Toivo elää

Aleksi Wilenius: Tähdet ovat aina yllämme. 81 sivua. Annorlunda Mediatuotanto Oy 2018.

Kirjailijalle pienen kaupungin etuja on se, että kun julkaisee teoksen, se on yleensä uutinen. Riihimäkeläinen Aleksi Wilenius julkaisi viime vuonna peräti kaksi teosta, romaanin Ratkaiseva muuttuja ja runokokoelman Tähdet ovat aina yllämme. Kummatkin on kustantanut Annorlunda Mediatuotanto Oy, josta en ole aiemmin kuullutkaan. Kahden kirjan ilmestyminen samana vuonna on takuuvarma uutinen, ja Wileniuksesta kirjoitettiinkin viime syksynä paikallislehti Aamupostissa. Muistelen, että jutussa oli mukana esimerkkiruno tai kaksi ja että ne olivat varsin kiintoisia. Kun omasta kaupungista putkahtaa uusi runoilija esiin, vieläpä kiinnostavalta vaikuttavien runojen kera, mielenkiintoni tietysti herää.

***

Tähdet ovat aina yllämme sisältää 58 runoa (mikäli laskin oikein), kolmeen osioon jaettuna. Mitään varsinaista yhtenäistä punaista lankaa en runojen ja osioiden välille löydä. Haastatteluissa Wilenius on maininnut Risto Rasan yhdeksi esikuvistaan, mikä näkyy runoissakin: ne ovat rasamaisen lyhyitä ja kohtalaisen tiiviitä, useimmiten luontoaiheisia kuvia. Ehkä merkittävin yhteneväinen piirre on eräänlainen sympaattisuus, joka runoista välittyy. Sellaista on hyvin vaikea apinoida, se on erittäin hyvä juttu siis.

Kokoelmassa on muutamia runoja, joiden siivet eivät aivan jaksa kantaa, jäävät sillä tavalla ontoiksi sisällöltään, niin kuin esimerkiksi tämä sivun 15 runo:

”Kun istut hiidenkivellä, / ymmärrät vihdoin elämää olleen / kauan ennen / sinuakin.”

Runon puhuja puhuu joko jostakin toisesta tai sitten on käynyt entisen F1-kuljettaja Mika Häkkisen retoriikkakursseja. ”Kun sä tuut siihen mutkaan…”.

Runo kertoo yhden yksittäisen selkeän havainnon, mutta ei oikein lähde lentoon. Aiheeltaan se osuu samaan jatkumoon Helvi Juvosen klassikon asemaan nousseen Siirtolohkare-runon kanssa (Sanantuoja, 1959). Juvosen runossa hiidenkivi symboloi yksinäisyyttä, sen mytologinen puoli tulee esiin hiidenkiven puhujuudessa (siirtolohkare rinnastuu karhun näköiseen hahmoon, tietynlaiseen luonteeseen ja ulkopuolisuuden tuntuun). Siirtolohkaretta edeltävässä, teoksen aloittavassa runossa Lumien sulamisaikaan taas kallio on ”iän uurtamat äitini kasvot”. Aihe ja teema tulevat kekseliäästi esiin, mikä taas Wileniuksen runossa jää tapahtumatta ja vain toteamuksen asteelle. Wileniuksen hiidenkiviruno jää siis ajatukseltaan ja toteutukseltaan raakileeksi, mutta tarjoaa vaikkapa Helvi Juvosen runoutta tuntevalle silti ajateltavaa. Kenties runon lopetukseksi kirjoitettu jokin osuva metafora olisi vieraannuttanut ja riisunut runosta silmään tökkivää kliseisyyttä.

Wileniuksen teoksen takakannessa luvataan ”lyhyen naiiveja huomioita luonnosta, kodin piiristä sekä rakkaudesta ripauksella symbolismia”, mutta sivun 18 runoa naiiviuden mainitseminen ei siltikään pelasta: ”Kauneutta on jokaisessa hetkessä. / Sinun tulee vain pitää / silmäsi auki.”

Tällaiset runot ovat yleensä nuoren ja/tai vielä kokemattoman kirjoittajan maneereja, jotka riisuuntuvat kyllä kun runouskäsitykset kehittyvät lukemisen ja kirjoittamisen myötä. Wileniuksen kokoelmassa ne erottuvat epäedukseen siksi, että teos sisältää todella laadukkaita ja kypsiä runoja. Niin kuin tämäkin, sanoisiko aforismi, sivulta 57:

”Tuuli on vain sateen     kaiku.”

Siinäpä on rasamaisesti yhden havainnon varassa kelluva, silti monipuolinen ja kiehtova yksisäkeinen (mietin ensin, että jopa vain-sanan olisi voinut pudottaa pois, mutta toisaalta se rytmittää säettä mukavasti), joka tarjoaa voimakkaan kuvan lisäksi ääntäkin. Havainto on niin selkeä ja laadukas, että jonkun on täytynyt tehdä se jo aiemmin, mutta ainakaan minulle ei äkkiseltään tule mieleen toista runoilijaa ja runoa jossa se esiintyisi.

Tai entäpä tämä sivulta 31 löytyvä runo:

”Ilta vyöryy yöksi. / Kanervan hapsottavat jalkakarvat / silittävät päästäisen / lempeään uneen.”

Tiivis ja ehyt, mahdottoman hieno luontoruno. Ja se miellyttävä sympaattisuus, tunne. On vaikea uskoa, että tällaisia lähtee nykyajan lukiolaisen, urbaanin nuoren miehen kynästä. Ja miten virkistävää on, kun hän ei astu runokentälle kömpelöillä, seksuaalisväritteisillä beat-virityksillä tai akateemiselta haisevilla, kieli poskessa ja pipo takaraivolla laadituilla kielikikkailuilla tai päälleliimatulla mukavihaisella yhteiskunnallisuudella vaan kypsillä, sympaattisilla luontorunoilla. Ajatelkaa nyt, hän on lukiolainen! Huh huh.

Rasansa Aleksi Wilenius on todella lukenut. Tarkkana täytyy kuitenkin olla, ettei astu esikuviensa varpaille. Ei Aleksi astukaan, mutta lähellä käy:

Aleksi Wilenius (Tähdet ovat aina yllämme, s. 37):

”Puut sadetakeissaan; / päiviä, päiviä, / takki kuluu, väri kuluu, muuttuu, / ja lopulta takki / putoaa pois. / Juuri siihen aikaan, / kun sitä eniten kaivattaisiin.”

Risto Rasa (Metsän seinä on vain vihreä ovi, s. 9):

”Puut liikkuvat / keväisessä metsässä, / kypsyttävät vihreänsä yhtäkkiä / kuin takiksi harteilleen.”

Tuossa Wilenius kirjoittaa jonkinlaisen jatkumon, kommentin, Rasan runolle, luulen. Se on oikeastaan aika kiinnostavaa. Hän sijoittaa itse itsensä Rasan vanaveteen myös runon keinoin. Se on rohkeaa ja röyhkeääkin, mutta mikäs siinä kun sen tekee taiten.

***

Valitettavaa on, ettei Wileniuksen luontorunous ole mitenkään mediaseksikästä, joten kovin suurta huomiota hän ei tälle kokoelmalle tule saamaan. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa pitkät pätkät, mutta tyydyn vain toteamaan, että se on median ja laajemmin kulttuurikentän ja yhteiskunnan, ei runouden eikä varsinkaan Aleksi Wileniuksen ongelma. Jos nykynuoren luontorunous ei mediaa (ja runokritiikkiä) laajemmin kiinnosta, se kertoo siitä vähän perverssistä huomiotaloudesta, jossa nykyrunouskin yrittää sinnitellä ja selviytyä. Yläfemmat kuitenkin Aamupostille, joka teki Wileniuksesta jutun!

En ole koskaan välittänyt muoti-ilmiöistä, sillä hyvä ja laadukas runous kyllä kiinnittyy aikaan vaikka ajatonta olisikin. Luonto on aina ajankohtainen ja siksi se on myös ajaton aihe. Se on elon ja olemisen fundamentti. Toivoni elää näissä nuorissa, jotka ajattelevat samoin. He näkevät metsän puilta.

Proosan suhteen en voi kommentoida – en ole lukenut Wileniuksen romaania, mutta runouden perusteella voin helposti todeta: Aleksi Wileniuksessa on aivan valtavasti potentiaalia. Odotan mielenkiinnolla jatkoa.

3 kommenttia artikkelissa “Toivo elää

  1. Olipas hyviä uutisia! Tarkoitan sitä, että olet löytänyt nuoren runoilijan. Mulla oli ennen työhuoneessa tuoli vinosti vastapäätä työpöytää, jota kutsuin nuoren runoilijan tuoliksi. Hölmöin juttu ikinä oli se, että ensimmäiseksi siihen istui joku tuleva senttari, joka halusi haastatella minua!

    Kissoja sillä tuolilla oli kävellyt eestaas, piti ensin pyyhkiä karvoja pois, jos vaikka nuorimies oli allerginen. Monet ovat.

  2. Paluuviite: Teemu Helle arvioi runouttani – Aleksi Wilenius

  3. Ehkä teokseen oli otettu liikaa runoja/aforismeja. ”Kauneutta on jokaisessa hetkessä. / Sinun tulee vain pitää / silmäsi auki.” Tällainen klisee syö onnistuneempien voimaa ja karkottaa myös toisia lukijoita. Tämä on jo toista maailmaa, mutta etsii silti vielä jotain: ”Ilta vyöryy yöksi. / Kanervan hapsottavat jalkakarvat / silittävät päästäisen / lempeään uneen.”

    Pelkään arvioida runoutta, joka on tunnetila. Muistan myös runoilijan sielun herkkyyttä, joten minä tuon esiin enää vain niitä, joita ilman en voi elää.

    Olinpa tässä eräänä iltana sitten kuuntelemassa loistavan suomentajan ja myös loistavan lausujan Nylénin suomennoksia Baudelairelta. Se oli jotakin se. Kuulimme sitä ennen myös muuta ja yksi sessio oli niin puuduttavaa, että mietin onko vika minussa vai missä. Olisin lähtenyt pois, mutta Nylén oli vielä esiintymättä:) Mieheni kyllä komppasi minua ja sanoi samaa eräästä…Yritän olla varovainen, etten loukkaa ketään eli sitä voi vain väistä hiljaa takavasemmalle ellei syty tuleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.