema on aina hyvin henkilökohtainen asia. Vainajat ja muistot ovat aina erittäin henkilökohtaisia asioita. Sen unohtaminen mm. siten, että suorittaa jäyniä vainajan elimillä, vainajan jota ei tunne, on kovin kovin itsekästä. Huonoa makua se on juuri siksi, että omaisella on mahdollisuus tulla loukatuksi, eikä sellainen ole muutenkaan missään tapauksessa korrektia käytöstä. Ei vaikka kuinka ”itse” olisi tarkoittanut pelkkää hyvää tai ”itse” ajattelee eri tavalla asiasta. Käytöstavat eivät ole pelkästään oven avaamista ja ruoasta kiittämistä, mutta ne ovat aina toisen huomioonottamista.

      Kuulostanpa kukkahattusedältä :).

      Vastaus
  2. E.H

    Täytyy sanoa että en pidä siitä että pilaillaan kenekään kustannuksella, ei edes vainajan. Ja kaikkea ei ole tarkoitetu yleiseen jakoon, se on minusta oikein! Se on kunnioittavaa. Toki ihmistä aina kiinnostaa asiat joita ei tiedä, se on uteliaisuutta! Liika uteliaisuus ei ole hyvä asia. Itse olen työssäni kohdannut kuolevia, ja heidän toiveestaan lahjoittaa ruumiinsa sitten tutkimustyölle. Se kuinka heitä näin elävänä, en todellakaan pidä siitä että heille nauretaan kuolleena. Ja osaltaan tuo käytös kertoo vain lapsellisuudesta, ehkä voisi itsensä kuvitella siihen asemaan, makaamaan kasvot lytyssä ja muut nauravat! Vaikka eihän se vainaja sitä enään tiedä.

    On totta että pitäsi ensin ajatella ja sitten moralisoida. Mutta joskus tuntuu että se moraali on jo unohdettua asiaa, etiikasta puhumattakaan. Kaikki on jo yleistä ja yhteistä, ei mitään väliä toisella ihmisellä.

    Vastaus
    1. Teemu Helle

      Hei jälleen ja kiitos kommentista!

      Oikeastaan aiempaan kommenttiin kirjoittamani vastaus sopii tähänkin. Olen siis kanssasi samaa mieltä, joskin ehkä hiukan eriävin perusteluin.

      Aivan. Moraali on usein unohdettu, tai sitten se on vääntäytynyt kummallisen näköiseksi, väärältä tuntuvaksi.

      Vastaus
  3. Hanna-Riikka

    Toisaalta, kuvittelisin että em. kaltainen huumori johtuu myös siitä, että se voi olla etenkin uusille opiskelijoille hämmentävä tilanne, ja vanhemmat opiskelijat tavallaan keventävät tunnelmaa. Lääkäreillähän sanotaan olevan brutaali huumorintaju, minkä ymmärrän. Itse usein kukkahattutäteilen, mutta tässä asiassa olen eri mieltä. Kuollut liha on jätettä. Toisaalta, ajattelen rationaalisesti noin, mutta silti minulla on voimakkaita tunneperäisiä ajatuksia mm. siitä, että en halua tulla haudatuksi vaan poltetuksi jne. Jätän ajatusvirheeni tuohon, koska vastahan mainitsin sen olevan jätettä, enkä kenenkään minä tai sinä. Tämäkin osoittaa sen, että tietoisuus kuolemasta on monitahoinen asia, jossa harvoin järtki ja tunne kulkevat samoja polkuja.

    Vastaus
  4. Teemu Helle

    Hanna-Riikka, joo hoitoalalla huumori on paikoitellen hyvinkin mustaa. Jonkinlaista kokemusta siitä on itsellänikin. Pidän mustasta huumorista.

    Kuollut liha on jätettä, totta, mutta minusta kuolemassa on lopultakin melko vähän kyse siitä itse ruumiista. Enemmänkin muistoista. Se mätänemisen aloittanut kroppa on vain symboli joidenkin asioiden päättymiselle.

    Minusta tässä asiassa ei tavallaan ole ajatusvirheitä tai ongelmia logiikan kanssa; ehkäpä logiikka piilee juuri siinä, että kuolema saattaa olla hankala aihe ja asia ajatella – en lainkaan ihmettele, jos se herättää ristiriitaisuuksia. Ristiriitaisuus on se ajatus. Itsekin tiedostan, että ajatukseni kuolemasta vaihtelevat suuresti, riippuen täysin asiayhteydestä. Mutta nimenomaan: kuolema on monitahoinen asia. Ja juuri sen vuoksi toisaalta ymmärrän hyvin, miksi esim. lääkäreillä etiikka kuoleman ja kuolleiden suhteen on hyvin herkkä. Mutta ei minusta lennokas kirjoitustyyli kuolemasta ole mitenkään väärin. Toki kuitenkin toivon, että läheisteni luut saavat rauhassa maata siellä minne ne ovat haudattuina ilman, että joku mustaa huumoria työssään viljelevä haudankaivaja päättää rakentaa niistä nukketeatterinuken.

    Vastaus

Jätä kommentti Teemu Helle Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.