Teemu maailmanympärimatkalla, osa 12: Norja

Jørn Lier Horst: Avaintodistaja (Nøkkelvitnet, 2004). Otava 2022, 255 sivua. Suomentanut Päivi Kivelä.

Kesäkuussa 2019 luin Hylkiöt, ensimmäisen Wisting-dekkarini. Se on sen jälkeen kummitellut mielessäni – osin siksi, että on tullut katsottua kaksi tuotantokautta mainiota Wisting-sarjaa, mutta enimmälti siksi, että muistan kirjan tunnelman edelleenkin oikein hyvin, vaikka tarina onkin jo alkanut haihtua muistista. Viihdyin kirjan parissa, tykästyin sen rauhalliseen kerrontaan. Se muistutti kerronnaltaan hivenen Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää-dekkareita, jotka nekään eivät pompi ja loiki ja viljele cliffhangereita vaan luottavat kerronnan ja kuvauksen voimaan.

Kun sitten alkuvuodesta huomasin – muistaakseni Mall of Triplan Prismassa – Wisting-sarjan ensimmäisen osan ilmestyneen suomeksi, olin pakko-ostoksen edessä. Kirja asettui välittömästi varsin korkealle lukujonooni.

Avaintodistaja on oikein hyvää viihdettä. Sama rauhallisuus on tässäkin läsnä. Wisting on näemmä hahmona ollut heti aika ”valmis”. Huomaan myös, että sarjassa Wistingiä näytellyt Sven Nordin on tavoittanut hahmon hyvin. Kannen perusteella Avaintodistaja perustuu tositapahtumiin, mutta romaanin ja sen lopussa olevien, pohjana olevasta rikoksesta kertovien jälkisanojen perusteella liitos tositapahtumiin on kyllä varsin hatara. Puhuisin ehkä enemmän innoittumisesta kuin tositapahtumiin perustumisesta.

Muistelen, että Hylkiöiden heikkoutena pidin juonta, eikä se minusta tässäkään kummoinen ole. Juonella ei minulle sinällään ole laadullista merkitystä, jos ympäristö eli rikosromaanin tapauksessa vaikkapa rikokseen johtavat tapahtumat kerrotaan kiinnostavasti. Tässä tulee toinen yhtymäkohta Harjunpää-dekkareihin: Joensuun tapaan Jørn Lier Horst kuvaa rikolliset ihmisiksi, löytää karmeankin rikoksen ympäriltä inhimillisiä asioita ja vaikuttimia. Se on vaikuttavaa. Kolmas yhtymäkohta löytyy sitten kirjailijoiden siviiliammateista: nyt jo edesmennyt Joensuu oli Horstin tapaan poliisi.

Avaintodistajassa tarina kietoutuu yksin eläneen Preben Prammin murhan ympärille. Mies löydetään murhattuna kodistaan, ja Wisting joutuu siirtämään kesälomansa. Murhan motiivi ja syyllinen löytyvät Prammin henkilökuvauksen kautta; Horst on rakentanut hänet moniulotteiseksi, tavalliseksi ja kuitenkin vastenmieliseksi ukoksi. Syyllinen jää lopulta hivenen varjoihin – ja tämäkin on minusta hieno valinta: rikosta lähestytään uhriin keskittyen. Näin taidetaan toimia tosielämänkin henkirikosten tutkinnassa. Uhrin persoonan kautta rakentuu lopulta silta myös Wistingin hahmoon ja hänen perheeseensä, minkä avulla Horst rikkoo yleensä niin jäykkää jaottelua rosvojen ja poliisien välillä. Samalla Wistingin ajatus- ja arvomaailma saavat lisää inhimillistä valaisua, mitä dekkareistakin yleensä etsin.

Tartuin kirjaan rentoutuakseni. Myös sen puolesta odotukset täyttyivät hienosti. Sekin on käynyt selväksi, että Wisting-kirjasarja tulee nousemaan arvoasteikollani varsin korkealle. On näin paatuneelle lukijalle hienoa ja erityistä löytää itselleen uusi kirjailija, jonka tuotannon suhteen on vasta alussa. Toivottavasti sarjan vielä kääntämättömät osat saadaan suomeksi.

Tästä muuten tulee kahdestoista maa maailmanympärimatkallani. Reissu on alkanut hyvin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: