Messuja, uutisia

Helsingin Kirjamessut avasi ovensa tänään. Minunkin kustantajani, Kustannusliike Robustos, on pystyttänyt sinne yhdessä muiden supertoimijoiden kuten Enostonen, Kustannusliike Parkon, Aarnin, Moebiuksen ynnä muiden kanssa sellaisen osaston, että Visa vinkuu ja velat muuttuvat saataviksi. Käykää vaikka tsekkaamassa, osasto 6h2!

En osallistunut Turun messuille, ja nämäkin jäävät väliin. Syy on yksinkertainen: olen töissä. Palkkatöissä. Tämä on se runoilijuuden kääntöpuoli, varsinkin laisteni marginaalin marginaalissa olevien runoilijoiden kohdalla. Kenties hyvään apurahaputkeen päässeet eturivin runoilijat välttyvät tältä, mutta ei heitäkään monta ole.

Eipä minua kyllä pyydetty esiintymäänkään. Ja kun uusi kokoelmakaan ei ehtinyt tulla julki ennen messuja, mitään markkinoitavaakaan ei ole, joten joudan oikeastaan aivan hyvin olemaan palkkatyön ääressä.

Tosiaan: uusi kokoelma on kyllä tuloillaan, piakkoin. Se on nimeltään Kuu näyttää kirjaimensa. Tyyli noudattaa runouskäsitystäni: runouden tulee olla lähestyttävää. Siinä pitää olla tarttumapintaa. Varsinkin Yhdysvalloissa moni runoilija ajattelee samalla tavalla: miksi turhaan karkottaa lukija jo kynnyksellä, miksei viekoittelisi? Käyttävät siellä sellaista määritelmää kuin accessible poetry, jonka juuret juontavat likimain jokaiseen klassikkorunoilijaan.

Sain myös kunnian julkaista kesällä Kirjailija-lehden (2/2022) Lukuliitteessä yhdeksän muistorunoa jo edesmenneistä runoilijakollegoistani. Paraikaa odottelen taskurahoja muuan englantilaisesta klassikkolehdestä, jonka seuraavassa numerossa, nyt loka-marraskuun taitteessa, ilmestyy kirjoittamani runo Niina Pollarin taidokkaana käännöksenä.

Tämä vuosi on ollut runoilijuuden kannalta todella hienoa aikaa. Olen saanut olla jos vaikka minkälaisessa projektissa mukana. Mutta kuten todettua: käyn töissä. Se on karu fakta. Ei ole olemassa minkäänlaisia edellytyksiä elättää itseään pelkästään runoja kirjoittamalla. Pitäisi saada useamman vuoden vuosiapuraha ennen kuin uskaltaisin heittäytyä kokopäiväisesti runojen äärelle.

Runoilijoiden tulevaisuus näyttää valitettavasti aina vain harmaammalta. Äänikirjat ovat tulleet joidenkin prosaistien pelastukseksi, mutta meille runoilijoille niistä ei tällä haavaa taida olla juurikaan iloa. Olen ajatellut, että se voisi muotonsa puolesta sopia hyvinkin varsinkin helposti lähestyttävään runouteen, mutta ongelmaksi nousee tällöinkin kirjojen saavutettavuus.

Olen periaatesyistä jättänyt liittymättä kirjojen suoratoistopalveluihin, pois lukien Elisa Kirja, josta nimenomaan ostan sekä ääni- että e-kirjoja. Kun selaan Elisan Kirjan etusivua, minulle tarjoillaan suosikkilistoja. Miksipä Elisa palvelussaan marginaalikamaa lähtökohtaisesti tyrkyttäisikään? Kyllä sitäkin palvelusta löytyy kun viitsii kaivaa, mutta kuka viitsii? Se, joka tietää mitä etsii ja tykkää. Satunnainen kuuntelija, uutta kuunneltavaa hamuava, löytänee kirjansa eri kategorioiden suosituimpien kirjojen joukosta.

Tässäpä probleema, joka prosaistienkin täytyy vielä ratkoa, kun suoratoistopalveluiden valikoimat jatkuvasti kasvavat. Miten helposti sinne sekaan hukkuukaan. Suoratoistopalveluiden osalta me kirjailijat olemme matkustajia; palveluntarjoajat tekevät mitä lystäävät, ja kun ansaintalogiikka noudattaa pitkälti Spotifyin kaltaista kehnohkoa harvoja suosivaa rakennelmaa, palvelut jo lähtökohtaisesti suosivat suosikkeja.

Piakkoin valitaan Suomen Kirjailijaliitolle uusi puheenjohtaja. Rakkaalla ja kieltämättä varsin jähmeällä ja ruosteisella edunvalvontakoneistollamme on raskaat ajat edessä. Äänikirjamarkkina on villinä rehottava viidakko, jossa kirjailijoilla ei tunnu olevan minkäänlaista sananvaltaa. Samaan syssyyn apuraha- ja muu tukipolitiikka joutunee lähitulevaisuudessa satavarmasti tikunnokkaan, kun viime aikoina päätään nostaneet leikkauspuheet alkavat hiljalleen konkretisoitua. Jopa nykyinen pääministeripuolue demarit on alkanut puhua ääneen leikkauksista. Kylmää kyytiä on luvassa.

Suomi on – syystäkin – velkaantunut roimasti viime vuosina, mikä on vallalla olevan taloustieteen silmissä iso punainen vaate. Lisäksi kun gallupit vieläpä näyttävät ennustavan oikeistolaista hallitusta – ja demaritkin ovat kääntäneet kelkkansa, kulttuuri on kaiketi ensimmäisten leikkauskohteiden joukossa. Milläpä perustelet apurahoja ja tukiaisia, kun kansalla ei meinaa fyrkka riittää sähköön, inflaatio vetelee litsareita ostovoiman poskille, asuntolainojen korot nousevat ja ruoankin hinta uhkaa kallistua kymmenisen prosenttia. Jo viime vuonna oltiin leikkaamassa Veikkaus-tuotoista siihen malliin, että vaarana oli koko marginaalikirjallisuuden sysääminen omakustannemuotoiseksi nyrkkipajatoiminnaksi. Tuo saatiin onneksi perutuksi. Tai siis siirretyksi eteenpäin.

Jos kirjallisuuden marginaalilajeja kuten runoa, novellistiikkaa ja draamaa ajattelee, tulevaisuus näyttää aika synkältä. Mutta ei lähellekään niin synkältä kuin ammattikirjailijoiden kohdalla. Jos pahin mahdollinen käy, moni heistä tulee putoamaan toimeentuloasiakkaaksi tai takaisin työelämään – eli tänne missä me ammattirunoilijat jo olemme. ”Mitäs mä sanoin”, saattaa silloin päästä suustani. Olihan siitä varoitettu.

Me runoilijat jatkamme ikuisesti ja samalla intohimolla kuin tähänkin asti. Käymme sitten vaikka töissä, mutta tätä paloa, intohimoa ja omistautuneisuutta lajia kohtaan kukaan ei vie pois.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: