Romua rakkauden valtatiellä on kolmas osa Martti Anhavan toimittamasta ja kirjoittamasta Melleri-teossarjasta. Runot (ilmestyi 2006) ja Pääkallolipun alla (ilm. 2011) ovat kaksi edellistä osaa. Ensimmäisen teoksen kootessa Mellerin runot yksiin kansiin, ja keskimmäisen vastaavasti Mellerin kirjoittaman proosan, täydentää kolmas osa loistavasti ympyrän.
Romua rakkauden valtatiellä kertoo kattavasti Mellerin elämästä. Se etenee kronologisesti, syntymästä kuolemaan. Kirja koostuu yleisesti ottaen kolmenlaisesta aineksesta: Mellerin omista muistiinpanoista (joita on onneksemme säilynyt runsaasti), Martti Anhavan kirjoittamasta materiaalista, sekä Mellerin perheenjäsenten ja sukulaisten, ystävien ja tuttavien muisteluista, jotka Anhava on toimittanut ja koostanut parhaaksi näkemiinsä paikkoihin kirjassa.
Kirjan teemat ovat odotetunlaisia: värikäs ja hankala kirjoittajaelämä, kimurantit ihmissuhteet, Mellerin vahva ja mielenkiintoinen persoona. Ja niin edelleen. Lukija pääsee erityiselle matkalle niin kirjallisuuden kuin teatterinkin elämään, yleensä niin päälleliimatun näköisen taiteilijaelämän kulisseihin – viimeistään tällaiset elämäntarinat avaavat taiteilijaelämän illuusiota ihannoivia silmiä. Taide on työtä, se vie mukanaan koko elämän, on elämäntyötä.
”Ikään kuin Kaijakin tajuaisi säröilläoloni, varoo seurassani. Lapsi huusi läpi koko yön. Rahat loppuvat kohta. Itsemurha-ajatuksia, joita hätistelen pois: pelkään että en kuitenkaan… pelkään että sittenkin… ”
Teos on paksu, kuten trilogian muutkin osat. Anhavan urakka on kaikkinensa ollut melkoinen, ja toivoisin teossarjan saavan suuressa määrin huomiota olevaisuutensa johdosta. Anhava on tehnyt kulttuuriteon, jollaista en hetkeen muista tapahtuneen. Mellerin perintö on nyt valettu kivijalkaan. Enempää ei runoilija voi toivoa.
Martti Anhavan kädenjälki näkyy selvimmin viimeisimmässä osassa. Pidän siitä, kuinka hän on pyrkinyt pitäytymään teoksessa taka-alalla, vaikka tuo julki oman suhteensa Melleriin ja hänen lähipiiriinsä, ja loogisesti: saanut läheltä seurata runojen työstöprosessia. Anhava ei kuitenkaan alleviivaa omaa rooliaan Mellerin taustalla, vaan malttaa pysyä ”vain kustannustoimittajana” ja ”firman miehenä”, joka auttoi Melleriä runoilijana kohoamaan lakeuksilta korkeuksiin.
Teoksen parasta antia ovat Mellerin muistikirjoista mukaan otetut pätkät, jotka todella avaavat konkreettisesti ikkunoita runoilijan ajatusmaailmaan ja maailmankäsitykseen. Tosin välillä pitkähköt monologit käyvät puuduttaviksi.
Romua rakkauden valtatiellä tuo julki joitakin niistä ennakkoluuloista, joita Melleriin ja hänen runouteensa on vuosikausia, hänen eläessäänkin, kohdistunut: runoilijanrenttu, joka haluaa lihavoida omaa suvereniteettiaan, älyään ja osaamistaan, naistenmies, viinan kanssa läträävä stetsonpäinen cowboy joka suostuu kulkemaan vain omia polkujaan. Jotkin näistä runoilijan stereotypioista, joita Melleri on ehkä osaltaan ollut luomassa ja vahvistamassa, saattavat toteutua sellaisinaan myös Mellerissä itsessään, mutta kaiken keskeltä, Anhavan toimittaman ja kirjoittaman teoksen tekstien takaa, paljastuu oikeastaan yltiöherkkä runoilijamies, helposti addiktoituva pieni poika isossa maailmassa, joka kerta toisensa jälkeen eksyy, mutta löytää lopulta perille. Arto Melleri oli hahmo, joka kokemuksensa ja ajatuksensa – niin hyvässä kuin pahassa – kylvi sanoiksi paperille. Arto Melleri etsi ja pohti koko elämänsä ajan kuolemaa, ja löysi sen lopulta. Aivan kuten me muutkin löydämme. Hän etsi niin tiiviisti, että löysi vain varhemmin.
Kuten todettua, Martti Anhava (ja Otava) on tehnyt kulttuuriteon. Eräs aikamme värikkäimmistä kirjallisuuspersoonista on saanut arvoisensa ympäristön. Anhava on maalannut teokseen niin elävän henkilöhahmon ja maailman, että Arto Melleri voisi olla fiktiivinen hahmo. Hänestä pitäisi tehdä elokuva. Sitä odotellessa.
teemuhelle.wordpress.com 
Jätä kommentti