Palkintohumua syyssesongin aikaan

Kirjallisuuskentällä elellään syyssesongin häntää eli palkintojen ja myyntiodotusten lunastamisten aikaa. Laisilleni marginaalin marginaalissa eleleville runoilijoille palkinnot ovat jokseenkin yhdentekeviä; kun lähtee tälle tielle, tekee samalla sopimuksen siitä, ettei palkintoja ole luvassa. Tämä on hyvä tiedostaa, ei tule asetettua ylisuuria odotuksia.

Finlandia-palkinnot jaettiin juuri, mutta ne ovat vain suurten ja keskisuurten kustantamojen teoksille. Pienemmät pohtivat, mikäli finaaliin pääsisivät, riittävätkö niillä rahkeet markkinointivaateisiin. Runokokoelmia ei kisaan hyväksytä ollenkaan.

Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailu on toinen varsin paljon julkisuutta yleensä saava spektaakkeli. Siihen voi esikoisrunoilijakin teoksellaan osallistua, mutta valtavirran ulkopuolelta tulleille harvoin irtoaa menestystä. Esimerkkinä vaikkapa sekoilu, johon oma esikoiseni aikanaan joutui. Nykyään Poesian kirjoilla voi hyvinkin menestyä, sillä Poesiasta on tullut runouden valtavirtaa.

Kalevi Jäntin palkintoja myönnetään alle 40-vuotiaille eli nuorille kirjailijoille. On lohdullista, että vielä keski-iän kynnyksellä voi olla nuori kirjailija. Täytin kuukausi sitten 40 – ja minusta tuli vanha kirjailija. Olisi palkinto jäänyt saavuttamatta muutenkin, sillä runoudesta palkinto tavoittaa yleensä Poesian tai sitä suurempien toimijoiden kokoelmat.

Muita vuosittain juoksevia palkintoja ovat mm. Yleisradion Tanssiva karhu ja Runeberg-palkinto. Ensin mainittu on puhtaasti runoudelle omistautunut, varsin hieno instituutio, joka sekin palkitsee upeita runo-opuksia, mutta jälleen enimmäkseen suuremmilta toimijoilta, joten marginaalin marginaalista on tähänkin kisaan varsin pitkä matka. Likimain kaikki kirjallisuudenlajit hyväksyvä Runeberg-palkinto keskittyy myös suurten toimijoiden tuotoksiin.

Meidän marginaalin marginaalissa toimivien runoilijoiden on siis haettava onnistumisen tunteensa muualta. Oma vuoteni on tässä mielessä ollut erittäin hieno: Viimeisimpänä Suomen Kirjailijaliiton Kirjailija-lehdessä (2/2022) julkaistu runosarja, ja runojen julkaiseminen Yhdysvalloissa (EuropeNow) ja Englannissa, jossa sain kunnian olla mukana perinteikkäässä Modern Poetry in Translationissa (3/2022). MPT on Ted Hughesin ja Daniel Weissbortin vuonna 1965 perustama käännösrunouteen keskittyvä lehti. Runouteni ei näytä sopivan kotimaisen kirjallisuuskentän kuohuun, mutta Niina Pollarin käännösten myötä esimerkiksi palkittujen Adriana Lisboan, Cathal Ó Searcaighin, Jhumpa Lahirin, Giuseppe Ungarettin ym. rinnalle kylläkin.

Palkinnot avittaisivat myyntiä ja näkyvyyttä, mutta niiden vuoksi runoutta ei kirjoiteta. Syyt kirjoittamiselleni ovat sittenkin itsekkäitä: tutkimusmatkailua, johon kutsun lukijat mukaan. Minua kiinnostaa lukukokemukset. Jos ajattelen omia lukukokemuksiani, yksikään palkinto ei tee oikeutta niiden tärkeydelle. Vuorovaikutus on syvintä ihmisyyttä, korvaamatonta.

Päätimme Robustoksen veijareiden kanssa, että julkaisemme seuraavan runokokoelmani Kuu näyttää kirjaimensa ensi vuoden alussa. Uusi vuosi, uudet kujeet, ilmaa tästä hälinästä. Kaikenlaista hienoa on jälleen luvassa.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: