Teemu maailmanympärimatkalla, osa 14: Puola

Zbigniew Herbert: Kyynelten teknologiasta. WSOY 2005, 101 sivua. Suomentanut Jussi Rosti. Päällys: Tuula Mäkiä.

Palasin pitkästä aikaa tämän teoksen äärelle, edellisestä lukukerrasta on useampi vuosi aikaa. Englanniksi olen lukenut Zbigniew Herbertin runoja tässä välilläkin, mm. mainion Poetry Foundationin sivuilta.

Aivan ensimmäiseksi täytyy mainita, että Jussi Rostin käännös on todella hieno. En osaa puolaa enkä siksi voi arvioida, voisiko jonkin kääntää paremmin tai huonommin, mutta saatan sentään todeta, että Rostin kääntämät runot tuntuvat todella luontevilta. Proosarunojen kieli on hyvää ja soljuvaa, ja samoin on säemuotoistenkin runojen laita. Ilmaisu pysyy tiiviinä ja tarkoituksenmukaisena. Myös säejako toimii – en harmittavasti tiedä, missä määrin Rosti on joutunut tekemään valintoja niiden suhteen. En yhtään ihmettele, että Rosti palkittiin tästä teoksesta Ylen Kääntäjäkarhulla. Todella hieno teos.

Kyynelten teknologiasta on jo jonkinmoinen retrospektiivi, teoksen aikajänne on melkoisen pitkä: ensimmäiset runot on julkaistu 1956, viimeisimmät 90-luvun lopulla. Mikäli laskin oikein, runoja teoksessa on 57. Omiksi suosikeikseni nousevat ehkä proosarunot, joissa näen samankaltaisuutta Charles Simicin proosarunojen kanssa. Olennaista on huomata, että Herbert on kirjoittanut niitä jo 50-luvulla. Herbertin runojen kieli on helposti lähestyttävää, se palkitsee nopeasti lukijansa, runojen silti kuitenkaan jäämättä paitsi syvemmistä tasoista. Uskonnollinen kuvasto on aika voimakkaastikin läsnä, korostuneemmin varsinkin tuotannon loppupäässä. Myös antiikin hahmot elävät voimakkaasti hänen runoissaan. Paikoitellen proosarunot muistuttavat faabelia, jopa lopun opetusta myöten, kuten runossa Susi ja lammas (s. 38): ”Aivan niin, rakkaat lapset. Susi söi lampaan ja nuoli huulensa. Rakkaat lapset, älkää tehkö niin kuin susi. Älkää ryhtykö valvomaan moraalia.”

Kyseisessä runossa susi on saalistanut lampaan, ja lammas kysyy sudelta, onko tämän aivan pakko syödä hänet. He käyvät moraalissävytteisen keskustelun, joka päättyy siihen, että susi syö lampaan joka tapauksessa. Herbertin viesti runossa tuntuu olevan, että moraali liikkuu ja on usein näkökulmasta riippuvainen. Hänen sinänsä faabelia muistuttava runo operoi siis myös filosofisella tasolla – ja on samalla hyvä esimerkki juuri siitä, miten salavihkaisesti Herbertin runous on pinnalta näennäisen helppoa, mutta syvyyttä riittää niin ettei lukijan jalat yllä pohjaan.

Erityisen paljon pidän Herbertin yllättävistä näkökulmista. Esimerkiksi niinkin klassisen hahmon kuin enkelin Herbert esittää varsin mielenkiintoisessa asemassa, kuulustelutilanteessa (runo Enkelin kuulustelu, s. 61-62). Enkeliltä ei pelkästään kysellä vaan tätä myös pahoinpidellään:

”[…] isku takaapäin / kiinnittää selkärangan / lätäkön ja pilvenhattaran väliin // muutaman yön jälkeen / työ on valmis / enkelin nahistunut kurkku / on kuuliaisuudesta tahmea /…/ kieli epäröi / irronneiden hampaiden / ja tunnustuksen välillä // hänet ripustetaan pää alaspäin // enkelin hiuksista / valuvat vahapisarat / piirtävät lattialle /yksinkertaisen ennustuksen”

Huikea asetelma, jossa lukijan tulkinnan varaan jätetään, kuka enkeliä oikein kiduttaa ja miksi. Tuossa runossa myös näkyy hyvin se, miten upeasti Rostin suomennos soljuu eteenpäin, aivan kuin kyse ei edes olisi käännöksestä. Ehkä on niinkin, että Herbertin runous on helposti kääntyvää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: