Avainsana: YLE
-
Kymmenvuotisjuhla!
”Runous jos mikä on pienyrittäjyyttä”, hiljattain edesmennyt Leevi Lehto käänsi ystävänsä, amerikkalaisen runoilija Charles Bernsteinin moton ”Poetry is the / ultimate small / business” (Tossavainen, 2004). Tähänastinen matkani suomalaisessa runouskentässä on avannut silmiä juuri tuohon suuntaan: runoilijantyö on pellon raivaamista kivi kiveltä. Työ kestää pitkään, sujuu hitaasti ja epävarmasti, mutta myös varmasti edeten, mikäli runoutta…
-
Ennen kuin sielu puutuu
Olen surullinen, koska maailmassa tapahtuu kaikkea pahaa, kuten alati kökkö televisio-ohjelmatarjonta. Tällainen oli kuluvan vuoden syyskuun kolmannentoista (keskiviikko) ohjelmatarjonta: – Ylen TV1-kanavalta tuli mm. neljätoista uutislähetystä. Tämä on sinänsä turhaa palvelua. Paitsi dementikoille. – TV2-kanavalta tuli kotimaista draamaa, kuten Luottomies-sarjan kolme jaksoa, uusintana ja prime time -aikaan tietenkin. Kakkosen tarjonnan ainoa valopilkku oli Docventures-sarjan avaus.…
-
Myydään aivot, vähän käytetyt
1. Kirjamyynti takkuaa. Madonlukuja sille on luettu jo vuosia, kuten tästä linkistä voit lukea. Samainen linkki antaa osviittaa kuitenkin siitä, että jonkinlainen itsensä kehittäminen, tieto, kiinnostaa ja myy. Kirjamyynnin takkuamisesta eniten ovat huolissaan kirjailijat, kustantamot ja ylipäänsä kirjallisuuden ympärillä oleva bisnes. Tämä on nykymaailman arvot huomioiden ymmärrettävää – onhan kysymys rahasta. Kirjoja ei kustanneta jos…
-
Salaliittoko?
Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Se on hieno saavutus. Kun siihen uhkaa tulla särö, älähdetään äkkiä. Hyvä niin, sillä korruptiossa on aina kyse moraalista; laki ei jäykkyydessään voi sitä kovin hyvin valvoa. Nyt pääministeri Juha Sipilään ja Terrafame -jupakkaan on liittynyt Yle ja sen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen. Kuvio on monella tapaa kummallinen,…
-
Ruuhkavuodet
Suomalaiset katsovat televisiota keskimäärin kolme tuntia päivässä, sanotaan täällä. Se on itsessään tolkuttoman pitkä aika, mutta hämmästyttävintä on se, että ”suurin osa suomalaisista, 92 prosenttia(*), katselee tv-ohjelmia niiden lähetysaikaan”. Kysymys. Miten ihmeessä teillä on aikaa? Miten ehditte? Minä, ruuhkavuosia vaimoni kanssa elävä, työssäkäyvä 34-vuotias juippi, en mitenkään ehtisi. En, vaikkei taloudessamme ole edes lapsia. Huomaan, että olen…
-
Hallituksen mandaatti
Kun kotimaan politiikassa tehdään joidenkin kansalaisten kannalta kiperiä ja kitkeriä päätöksiä, päätöksenteon pönkäksi annetaan usein perustelu, joka kuultiin myös Juha Sipilän taannoin pitämässä televisiopuheessa: ”Entä onko hallituksella mandaatti, valtakirja uudistaa Suomea? Äänestäjien valtakirja meillä on.” MANDAATTI. MIKÄ SE ON? ”Toimeksianto eli mandaatti on sopimus, jossa toimeksiantaja (mandaatti) antaa toimeksisaajan (mandataarin) tehtäväksi hoitaa jokin asia tai…
-
Erään aforismin ajatuksia
Helsingin Sanomissa on viimeisen viikon aikana ollut hyviä ilmastoartikkeleita. Ilmastonmuutos ja sen vaarat tunnustetaan nyt yhä laajemmin, mm. Kiina on ottanut korjaavia askeleita sen suhteen. Korjaavia ainakin siihen nähden, miten maa ennen on asiaan suhtautunut. Ehkä asiaan liittyy edelleenkin raha; cleantech-bisneksessä riittää louhittavaa. Mutta kuten Hesarissakin sivulauseessa todettiin, Pekingin saastesumuja ei enää voi olla huomaamatta.…
-
30.1.2013
Utuinen päivä. Syyllinen siihen on silmälääkäri, joka läträsi silmiini ”litratolkulla” ainetta, jonka on tarkoitus laajentaa silmän mustuaiset tutkimusta varten. No, laajenihan ne. Kerroin, kuten aina kerron lääkäreille kun se on tarpeellista, että omaan jostakin typerästä syystä ärsyttävän korkean resistenssin kaikenlaisia aineita kohtaan. Silmälääkäri selvästi kuunteli minua ja kasteli silmien lisäksi lärvin ja puoli rintamusta samaisella…
-
Hyvät, pahat & rumat
Ylen A-studiossa vieraili Juhana Vartiainen. Normaalisti olisin nimen oheen liittänyt hänen tittelinsä, mutta koska Vartiainen itsekin tunnustautuu puheessaan jatkuvasti ”meiksi taloustieteilijöiksi” (melko skitsofrenistä), tyydyn siihen ja siihen on teidänkin tyytyminen. Kyseisessä ohjelmassa Vartiainen rinnastettiin Matti Apuseen, Björn Wahlroosiin ja Raimo Sailakseen. Komeaan joukkoon on Vartiainen päässyt, enkä nyt tarkoita ulkonäköä. Mielestäni rinnastus ei ole kovin…
-
Pärjäämisestä
Ylen ykköskanavalla on menossa kunnallisvaalitentti. Nyt ne puhuvat nuorten syrjäytymisestä. Ylläri pylläri. Miksi työttömyys on merkki syrjäytymisestä? Miksi mielenterveysongelmat ovat merkki syrjäytymisestä? Eihän työtön ole syrjäytynyt, hän on ilman työtä. Sairastuneella ihmisellä on yleensä mahdollisuus parantua, ja jos ei ole on varmasti mahdollista yrittää pitää hänet elämässä kiinni häntä miellyttävällä tavalla. Kysymys on resursseista, ymmärtämisestä…