Avainsana: minä
-
Olemisen sietämätön keveys
Kuu näyttää kirjaimensa on ollut nyt kuukauden maailmalla, ja hyvin se näyttää siellä pärjäävän. Se on ihanaa. Mutta mitä tapahtuu kirjailijan elämässä, kun kokoelma on julkaistu? Jos hyvin käy, sitä käy puhumassa kirjasta tapahtumissa ja mediassa, ja kirjasta ilmestyy kritiikkejä. Jos oikein kivasti käy, kirjaa ostetaan niin kirjastoihin kuin koteihinkin. Tällä kerralla kirja aloitti taipaleensa…
-
Ajasta, urasta ja popliinitakista
Luen parhaillaan Pekka Kejosen muistelmatrilogian viimeistä osaa, päiväkirjamuotoon kirjoitettua Muotokuvia mustissa (WSOY 2002). Siinä jo aikuiseksi ehtinyt Kejonen katselee mennyttä ja nykyisyyttä huvittuneen ironisesti mutta anteeksi antaen. Tulevaisuutta hän ei paljon pohdi, ja miksi pohtisikaan. Miksi sitä vaippoja haluaisi tähyillä kun on niistä juuri päässyt eroon. Minulle kirjan parasta antia ovat väliin uitetut, arkisista asioista syntyneet…
-
Pyhyyden kokemuksesta
Olen toisinaan niin sosiaalisen median keskusteluissa kuin yksityisissä jutteluissakin tullut maininneeksi, etten usko mihinkään sellaiseen jumalaan, jollaiselle vaikkapa tämä kotoinen evankelis-luterilainen uskontomme kumartaa. Useimmiten olen saanut selittää suuni puhki, kun olen asian ääneen todettuani silti kertonut etsiväni pyhyyden kokemuksia, useimmiten taiteen saralta. On harmillista, että pyhyys sanana ja ajatuksena on niin kiinnikkeinen uskonnoista omattaviin ajatuksiin…
-
Odottamisen tuska
Ristitulta. Samaan aikaan kun kirjoitan romaania, odotan kuumeisesti kirjastoapurahapäätöstä. Viime vuonna sellainen minulle myönnettiin, ja sen rohkaisemana uskalsin hakea tänäkin vuonna. Viimevuotinen apuraha oli ensimmäinen apuraha kohdalleni. Siis Valtaisa rohkaisu kirjoittamiselleni, sillä koin (ja edelleen koen) sen tunnustuksena sille mitä olen jo tehnyt ja mitä tulen vielä tekemään. Samanlaisen energian se tietysti antaisi tänäkin vuonna.…
-
Uudet kujeet
Tere, sanoisi virolainen. Kuten huomaatte, Neonvalot on (taas) muuttanut ulkonäköään. Teen sen näemmä epätasaisen tasaisin väliajoin. Pientä virkistystä itse kullekin. Totta puhuakseni olen potenut huonoa omatuntoa siitä, että tämä on ollut unholassa – en osaa sanoa miksi, kumpaankaan seikkaan. Jollaistakin kiirettä on ollut. Myös julkaisun jälkeinen krapula on vaivannut, pahemman kerran. Kun Onnen maa tuli…
-
Proosarunoa vai runoproosaa?
Kolmen ensimmäisen kokoelmani (sorta vala, Kiss ash & Oy) muodostama trilogia on enemmän impressionistinen triptyykki kuin osa kirjallista avantgardea. Mustat lehdet taas … niin, sitä en ole koskaan ajatellut runoteokseksi vaan pikemminkin proosarunoelmaksi. Olen aina vähän kummeksunut sitä, kuinka esim. runon ja proosan väliseen tyhjään kohtaan on syntynyt proosaruno vaikka runoproosa olisi tarkoituksenmukaisempi ilmaus ja…
-
Lukemiston toinen kirjoitus
Noin. Tänään on sadellut. On siis ollut aikaa kirjoittaa. Raapaisin tuonne Lukemistoon toisen kirjoituksen. Tällä kertaa kirjoitan Jarno Pennasen vuonna 1944 julkaistusta runokokoelmasta Elokuun päivä. Mielestäni teoksella on tänäkin päivänä kosketuspintaa; se käsittelee asioita, jotka ovat aina ajankohtaisia. Ai niin, kirjoitin tänään nimeni kustannusopimukseenkin. Hieno hetki, hivenen juhlallinen jopa. Nyt sitä alkaa itsekin todella uskoa…
-
Merkkipaalu, 1.
VAROITUS! Teksti saattaa sisältää runoutta! Ihmisen elämä koostuu merkkipaaluista. Minulle elämä on yhtä kuin rakkaus ja kirjoittaminen, ja jokin liitto jonka ne keskenään muodostavat. Ajattelin kirjata tänne lokiin kaikki kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen liittyvät merkkipaalut. Ovatkoon ne maamerkkejä kuinka minusta tuli minä. Rakkauksista en viitsi kirjoittaa – se olisi säädytöntä, eikä minulla olisi sydäntä sellaiseen, sillä…
teemuhelle.wordpress.com 