Teemu maailmanympärimatkalla, osa 1: Espanja

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo (La sombra del viento, 2001). Otava 2004/2016, 647 sivua. Suomentanut Tarja Härkönen. Unohdettujen kirjojen hautausmaa #1.

Kun Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä vinkattiin raaputettavasta maailmankartasta, tiesin heti, että sellainen on pakko tilata (Adlibriksesta, alle kahdellakympillä) – matkustaisin maailmanympäri! Raaputan maan aina kirjailijan mukaan. Tämä Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo olkoon maailmanympärimatkan ensimmäinen kirja, Ruiz Zafón sen ensimmäinen kirjailija. Raaputan Espanjan jahka kartta minulle asti ehtii. Samalla tuli mieleen, että voisihan matkan dokumentoidakin jotenkin; jospa toisi eri kirjallisuuksia entistä paremmin näkyviin, ainakin itselleni. Olenkin jo tutkaillut kirjahyllyistäni löytyviä kirjoja sillä silmällä.

*****

Tartuin Tuulen varjoon pitkän ja intensiivisen runoperiodin jälkeen. Tarvitsin vaihtelun vuoksi hyvää tarinaa, romaania. Muistin Tuulen varjon sellaiseksi, olin joskus jopa suositellut sitä jollekulle.

Alku oli hyvä, itse asiassa niin hyvä, että sadannen sivun paikkeilla olin varma, etten suositteluistani huolimatta ollutkaan lukenut sitä. Hyvä minä.

Romaanissa teini-ikäinen poika Daniel Sempere Martín vierailee kirjakauppiaana toimivan isänsä viemänä Unohdettujen kirjojen hautausmaalla, eräänlaisessa vanhojen kirjojen pyhätössä, jonka tarkoitus on suojella kirjoja unohdukselta. Daniel löytää sieltä muuan Julián Caraxin kirjoittaman romaanin Tuulen varjo, ihastuu teokseen syvästi ja haluaa selvittää, kuka oikein oli tämä Julián Carax? Nopeasti Danielille selviää, että Caraxin tarina on vähintäänkin mystinen. Caraxin romaanit uhkaavat käydä vähiin, koska joku yrittää hävittää ne kaikki. Tästä avautuu goottilainen romaani, hieno matka 1900-luvun alkupuoliskon Barcelonaan, jossa taustalla myllertää poliittisesti tulenarka ajanjakso.

Tuulen varjo toimii siksi paljon juonen varassa, etten kehtaa sitä tämän enempää esitellä. Historiallinen ja yhteiskunnallinenkin romaani on traagisten rakkaustarinoiden hienostunut kudelma, jossa aika menettää merkityksensä mutta miljöö, senaikainen Barcelona, nousee sen sijaan kirjan yhdeksi päähenkilöksi.

Kiinnostavasti Carlos Ruiz Zafón juoksuttaa Danielin ja kirjailija Caraxin taipaleita rinnakkain. Lukija elää käytännössä kahdella eri aikavyöhykkeellä koko ajan, mikä tuo teokseen syvyyttä. Romaanin jännite syntyy näiden kahden tarinan kiertymisestä toisiinsa, ja saa kliimaksinsa niiden leikkauskohdassa, romaanin lopussa.

Hienosti romaani pysyy Ruiz Zafónin – ja lukijan – hyppysissä jos kohta loppua kohden kerronta alkaa harppoa. Juoni tiivistyy, joten ihmekös tuo. Rakenteellisesti ratkaisu toimii teoksen tapahtumiin nähden: Danielin ja Caraxin elämät ajautuvat voimakkaaseen syöksykierteeseen. Mielestäni rytmi ja sommittelu säilyvät läpi teoksen hyvänä.

Juoni rakentuu pitkälti henkilöhahmojen konfliktien myötä, ja hahmot kehittyvät siinä ohessa. Heistä täytyy mainita erityisesti yhdeksi päähenkilöksi kohoava sympaattinen Fermín Romero de Torres, Danielin ”rikoskumppani”, joka on sen sortin veijari, että tylsää ei hänen edesottamuksiaan ja puhettaan seuratessa tule. Toinen suosikkihahmoni saa tilaa hyvin vähän, hänet esitellään kirjan loppupuolella vain välähdyksenomaisesti, mutta siitä huolimatta samastuin häneen (s. 600):

”Sikäli minulla oli onnea matkassa, että satuin tapaamaan talon edustalla Saturno Molledan, talon portinvartijan, joka oli myös salaa surrealistirunoilija […]”.

Salainen surrealistirunoilija, hanttihommissa! Kiehtovaa, kuin katsoisi peiliin. Tosin en minä kai runoineni niin piilossa ole.

Helppolukuisena ja viihdyttävänä romaanina, jota on toisinaan tituleerattu salapoliisikertomukseksikin, teoksen psykologinen anti on mielestäni yllättävänkin kiinnostavaa ja laadukasta. Kieli on silti syy siihen, miksi teos nousee asteikollani niin korkealle. Voin kuvitella, miten suomentaja Tarja Härkönen on herkutellut tällaisten runoilijan korvaa hivelevien virkkeiden parissa:

”Teräksinen aurinko pinnisteli vielä kuparisina kaikuina goottilaisen korttelin kattojen ja kellotornien takaisessa horisontissa.” (s. 211)

”Nunna loittoni hämärään sanko kädessään ja varjoaan kuin morsiushuntua perässään laahaten.” (s. 335)

”Kaduilla leijui sininen sumu ja kupariset säkeet pistivät esiin vanhan kaupungin kattotasanteiden takaa.” (s. 372)

Tällaisia hienoja hetkiä romaani tarjoaa valtavasti, siitä kiitos suomentajalle. Niitä jää oikein mielellään maistelemaan, välillä niiden vuoksi hidastelinkin vaivattomasti soljuvan tekstin äärellä.

Kaikkinensa Tuulen varjo oli minulle erittäin mieluisa kokemus. Niin mieluisa, että tilasin sen kolme jatko-osaakin. Rujon väkivaltaisena, jopa oksettavana, toisinaan eroottisena se on myös poliittinen, koskettava, sympaattinen ja vaikeasti selitettävissä, kuten maaginen realismi aina on. Tuulen varjo on hyvä esimerkki hyvästä kertomuksesta romaanitaiteessa. Kuten yksi kirjan hahmoista, Nuria Monfort, toteaa (s. 591):

”On pahempiakin vankiloita kuin sanat.”

*****

Tällä tavalla minun maailmanympärimatkani siis alkoi – Espanjasta. Seuraavassa matkakohteessani puhutaan myös espanjaa. Se on Karibialla sijaitseva saarivaltio, joka on tunnettu rytmeistään…

Yksi kommentti artikkelissa “Teemu maailmanympärimatkalla, osa 1: Espanja

  1. Paluuviite: Teemu maailmanympärimatkalla, osa 2: Kuuba | Neonvalot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.