Avainsana: EuropeNow
-
Palkintohumua syyssesongin aikaan
Kirjallisuuskentällä elellään syyssesongin häntää eli palkintojen ja myyntiodotusten lunastamisten aikaa. Laisilleni marginaalin marginaalissa eleleville runoilijoille palkinnot ovat jokseenkin yhdentekeviä; kun lähtee tälle tielle, tekee samalla sopimuksen siitä, ettei palkintoja ole luvassa. Tämä on hyvä tiedostaa, ei tule asetettua ylisuuria odotuksia. Finlandia-palkinnot jaettiin juuri, mutta ne ovat vain suurten ja keskisuurten kustantamojen teoksille. Pienemmät pohtivat, mikäli…
-
Haaveista totta
Eilen, keskiviikkona 15.6.2022, toteutin yhden haaveistani, kun sain julkaistuksi ensimmäiset runoni Yhdysvalloissa, tarkemmin sanoen EuropeNow-julkaisussa. EuropeNow on Columbia Universityn omistama julkaisu, jonka tarkoitus kai on toimia jonkinlaisena eurooppalaisena ikkunana amerikkalaisille. Kysymys on laatulehdestä; siinä on julkaissut useita eurooppalaisia, palkittuja runoilijoita. Columbia University kuuluu ns. Ivy League -yliopistoihin. Upeista käännöksistä vastasi runoilija ja kääntäjä Niina Pollari.…