Avainsana: kansitaide
-
Kauniit kannet, osa 2
Kun edellinen entry koski Onnen maan kantta, siis uutta kirjaa, ei liene haitaksi jos asetetaan heti perään valokeilaan vähän vanhemman kirjan kansi. Kyseessä on runoilija Juhani Tikkasen esikoisteos Vapaus (Otava), vuodelta 1966. Kannen tekijäksi kansilieve mainitsee miekkosen nimeltä Heikki Somersalo. Nopea googlaus antaa osviitaksi (Suomen Taiteilijaseuran kuvataiteilijamatrikkelin), että kyse voisi olla helsinkiläisestä, vuonna 1936 syntyneestä…
-
Onnen maa on nyt tilattavissa
No niin ihmiset (ja botit), lähestyy se päivä kun viides runoteokseni Onnen maa (Robustos 2014) julkaistaan. Mutta sitä ennen, teosta saa tilata ennakkoon täältä, Lukutoukan mahtavasta kirjakaupasta! Hinta ei ole paha, vain 15€ + postikulut. Samalla näin ollen paljastuu kirjan erittäin hieno kansikin. Sen on tehnyt Kiira Käkönen.
-
Kauniit kannet, osa. 1
Edellisessä entryssä kerroin aikomuksestani kirjoittaa pientä sarjaa vähän vanhemmista kirjoista, joiden kannet näyttävät minusta kauniilta. Toimikoot nämä kirjoitukset ja kuvat samalla houkuttimina sille, että vanhojakin kirjoja kaivettaisiin enemmän naftaliinista esiin, ihasteltavaksi. Kaunokirjallisuus kestää kyllä aikaa ja niin kestävät sitä ympäröivät kannetkin. Tässä ensimmäiset kaksi opusta. Poikkeuksellisesti, mutta perustellusti kaksi, sillä ne ovat ikään kuin samasta…