Kahden kaupungin runot

Tiistaina sain ilmoituksen tekstiviestitse: paketti olisi noudettavissa Ärrältä. Se oli juhlapäivä – lähes viiden vuoden julkaisutauko olisi ohitse!

Vuonna 2014 näki päivänvalon viides runoteokseni Onnen maa, jonka myötä astelin Kustannusliike Robustoksen talliin. Olin ihaillut heidän kädenjälkeään ja julkaisupolitiikkaansa, ja kuullut paljon hyvää. Tiesin että se olisi oikea paikka minulle. Olin oikeassa; Onnen maasta irtosi mm. runo Runokuun Runoja raiteilla -kampanjaan, useampia runoja Tapani Rinteen Akustinen kaleidoskooppi -radioteokseen, ja lehdissäkin kokoelma huomioitiin varsin mukavasti.

Onnekseni yhteistyömme on saanut jatkoa. Kirjailijana minun on vaikea kuvailla Kahden kaupungin runoja, joten annettakoon etu- ja takakannen puhua puolestaan. Kansitaide on tälläkin kertaa Kiira Koivusen (Mene Creative Oy) käsialaa. Jos avainsanoja asettaisin, niitä voisivat olla Riihimäki, Rodos, ekologisuus ja nykyaika.

Kirjaa voi ostaa kivijalkakaupoista tai netistä, esimerkiksi kirjakauppias.fi-sivustolta. Myös mahtavan kirjastojärjestelmämme kautta sitä pääsee lukemaan. Mikäli Kahden kaupungin runot vielä oman kirjastosi hyllystä uupuu, pyydäthän heitä tilaamaan sen.

Jos olet kiinnostunut kirjoittamaan kirjasta, olethan yhteydessä minuun (esimerkiksi jättämällä sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään) tai kustantaja Heikki Savolaan. Hänen yhteystietonsa löytyvät täältä.

Mainokset

7 kommenttia artikkelissa “Kahden kaupungin runot

  1. Teemu H

    Onnittelut täältä niinikään.
    Tohdi en kuitenkaan lukea, sillä luen väärin – so. kevyesti haihatellen, ylisanoin innosta hihkuen, pintaliidelleen, symboloiden, syväpaneutumatta yms – , mikäli oikein tulkitsin edellisen blogisi sisällön.
    Runo kun ei ole minulle vakava asia, ei läheskään niin vakava kuin kuolema tahi miksei myös elämä.

    Runo on sanojen leikkiä – siinä missä muukin kirjallisuus.

  2. Teemu

    sitä.
    Oli aika tyrmäävä, vaikka ymmärsin kyllä että se on Sinun käsityksesi eikä mitenkään yleistävä.
    Karkotti tietysti pois omista runoistasi: siksen tohi. :)

    • Ahaa, taidat siis tarkoittaa kirjoitusta ”Kammiovärinää runon eteisissä”?

      Juu, se kokoelma oli laaduton – siis taiteen (runouden) lähtökohdasta. Tietenkin siitä silti on ”lupa” nauttia (kukapa lupaa kyselee saati tarvitsee), jos joku tykkää, niin sehän on oikeinkin kiva, mutta ei se teos silti valitettavasti muutu laadukkaammaksi kritiikin silmissä. Voin täysin varmasti todeta, että jokainen ammattimaisesti runouteen suhtautuva, siis ammattimaisesti sitä lukeva, on kanssani samaa mieltä – luettuaan kirjan. Kyse on toki minun käsityksestäni, mutta käsitykseni luullakseni on – mitä runouteen tulee – ”asiantuntijan” käsitys. Siis runoutta tuntevan.

      Jos analogiaa hakisi toisaalta, voisi todeta että kyllä autonromun takapenkillä voi hyvinkin nauttia, mutta ei sellaista autoa pitäisi myydä uutena saati riistohinnalla. Eikä kenellekään niin härskiä ajatusta tulisi mieleenkään. Paitsi runoudessa nykyään.

      Oma kysymyksensä kokonaan on, pitäisikö negatiivisia tuntemuksia teoksista kirjoittaa esiin ollenkaan? Tässä blogissa yritän hyvien runoteosten ohella nostaa myös runouden eri ilmiöitä esiin, ja yksi selkeä ilmiö on tuo ”autoromujen” ilmestyminen katukuvaan ja kauppoihin. En kuitenkaan halua arvioida ennen lukemista, se on sitä ammattimaisuutta. Ja kun luen kirjan, voin samalla kirjoittaa siitä. Runoushan tässä pääasiassa on.

      Harmi juttu, että yksi kirjoitus karkoittaa lukemasta. Olisiko tuossa yksi syy kirjallisuuskritiikin kriisille, ehkä runoudenkin: kun negatiivissävytteisiä kirjoituksia ei kirjallisuudesta enää uskalleta kirjoittaa, vaikka ammattitaitoa riittäisikin, lukijoiden karkoituksen pelossa, astelee tilalle poliittinen korrektius, mikä laaduttoman taiteen kohdalla tarkoittaa täydellistä hiljaisuutta, hiljenemistä, eikä sitten kirjoiteta mitään jollei kehuta, mikä taas vaikuttavaa tasapäistävästi mielikuviin taiteesta, eikä pian enää osata tehdä eroa eri teosten välille. Tätä sivusinkin edellisessä kirjoituksessa ”Negatiivinen ja yltiöpositiivinen kritiikki”.

  3. Järkevää tekstiä. Syy kirjallisuuskritiikin vähäisyyteen tai – nuivuuteen – on isoissa kustatamoissa. Esimerkiksi Otava ei lähetä arvostelijankappaleita enää ollenkaan, vaan tarjoaa kirjasta pdf-tiedostoa. Kiitos ei. Ainakin minulle kirja on kirja. Siis fyysisenä esineenä, jolla on henki ja parhaassa tapauksessa sielu. Eihän tässä maassa ole kuin yksi lehti,, jonka kriitikot taatusti saavat kaikki kipaleet. Ja sitten pistävät hyvänkin opuksen littanaksi. Kritiikin tason romahtamiseen ovat vaikuttaneet myös kaikenkirjavat kirjablogistit, joilla ei ole hajuakaan, mitä kirjallisuuskritiikki on. Yhdessäkin blogissa luki lopussa: ”Lämpimät kiitokset kustantajalle ilmaisesta kirjasta.” (!)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.