Runous ja höpöhöpö

Kaikki menee hyvin. Tämä on hyvinvointiyhteiskunta. Kaikki on mahdollista. Suomi on onnellisten maa. Ihmiset ovat osaavia. Jokaisella on mahdollisuus. Sinä osaat kyllä, sinusta on vaikka mihin. Tavoittele unelmiasi, niin saavutat ne. Sinä voit olla mitä vain. Sinä voit päästä kuukaudessa rantakuntoon. Elämällä terveellisesti elät pitkään. Sinä olet täydellinen. Sinä voit päättää olevasi onnellinen. Yhdessä pystymme mihin vain. Kaikki on hyvin.

STATUS

Tuollaiseen yltiöpositiiviseen, mantramaiseen höpöhöpöön törmää kaikkialla. Sitä on joka kadunkulmassa, mediassa, tuttujen ja tuntemattomien puheissa, kouluissa ja kyselytunneilla, konsulttien viikon mittaisissa Powerpoint-sulkeisissa – kaikkialla. Hattarahöttöä, joka sulkee kummallisella tavalla silmät ja ajatuksenjuoksun, ja ihminen lakkaa tarkastelemasta yhteiskuntaa neutraalisti. Samalla ihminen lakkaa tarkastelemasta kriittisesti omia ajatuksiaan ja tekemisiään.

Tässäpä pieni uutinen: sinä vanhenet ja lopulta kuolet, mitä tahansa syötkin ja miten tahansa elätkin. Elät vanhaksi jos olet tarpeeksi onnekas. Suomessa on onnellisia, mutta myös asunnottomia. Suomessa on äärimmäistä köyhyyttä. Suomessakin nähdään nälkää. Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia. Täällä on helvetisti diabeetikkoja ja masennusta. Tässä ja tässä niistä vähän konkretiaa.

Jos täällä kerran kaikki on niin hyvin, ja jos sinusta (yksilöstä) kerran on vaikka mihin, miksi jopa viidesosa suomalaisista sairastuu elämänsä aikana masennukseen? Siihenkö he ovat pyrkineet? Miksi joka päivä 7-8 nuorta jää mielenterveysongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle? Sitäkö nämä nuoret ovat halunneet?

Vai onko niin, että elämän kovuutta vasten tietoisesti rakennetaan höpöhöpöpuheella jonkinlainen muuri, ettei elämä tuntuisi niin pahalta? Olemmeko vain yksinkertaisia idiootteja vai tietoisen raakalaismaisia välinpitämättömyydessämme?

On vaikea olla ajattelematta, että kun ihmisten kaikkivoipaisuutta korostetaan ja alleviivataan joka kadunkulmassa, ihmistä samalla aliarvioidaan. Kaikki eivät pysty kaikkeen, se on fakta; pitkään elämään tarvitaan onnea, hyvään mielenterveyteen tarvitaan realismia, työhön tarvitaan ammattitaitoa. Sitten meillä on olemassa geenit, oma ohjelmistomme, jota vastaan on todella vaikea taistella. Tuntuu käsittämättömältä todeta ääneen, että jokainen ihminen on omanlaisensa ja että joku on jossakin parempi kuin toinen, mutta kenties tämä markkinapuheella kyllästetty yhteiskunta – tämä aika – on unohtanut tällaiset olennaisuudet ja itsestäänselvyydet. Elämän erilaiset liukuhihnat, kuten vaikkapa koulut, työntävät nyt tuotteitaan pihalle. Aivopestyt nuorukaisemme ovat valmiita pelastamaan maailman. Eivätkä todennäköisesti kuitenkaan pelasta. Kuka pelastaisi maailman ihmiseltä?

Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta ja teemavuosi alleviivaa niin ainutlaatuisuuttamme kansana kuin grandiositeettiamme yksilöinä.

Tämä kiusaa minua, sillä tuntuu että kaikki kriittisyys jää nyt entistä pahemmin jalkoihin. Kriittisyydellä tarkoitan kriittistä, analyyttista suhtautumista asioihin. Sitä, että grandiositeeteille ei anneta sijaa, eikä subjektiivisuutta sekoiteta objektiivisuuteen.

Kun ajattelen asiaa henkilökohtaisella tasolla, vaikka minulle kuinka hoettaisiin että pystyn mihin vain, niin en pysty. Minä en voisi olla liikennelentäjä, siinä olisi liikaa vastuuta. Minä en olisi hyvä toimitusjohtaja, olen siihen liian tunnepitoinen. Nyt jälkeenpäin hoitoalakin tuntui liian raskaalta, vaikka työ palkitsevaa ja antoisaa olikin. Minusta ei olisi ydinfyysikoksi tai matemaatikoksi, sillä en ole loogis-matemaattisesti kovinkaan lahjakas. Älkääkä herran tähden pyytäkö minua piirtämään tai maalaamaan.

Mutta olen muulla tavalla lahjakas. Esim. intrapersoonallisesti lahjakkaana olen saattanut niitä itselleni selvittää.

Epäonnekseni en voi harjoittaa toiveammattiani työkseni. Haluaisin työskennellä runoilijana, olisin siihen kielellisesti tarpeeksi lahjakas, mutta sillä olisi hyvin vaikea elää. Onneksi voin kuitenkin ammattimaisesti kirjoittaa runoutta ja toimia runoilijana palkkatyön, asiakaspalvelutyön, ulkopuolellakin.

ANAMNEESI

Jokainen tunnistaa, ainakin suurin piirtein, hyvän asiakaspalvelun kriteerit. Se on niin vahvasti läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Hyvän runouden kanssa on vähän eri juttu. Senkin tunnistamiseksi pitää omata omat tietonsa, taitonsa ja lahjakkuutensa.

Runous ei ole asiakaspalveluammatti, mutta ihmisiä varten sekin on olemassa. Runoilijuutta ei nykyisellään enää mielletä ammatiksi, kirjailijan ammatti on muutenkin sirpaleina maailmalla. Senkin oheen on kasvanut kummallista unelmahöttöä. Valtava määrä ihmisiä haluaa tulla kirjailijoiksi (ilmeisesti kirjailijan tittelissä jonkinlainen valheellinen glamour houkuttaa…), aivan samoin kuin esiintyviksi taiteilijoiksi tai kuvataiteilijoiksi. Taiteilijamyytit elävät ja voivat ilmeisen hyvin.

Musiikin saralla tilanne on helpompi: jos et pysy nuotissa, sinusta ei ole laulajaksi. Autotunen avulla voidaan saada jotakin aikaan, mutta viehätysvoimaa silläkään ei osteta. Jos et osaa laulaa, etkä ole kiinnostava hahmo ja näytät petolinnun perseeltä, voit haudata solistihaaveesi. Jos et osaa soittaa, sinusta ei ole muusikoksi. Vaikka miten hakkaisit kapuloilla rumpusettiä, jos et osaa, et osaa eikä se konsulttipuheisiin uskomalla muuksi muutu. Saatat opiskella teoriaa, ehkä kehittyä ja osata muutaman peruskompin, mutta rytmitajuttomuutta sekään ei korjaa.

Nyt saatat ehkä ajatella, että olenpa minä negatiivinen. En ole – tämä on totta ja realismia, halusit tai et. Sen kiistäminen olisi idioottimaista ja valehtelua itselleen. Realistina en totta puhuakseni oleta, että välttämättä olet tarpeeksi fiksu ja viisas ymmärtääksesi tämän. Tämäkin kuulostaa kovalta, mutta on vain realismia. En yli- enkä aliarvioi sinua. Ehkä tämä vain ei ole sinun vahvuusalueitasi. Se on ihan okei myöntää ja todeta ääneen. Ainakin sen pitäisi olla, rehellisyyden siis.

Kunpa runoudessakin harrastelijamaisuus ymmärrettäisiin helpommin. Näin tapahtuisi jos uskallettaisiin olla rehellisiä ja sen annettaisiin näkyä, mutta kirjallisuudenkin kylkeen on kasvanut sitä samaa kummallista unelmahöttöistä, konsulttipuhemaista trashtalkia. Rehellisyys ja realismi nähdään negatiivisuutena ja sitä ei hyväksytä, ei vaikka se perustuisi analyysiin ja olisi täten perusteltavissa, ja ne perustelut olisivat kestäviä. On vain ajateltava, että kaikki on hyvää ja hienoa. Että kaikki osaavat. Että kaikki on hyvin. 

Höpöhöpö.

Kun taiteilijat yhä vähenevässä määrin osaavat olla rehellisiä toisilleen ja itselleen, miten taidekaan voisi mitenkään syväluodata ympäristöään ja elämää yleensä?

DIAGNOOSI

Hieraisin silmiäni, kun huomasin Mediapinta Oy:n sivuilla tiedotteen, jonka mukaan se julkaisee Suomen juhlavuoden kunniaksi viisikymmentä (50) runokirjaa per kuukausi. He siis yksistään ”julkaisevat” tänä vuonna kuusisataa runonimekettä. Se on aivan valtaisa määrä.

Yrityksen nettisivuilla on ohjeet, kuinka asiassa tulee toimia. Selviää, että kirjoittaja itse vastaa sisällöstä kokonaan, kansikuvasta lähtien, eikä tekstejä esimerkiksi kustannustoimiteta lainkaan. Vain kirjan taiton Mediapinta hoitaa. Ennakkomaksua kirjoittajat eivät saa, tekijänoikeuspalkkion saavat jokaisesta myydystä kirjasta. Tekijänkappaleita tekijä saa yhden (1). Tietämättömälle tämä saattaa kuulostaa entisen kustantajani ntamon toiminnalle, sehän toimi tarvepainatemenetelmin. Ntamossa taiton lisäksi palaveerattiin ja kustannustoimitettiin teosta, kustantaja teki myös kannet. Toimittiin siis kuten pienillä resursseilla pyörivillä kustantamoissa yleensäkin. Sydämellä ja ammattimaisesti, kaikki mahdollinen likoon laittaen. Lisäksi tunnettuna toimijana kustantaja Leevi Lehto pani oman persoonansa ja maineensa peliin.

Kun selaan Mediapinnan nettisivuilla jo julkaistujen kirjojen esittelytekstejä, huomaan ettei niihinkään ilmeisesti kustantamossa puututa. Huonoa kieltä ja kirjoitusvirheitä. Köyhän miehen markkinointi-iskulauseita, joita kukaan ei usko. Useimpien esittelytekstien esimerkkirunot ovat luvalla sanoen laaduttomia, täynnä kiusallisia kliseitä ja kömpelyyksiä. Oletan, että kun ei edes esittelytekstejä ja esimerkkirunoja ole monessakaan tapauksessa saatu välttävään kuntoon, sama koskee kirjojen sisältöä yleisemminkin.

Kuitenkin monen kirjan hintalappuna on kaksikymmentäviisi euroa (25€).

Tässä oikeastaan kiteytyy sen mihinkään perustumattoman yltiöpositiivisen höpöhöpöpuheen vaarat: ihminen luulee osaavansa, ihminen luulee myyvänsä. Ihminen luulee kiinnostavansa muita, ihminen luulee tekevänsä suurta taidetta, ihminen luulee täyttävänsä egossaan jonkin lokeron. Ihminen luulee olevansa jotakin muuta kuin on.

Tällöin ihmisestä uupuu nöyryyttä. Nöyryys – siinäpä toinen tänä päivänä kiellettyjen listalla oleva sana.

Lopputulos on kuitenkin se, että tuohon hintaan kukaan ei osta noita runokirjoja. Minä en ainakaan osta, enkä suosittele sitä muillekaan jos pelkkä esittelyteksti sisältää kirjoitusvirheitä ja esimerkkirunot kliseitä. Ajattelen, että jos kirjoittaja ja kustantaja eivät tämän enempää ole viitsineet, ei kaikkea myynnissä olevaa pidä ostaa. Hyvääkin runoutta kun julkaistaan, ammattimaista, siis sellaista jossa näkyy osaaminen ja viitsiminen. Neljännessatanen on paljon fyrkkaa amatöörin tekeleestä, jos viidellätoista eurolla saa ammattitaidolla tehdyn teoksen.

Keskeneräisen runouden julkaiseminen ei yleisellä eikä millään muullakaan tasolla ole runoudelle mitenkään eduksi. Sitä se ei ole myöskään kirjoittajalle itselleen. Se on epäkohteliasta taidetta, tässä tapauksessa runoutta, ja erityisen epäkohteliasta ja epäreilua mahdollista ostajaa kohtaan.

Mainokset

41 kommenttia artikkelissa “Runous ja höpöhöpö

      • En nyt suhtautuisi ihan noin negatiivisesti Mediapinnan julkaisemiin runoteoksiin. On varmaan totta, että noilla ehdoilla julkaistujen runoteosten joukkoon mahtuu paljon sellaisia kirjoja, jotka olisivat saaneet jäädä pöytälaatikkoon, mutta joukossa on taatusti helmiäkin. Yhden kyseiseen sarjaan kuuluvan kirjan olen lukenut, ja se ainakin oli ihan ammattitaitoisen ihmisen kirjoittama teos. Sain myöhemmin selville, että kirjoittaja on eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja. Eli ei kai silloin ihmisen oikeinkirjoitustaitoa ainakaan tarvitse epäillä? Minun mielestäni on vain hieno asia, että kaikille tarjotaan mahdollisuus julkaista oma runokirjansa. Lukijathan sen sitten viime kädessä päättävät, mitä kirjoja ostetaan ja mitä ei, mitä kirjoja tilataan kirjastoihin ja mitä ei jne. Ja mitä nyt tuohon runokirjan hintaan tulee, tuskin se on monellekaan kirjasta kiinnostuneelle ostajalle ratkaisevaa, maksaako kirja vitosen tai kympin enemmän kuin jonkin toisen firman julkaisema kirja. Jotenkin vain haiskahtaa, että Mediapintaa vierastetaan ja halveksitaan ns. paremmissa piireissä vähän senkin vuoksi, koska sen pelätään jotenkin horjuttavan näitten oikeampien kirjailijoiden asemaa. Tämä pelko lienee aika turha. Onhan omakustanteitakin julkaistu Suomessa iät ja ajat. Ja tuskinpa yksikään pelkkiä omakustanteita julkaissut pöytälaatikkokirjailija on saanut sen enempää apurahoja kuin kirjallisuuspalkintojakaan. Eli annettaisiinko kaikkien kukkien kukkia tälläkin saralla?

        • Hei ja kiitos kommentista!

          Eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja ei kuitenkaan ole tae hyvälle runoudelle. Hänen kielioppinsa on varmasti kunnossa.

          Kautta rantain, muualta somesta, olen kuullut että Mediapinnan runoteokset ovat kirjastoissa paikoitellen joutuneet jonkinlaiselle ”mustalle listalle”; on ilmeisesti huomattu, että laadusta ei ole takeita eikä kirjastoissa ole mahdollisuutta tutustua jokaiseen teokseen erikseen. Voi siis olla, että kirja ei päädy hyllylle vain siksi että on Mediapinnan kirja. En siis todellakaan ole mielipiteineni yksin. Kyllä ammattilaiset laadun päälle ymmärtävät.

          Kaikki kukat eivät kuki. Se on ikävää, mutta niin se vain on. Eivät Mediapinnan kautta julkaistut teokset horjuta yhdenkään ammattimaisesti runoutta kirjoittavan asemaa. Mutta keskeneräisen, kömpelön runouden julkaiseminen (vain siksi että on olemassa pakkomielle saada julkaistuksi keinolla millä hyvänsä) ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten näitä kirjoittajia itseään. Toki, jos omakustanne on ollut ideanakin, sitten Mediapinta on varmasti hyvä! Ainoa joka siitä ammattimaisen runouden näkökulmasta hyötyy on Mediapinta. Mua ammattimaisena runoilijana ja runousihmisenä ärsyttää runouden kaikkinainen aliarviointi. Se on vaativaa hommaa, ammattilaisten hommaa, käsityöduunia. En minä alati hajoilevaa autoakaan kehu, saati osta, jos on verrata parempaan. Ne saattavat ostaa, jotka eivät autoista niin tiedä.

  1. Moro. Näkemyksissäsi on varmasti toinen puoli totta, sitä en kiellä. Mutta mielestäni kuitenkin jokaiseen julkaistuun kirjaan pitäisi suhtautua siinä mielessä ennakkoluulottomasti, ettei sitä heti teilata vain sillä perusteella, mikä firma sen on julkaissut. Vasta sitten kirjasta kuin kirjasta voi jotain sanoa, kun sen on itse lukenut. Tämä nyt kai pitäisi olla ihan perusasia? Että vasta sitten kirjaa arvioidaan, kun se on itse luettu ajatuksen kanssa ja mielellään myös ilman ennakkoasenteita. Iso ja arvostettu kustantamo voi julkaista yhtä lailla kehnon teoksen kuin vaikkapa Mediapinta. Ja toisaalta huolella tehty omakustanne voi olla hyvinkin tasokas teos. Mutta sen olen huomannut jo aikoja sitten, että kustannusalalla mielikuvat ohjailevat ihmisiä tavattoman paljon. Olen kyllä kuullut, että Mediapinta on kirjastoissa ns. mustalla listalla. Mutta toisaalta on kokemusta siitäkin, ettei esim. Robustoksen julkaisemia kirjoja välttämättä hankita sellaisenkaan kaupungin kirjastoon, jossa asuu yli 50000 ihmistä… Turhaan tein yhden hankintaesityksen kotikaupunkini kirjastoon.

    • On se perusasia, olet ihan oikeassa. Mä korjaan mielipiteeni ihan varmasti (ja niin varmasti tekee kuka/mikä tahansa, kirjastotkin, mielihyvin, kun laadullisia opuksia tulee esiin). Laatu varmasti kasvaisi jos Mediapinta edes kustannustoimittaisi niitä teoksia, ja panostaisi kansitaiteeseen, samoin takakansien/nettisivujen esittelyteksteihin. Jo niistä teksteistä voi vetää johtopäätöksiä (niillähän niitä kirjoja ”myydään”.

      On hyvä huomata, etten halua dumata niitä Mediapinnan kautta ”julkaistuja” kirjoja, vaan Mediapinnan toiminnan. Aika häikäilemättömästi myyvät kirjailijan ihanteella palvelujaan, ”oletko aina halunnut kirjailijaksi”, ja tekevät lopulta kaiken aika kovilla hinnoilla ja laadusta tinkien. Se on minusta erikoisen härskiä toimintaa, aliarvioi niin tekijää, lukijaa kuin ostajaakin.

      On kokonaan eri asia, ostaako joku kirjasto Robustoksen kirjoja sisään, koska määrärahat ovat tiukilla ja julkaistavien kirjoja määrä alati kasvaa, kuin että kirjasto ei osta sisään jonkin tietyn kustantamon opuksia siksi koska kärsivät niin usein erilaisista laatuongelmista.

  2. En todellakaan ole lukenut kuin sen yhden ainoan Mediapinnan julkaiseman kirjan. Voi olla, ettei kyseinen teos jollekulle toiselle lukijalle ollenkaan kolahda, mutta minä tykkäsin kovasti näistä eläkkeellä olevan äidinkielen maikan maanläheisellä ja selkeällä kielellä kirjoitetuista aforismeista ja mietelmistä. Hänen yleisinhimillisiin ajatuksiinsa saattoi samaistua tällainen yli 20 vuotta nuorempi äijäkin, ja toisekseen teksteistä löytyi ihan uusiakin näkemyksiä. Samalla viikolla luin erään arvostetun ja palkintoja saaneen runoilijan teoksen, jonka oli kustantanut Tammi. Ja tästä kirjasta en sitten saanut yhtään mitään irti, vaikka kuinka yritin sitä ymmärtää. En päässyt ollenkaan selville, mitä suuri kirjailija yritti runoissaan sanoa… Mutta nämähän ovat tietenkin vain minun näkemyksiäni, eikä kenenkään tarvitse olla niistä samaa mieltä.

    • Varmasti Mediapinnan runotempauskirjoissa on joku laadukaskin mukana. Luultavasti ne ovat sellaisten tekijöiden kirjoja, jotka ovat jo julkaisseet ja tietävät sen tason, mitä julkaistavilta kirjoilta yleensä laadullisesti vaaditaan.

      Sinällään keskustelu yksittäisen kirjan ja yksittäisen lukijan tasolla on tällaisissa asioissa turhaa, ja varsinkin jälkimmäisen kohdalla erityisen turhaa on pohtia laadullisia asioita ilman tarkempaa erittelyä, kriitillisiä asioita. Se ettei jostakin tykkää ei korreloi oikeastaan mitenkään laadun kanssa. Ei kokeneenkaan lukijan, kuten vaikkapa minun kohdallani.

  3. Kiitoksia, kun julkaisit nämä kommenttini. Ja niin kuin jo edellä kirjoitin, toisaalta olen kanssasi samaakin mieltä. Sitä minäkin olen joskus pohtinut, onko tuo Mediapinnan ja muutaman muunkin kustantamon touhu (mm. HD-Kustannus ja Torni) vähän sellaista rahastamista. Tiedän tapauksen, jossa henkilö lähetti erääseen palvelukustanteita julkaisevaan kustantamoon liki 500-sivuisen tiiliskiviromaanin ihan kokeilumielessä. Hän sai jo samana päivänä hyväksyvän päätöksen. Jokainen ymmärtää, ettei sellaista kustantajaa voi olla olemassakaan, joka olisi puolen päivän aikana lukenut läpi noin laajan teoksen ja samoin tein olisi iloiten hyväksynyt sen. Eli se nyt ainakin haiskahti puhtaalta bisneksen tekemiseltä. Mitä tahansa julkaistaan, kunhan vain sitoudut ostamaan kirjoja tietyn määrän itsellesi. Vaikka kirja olisi täynnä vain nollia ja ykkösiä… Mutta niin kuin arvelit, ehkä joku aikaisemmin kirjoja julkaissut henkilökin voi julkaista teoksensa Mediapinnan leivissä ja silloin teos on laadukkaampi, kun henkilöllä on jonkinlainen kokemus kirjan saattamisesta painokuntoon entuudestaan tai jos hän saa apua esim. joltakin kirjailijalta. Mainitsemani eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja oli julkaissut aikaisemmin kaksi teosta.

  4. Tervehdys vielä. Sen verran tämä käyty keskustelu jäi vaivaamaan minua, että kysyin suoraan sähköpostilla useammankin maakuntakirjaston aineistohankinnasta, onko heillä käytössään tällaista ”mustaa listaa”, jossa jotkin kustantamot (kuten Mediapinta) olisi laitettu pannaan. Pari vastausta jo sain, ja kummassakin vastauksessa vakuuteltiin, että väite mustasta listasta on pelkkää huhupuhetta. Kummassakin vastauksessa sanottiin, että uusia kirjoja tilataan kirjastoihin sen mukaan, kuinka niille on kysyntää, olipa kustantajana sitten mikä tahansa firma. No, tietenkin on aina mahdollista, että joku yksittäinen työntekijä hankintapuolella voi esim. vahingossa unohtaa jonkin hankintaehdotuksen tai heittää sen kylmästi ö-mappiin, kun hän näkee, että kirjan on painanut joku hänen mielestään väärä firma. Näin kirjastoista vastattiin, mutta sitähän en tiedä, mikä on sitten täysi totuus.

    • Tervehdys!

      Minä olen tämän asian suhteen erään Facebook-keskustelun varassa, jossa muuan kirjastovirkailija kertoi näin olevan. Ei ollut yksityiskeskustelu vaan yleinen, eräässä kirjoittajaryhmässä käyty keskustelu ja juurikin Mediapintaan liittyen.

      On tietenkin selvää, ettei kirjastoista missään tapauksessa vastattaisi muuten kuin kiistämällä väite. Ja tuskinpa kirjastot Mediapintaa mustalle listalle ovat laittaneet, ko. kustantamohan julkaisee myös täyskustanteita. Mutta omakustanteet ja niihin verrattavissa olevat saavat varmasti omanlaisensa kysymysmerkin ylleen. Erityisen selvää on, ettei omakustanteita lähtökohtaisesti tilata ilman oleellista, esim. paikkakuntakohtaista intressiä. Tämä on hyvinkin ymmärrettävää ja kannatettavaa. Mediapinnan runotempauksen kautta julkaistut runoteokset ovat käytännössä omakustanteita, niihin rinnastuvat (negatiivisessa mielessä). Ehkäpä tällaisesta on laajemmin kyse: kirjastojen suhtautumistavan muutoksesta. Ei niillä varmaan mitään konkreettisesti mitään mustaa listaa ole pöydillä tai seinillä.

  5. Omakustanteita ja pienkustantamojen julkaisemia kirjoja tilataan aina kirjastoihin vähemmän kuin esim. WSOY:n ja Otavan julkaisemia kysyttyjä ja paljon myytyjä teoksia. Tämän faktan tietävät kaikki alan ihmiset, niin lukijat kuin kirjailijatkin. Ja se on tietenkin totta, että ainakin yksittäisten kirjahankintojen kohdalla tavallinen kirjastovirkailijakin voi käytännössä päättää paljon ihan mututuntumalla. Jos kirjan esim. on kirjoittanut oma sukulainen tai vanha ystävä, se merkillisesti päätyy hankintalistalle ja jonkun vastenmieliseltä vaikuttavan pikkukirjailijan teos vain ”unohtuu” tilata. Näin eräs tuntemani virkailija on minulle ihan suoraan sanonut… Suhteet vaikuttavat tässäkin asiassa. Facebookissa kirjoitellaan mitä vain, eikä läheskään kaikkea sieltä lukemaansa kannata uskoa. Sen verran kiinnostuin Teemu Helteestä, että tilasin hän uusimman runoteoksensa kaukolainana… Kotikaupunkini kirjastosta en hänen teoksiaan löytänyt.

    • Nuo ovat kaikki itsestäänselvyyksiä, tietenkin. Ei kuitenkaan taida niin olla, että pelkän kysynnän mukaan kirjastot tilaavat (eikä olekaan), ei esim. minun kirjoillani kai lähtökohtaisesti ole juurikaan kysyntää, mutta silti tietyt kirjastot ovat systemaattisesti uuden opuksen tilanneet. Valveutunutta porukkaa, jotka ovat tietäneet kustantajani ammattimaisesti toimiviksi – ovat luottaneet, ja aivan oikein. Ja onhan näkyvyyttä tietysti muunlaistakin kuin vain kirjojen julkaiseminen, se helpottaa asiassa.

      Kenties olet nähnyt runojani Parnassossa tai kuullut radiosta? Helsingin katukuvassa et liene niitä nähnyt, jos asut kauempana.

      ”Facebookissa kirjoitellaan mitä vain, eikä läheskään kaikkea sieltä lukemaansa kannata uskoa.” No joo, tietenkin tämä kaikessa naiiviudessaankin on totta. Facebookissa on myös paljon kirjoitusta, johon kannattaa suhtautua vakavasti. Kyseinen keskustelu käytiin kirjoittamisen ammattilaisten ja sellaiseksi pyrkivien ryhmässä, hyvin argumentein ja vieläpä omilla nimillä, joten en siinä esiintyvien väitteiden todenperäisyyttä epäile laisin, semminkin kun kyse on sinällään jokseenkin loogisesta asiasta. :)

  6. ”No joo, tietenkin tämä kaikessa naiiviudessaankin on totta.” Heh, totuudet ovat usein juuri näitä lapsellisia ja rautalangasta väännettyjä toteamuksia… En ole runojasi koskaan lukenut, mutta kohtahan sekin aukko on sivistyksessäni korjattu. Siksi tähän keskusteluun osallistuin, koska kieltämättä hieman provosoiduin tuosta alkuvuodatuksestasi. Ihan noin kuin yleisesti ottaen en pidä siitä, että jokin kirja tai elokuva tuomitaan paskaksi jo ihan lähtökohtaisesti ja siihen millään tavalla tutustumatta. Se ei ole mielestäni kirjaan tutustumista, jos siitä luetaan vain takakansiteksti tai pari riviä ensimmäiseltä sivulta. Mutta eihän tämä ole mitenkään uusi ilmiö. Esim. Timo Koivusalon leffat haukutaan ennen kuin ne ovat päässeet edes ensi-iltaan. Näin ohjaaja itse sanoi haastattelussa, kun hän oli aloittanut Linnan Pohjantähti-trilogian kuvaukset. Ei lopputulos ollut välttämättä mikään huippu, mutta ihan kelvollinen leffa kuitenkin. Ja onhan sekin tullut ilmi, että toisaalta olen kanssasi samaakin mieltä. Onhan siinä oma vaaransa, jos kirjoja julkaistaan kovalla tahdilla niitten sisältöön ja kieliasuun sen kummemmin puuttumatta. Yksi suuri vaara esim. on, että kaikki vähemmän tunnetut runoilijat leimautuvat vähän sellaisiksi ”tee se itse” -tyypeiksi, jotka maksavat siitä mitä vain, kunhan vain saavat tekeleitään levitettyä maailmalle. Kaikkea hyvää sinulle kirjoittajan tiellä. Jään odottelemaan kirjaasi…

    • Asia on monimutkainen eikä kyse ole pelkästään kirjaan tutustumisesta, halukkuudesta siihen. Toimin kaiken muun ohella myös freelance-runokriitikkona ja esimerkiksi siinä hommassa mulla ei ole aikaa ja mahdollisuutta ensin selvittää jonkin kirjan kohdalla, onko se ammattimaisesti tehty ennen kuin päätän haluanko kritikoida sen. Sama luullakseni koskee lehteä, jolle kritikoin. Laatu on ehdoton edellytys. Tökerö, siis kirjoitusvirheitä sisältävä amatöörimäinen takakansiteksti on ihan selvä poissulkeva tekijä, koska muuta tapaa rakentaa luottamus kirjan laatua kohtaan ei Mediapinnan kirjojen kohdalla ole. Kirjoja kun niin harvakseltaan voi selata netissä. Ainoa mahdollisuus olisi, että Mediapinnan kautta julkaistujen runoteosten kirjoittajat automaationa lähettäisivät teoksensa minulle mikäli tahtoisivat saattaa ne mulle kritikoitavaksi, mutta ei siinäkään oikein järkeä olisi. Kirjoja julkaistaan niin paljon, eikä osin hyvinkin laaduton ja massiivinen julkaisumäärä ainakaan Mediapinnan osalta tilannetta paranna.
      Luullakseni tämä voi tulla esim. kirjastojenkin kohdalla kyseeseen. Ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta tutustua kirjoihin ennalta, jolloin ollaan luottamuksen varassa. Jos yhdeltä kustantamolta tulee enimmäkseen kustannustoimittamatonta tai muuten amatöörimäistä ja kömpelöä jälkeä, luottamus murenee ja suhtautuminen muuttuu.
      Näin se vain yleisellä tasolla menee. Kun ammattimaisuus karisee, suhtautumistavat muuttuvat. Ja se voi näkyä esimerkiksi tilauksissa.

      • Kyse ei siis ole välttämättä siitä, dumataanko joku kirja paskaksi vai ei, vaan tässä Mediapinnan tapauksessa voi käydä niinkin, että heidän julkaisemansa kirjat jäävät unholaan, koska ovat juuri Mediapinnan julkaisemia. Siis yksittäisten kirjojen sijaan yleisellä tasolla laadun suhteen heränneet – joskin yksittäisten kirjojen herättäminä – mielikuvat jättävät varjoonsa ne mahdolliset laadukkaatkin teokset. Se on sääli ja senpä vuoksi en kenellekään ammattimaisesti kirjoittamiseensa suhtautuville runoilijoille/aloitteleville runoilijoille suosittele Mediapinnan käyttämistä. Siellä jää jalkoihin. Omakustantajille sitä voi suositella hyvinkin, tosin tällöinkin neuvoisin kilpailuttamaan palveluntarjoajat. Mediapinnan tapauksessa hinnat vaikuttavat nimittäin kohtuullisen kalliilta: sen ”julkaisema” runoteos maksaa keskimäärin ehkä n. 25€, eikä sisällä mitään muuta kuin painon ja taiton. Sen sijaan esim. oma Onnen maani maksoi uutena 15€, ja sen parissa sentään työskenteli useampikin ihminen, mm. kustannustoimittamassa, taittamassa, kannentekijästä puhumattakaan.

  7. Joo, pakkohan kriitikoiden ja kirjastojen on toisaalta kai toimia vähän mututuntumalta. Kun sitä tarjontaa on niin helvetin paljon. Ja sama kai vähän pätee kustantamoissakin? Se joudutaan kai päättämään aika nopeasti ja mielikuvien varassa, mikä käsikirjoitus otetaan tarkempaan käsittelyyn ja mikä ei. Taatusti välillä käy niinkin, että ihan hyväkin käsikirjoitus lähtee bumerangina takaisin, koska siihen ei ehditä riittävästi paneutua tai jos esim. kässärin ensimmäinen virke ei vain satu miellyttämään kustannustoimittajaa tai jos kustannustoimittajalla vain sattuu olemaan huono hetki. Tästä aiheesta oli laaja kirjoitus Kirjailija-lehdessä muistaakseni viime talvena. Isojen talojen kustannustoimittajat myönsivät, ettei käsikirjoituksiin perehtyminen aina ole riittävää. Ja että niinkin toisinaan käy, että sitten joku toinen kustantaja nappaa sen kirjailijan, joka meni itseltä sivu suun. Kirjallisuusalallakin toimivat vain erehtyväiset ja omien rajoitteidensa kahlitsemat ihmiset.

    • Näin on. Raskaasti yhdeltä kantilta kärjistäen, kirja-ala on myyntibisnestä. Siltäkään kantilta tarkasteltuna laaduttomuus ja siihen liittyvät mielikuvat eivät ole mikään myyntivaltti.

      Luullakseni kustantamoissa tarkastellaan tarkasti, mitä otetaan ja mitä ei. Riskit kuitenkin realisoituvat nopeasti jos ovat realisoituakseen. Mutta myös sen vuoksi, että luultavasti kustantamot kustantavat sellaisia teoksia, joiden takana itse voivat niin taiteellisesti kuin muutenkin seistä. Tähän varmasti joku kustantaja osaisi osaltaan antaa paremman vastauksen.

    • On siis hyvä huomata, että jyrkähkön mielipiteeni Mediapintaa kohtaan on tarkoitus nimenomaan suojella runoilijoita ja runouteen liittyvää ammattimaisuutta. Se on siis ammattiylpeyttä. Joskus sellaista joutuu tekemään ”mutkan kautta”, todeta ettei oikopolkuja ole ja että jokaisen kohdalla sellainen perinteinen haave kirjailijanurasta ei voikaan toteutua. Aina kannattaa kuitenkin yrittää ja kokeilla.

  8. Näin lopuksi sanottakoon, että kyllä minuakin vituttaa lukea sellaista tekstiä, jossa on virheitä heti alussa tai jos se on muuten ihan kömpelöä. Sellaiset sähköpostiviestit esim. tekisi mieli lähettää heti takaisin ja kirjoittaa perään, että opettele kirjoittamaan vähän paremmin… Ja välillä tulee melkein itku, kun joudun korjailemaan esim. ulkomaalaistaustaisen henkilön kirjoittamaa tekstiä, jotta sen tohtisi palauttaa opettajalle.

    • Olen tullut huomaamaan, ettei nyky-Suomessa kansallisuuksilla tai syntyperillä ole mitään merkitystä kieliopin osaamisen suhteen. Suomessa syntyneet ja täällä kasvaneet hädin tuskin osaavat omaa kieltänsä, ja vanhempien polvienkin äidinkielitaito aivan kuin rapistuu.

      Sähköpostiviestien ynnä muiden kanssa olen armeliaampi kuin kirjojen, joista kuitenkin pitää maksaa.

  9. Nähtävästi en vieläkään pääse täältä pois… On varmaan totta, ettei se ole runoteokselle kovin hyvää mainosta, kun sen on julkaissut Mediapinta. Mutta mutta… Myydäänkö runoteoksia nyt muutoinkaan kovin suuria määriä? Voin olla väärässä, mutta sellainen mielikuva minulla on, että useimmiten nimeä ja tunnustusta saaneenkin runoilijan teosta myydään vain muutamia satoja kappaleita tai korkeintaan tuhatkunta kappaletta. Ja siitäkin huolimatta, vaikka se olisi kuinka huolellisesti tehty kansikuvaa ja ulkoasua myöten. Kun Kosmos sai myytyä erään räppärin (nimeä en muista) runokirjaa 2500 kpl syksyllä 2016, se oli jo suuri uutinen. Mutta onko se nyt kirjamyyntinä paljon mitään, jos sitä verrataan esim. siihen, kuinka paljon jonkun Ilkka Remeksen tai jonkun Katja Ketun uutuusromaaneja myydään? Jos runoilija saa kirjastaan tekijänpalkkiota jonkin kolme euroa kirjalta, jokainen laskutaitoinen ihminen ymmärtää, ettei vuosiansiot ole kovin suuret, vaikka runokirjaa olisi myyty 2500 kpl. Siinä mielessä on siis jokseenkin sama, julkaiseeko tuntematon tyyppi runoteoksensa Mediapinnan vai esim. Ntamon leivissä, varsinkin, jos runoja ei ole aikomuksenakaan julkaista kuin sen yhden ainoan kirjan verran. Runous on aliarvostettua, eikä sille asialle kustantajatkaan juuri mitään mahda. Jos runoilijalla on jokin leipätyö tai jos hän kirjoittaa runojen lisäksi myös vaikkapa dekkareita, silloin hän voi jotenkuten pärjätä taloudellisessa mielessä. Tai tietysti sekin voi mahdollistaa runoilemisen joksikin aikaa, jos onnistuu saamaan apurahan…

    • Tuo on yksi käsitys menestyksestä. Mielestäni aika kapea, jos sallit.

      On selvää, että jos menestyksellä tuloja tarkoitetaan ja sitä kaihotaan, ei tietenkään pidä runoja kirjoittaa vaan tehdä jotakin muuta. Väittäisin kuitenkin, että ne jotka runoja kirjoittavat kirjoittavat jostakin muusta syystä kuin rahasta. Niiden syiden myötä he määrittänevät myös mahdollisen menestyksensä. Itse esimerkiksi koen menestyksen taiteen sisältä käsin, mutta jos ulkoisia mittareita tarkastelen, niin löydän ylpeyden aiheita sieltäkin. Olen varsin tyytyväinen tähänastiseen uraani, luullakseni olen vakiinnuttanut paikan kirjallisella kentällä, valloittanut oman pienen nurkkani runouden traditiossa. Voiko sitä enempää saavuttaakaan?

      Ei ole mitenkään sama asia, julkaiseeko/onko julkaissut (ntamo on saanut uuden isännän) ntamon vai Mediapinnan kautta. ntamo on nyt ja on aina ollutkin täysiverinen kustantamo, jossa lisäksi on ollut pirullisen hyvä henki. Ei Mediapinnan toimari seiso julkisesti yksittäisten runoilijoidensa takana, niin kuin esim. ntamon Leevi Lehto on tehnyt. Kysymys on aina myös maineesta, tunnustuksista. ntamo on nostanut paljon hyviä kirjailijoita esiin, ja tämä lavealti tunnustetaan.

      Olen eri mieltä runouden aliarvostuksesta. Vaikka marginaalissa onkin, on se nähdäkseni kovinkin arvostettua. Myyntimäärät kertovat vain hinnoista ja kulutustottumuksista.

      • Tuskinpa sellaista kirjailijaa on olemassakaan, joka kieltäytyisi taloudellisesta menestyksestä… Mutta kulttuurialalla leipä on useimmiten kapea. Tiedän sen omakohtaisesti, koska elän parisuhteessa luovaa työtä tekevän ihmisen kanssa. Eipä hänkään sillä taiteellaan elä, vaikka on siihen ihan pitkän koulutuksen saanut. Se on varmaan ihan totta, että sydämen palo niin runojen kirjoittamiseen kuin taulujen maalaamiseenkin täytyy tulla jostakin muusta asiasta kuin rahasta. Mutta yhtä totta on sekin, ettei kukaan taiteilija kieltäydy menestyksestä vaan päinvastoin ainakin salaa siitä haaveilee. Vaimo ainakin jättäisi heti leipätyönsä, jos vain saisi saman toimeentulon taiteellaan. Kirjailijat, maalarit ja muusikot ovat monessakin mielessä ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin. Leipää hekin syövät…

        • En ole koskaan haaveillut siitä, että taiteeni olisi taloudellinen menestys. Taidan olla sellaiseen liiaksi realisti. Toimeen olisi kyllä kiva tulla, että voisi elää niillä pennosilla. Lienen sitten erilainen kirjailija.

  10. Enkä todellakaan usko, että runoteoksen myyntiin vaikuttaa kovin paljon, onko sen hinta 15 vai 25 euroa. Jos joku todella haluaa ostaa kirjan, ei siihen päätökseen kymppi enää vaikuta. Tutkiskelin asiaa ja huomasin, että Mediapinnan omassa kirjakaupassa eräskin runoteos maksaa 25 euroa, mutta esim. Adlibrikseltä samaisen kirjan saa hintaan 21,70. Sittenhän ero siihen 15 euroon jää vieläkin pienemmäksi.

    • Myyntimääriä en tarkoitakaan vaan kysyn ylipäänsä miksi pitää yllä niin korkeaa hintaa? Vastaan: koska Mediapinta luultavasti arvioi, että eniten niitä kirjoja ostavat kirjoittajat itse ja heidän ystävänsä. Mitä oivaltavin rahastusmuoto.

      Ero (Adlibriksen ja muiden välillä) on kirjakohtaista eikä sillä sinällään ole merkitystä. Adlibris myy joitakin nimekkeitä alihintaan, siis tappiolla. Niin voi tehdä kun on tarpeeksi fyrkkaa taustalla.

      • Minun tietääkseni Mediapinnan runoilijat voivat lunastaa kirjoja itselleen jollakin alle 50 % hinnalla. Siihen tyyliin julkisesti näkyvissä sopimusehdoissa muistaakseni lukee. Eli silloinhan Mediapinnan kautta kirjansa julkaissut tyyppi voi hyvinkin myydä omia kirjojaan esim. kavereilleen ja sukulaisilleen jollakin 15 euron hinnalla ja ehkä jää silloin jopa hivenen voitolle. Tai saa ainakin omansa pois. Mutta eiköhän tämä vatvominen ala jo riittää? Hyvää yötä.

        • Tällä hetkellä Mediapinnan sivuilla sanotaan, että mustavalkoisia kirjoja voi lunastaa itselleen tarjoushintaan, kympin per tsibale. Juju on siinä, että minimitilausmäärä on 20 kpl. Runoilija saa yhden (1) tekijänkappaleen itselleen. Toimitusmaksu on 16€ per tilaus huolimatta tilauksen suuruudesta. Mediapinta laskenee siis sen varaan, että jokainen runoilija tarttuu tuohon tarjoukseen ja tilaa minimimäärän. Luultavasti moni tekeekin niin. Aika hyvä kate: pitkälti toistasataa euroa ei mistään. Jos laskee, että viime vuonna julkaistusta 750 kirjasta kahtasataa on ostettu tuo määrä, niin myyntihän on pirun hyvää ja vieläpä liki minimikuluilla. Tekisi mieli sanoa sitä vedätykseksi, mutta on liian läpinäkyvä ollakseen sellainen.

          • Tämä keskustelu ei näköjään koskaan lopu… Mutta täytyyhän sekin ottaa huomioon, ettei mikään kustantamo voi tehdä työtään tappioksi ainakaan pidemmän päälle. Tai pian se on entinen kustantamo. Samat liike-elämän säännöt pätevät kirja-alallakin kuin kaikessa muussakin bisneksen teossa. En sanoisi Mediapinnan kampanjaa ainakaan pahimman lajin rahastamiseksi. Röyhkeämpänä rahastamisena pidän esim. sitä, kun suuri kustantaja myy ja markkinoi jotakin mainetta saaneen kirjailijan keskeneräistä ja epäonnistunutta tekelettä ja ihmiset ostavat sitä pilvin pimein vain kirjailijan maineen takia. Useinhan se menee niin, että nimi myy enemmän kuin itse kirja. Tästä on montakin esimerkkiä pienessä Suomessa.

            • Eikö se ole hyvä juttu, että keskustelu jatkuu? Tietysti tuollainen ”Tämä keskustelu ei näköjään koskaan lopu…” on vähän hassu aloitus, paradoksaalinenkin. Kirjoitin blogikeskustelun, jota on mahdollisuus kommentoida. On suorastaan kohteliasta vastata kommenttiin.

              Yhtäältä voi ajatella ettei Mediapinnan malli ole ”pahimman lajin rahastamista” enkä kai niin ole todennutkaan. Toisaalta: melko härskiä se on, kun se tapahtuu ihmisten unelmien ja haaveiden avulla. Se on mielestäni hyvinkin moraalitonta.

  11. No… Esim. HD-kustannus ottaa runokirjan julkaisemisesta n. 1200-1500 euroa. Siis velvoittaa henkilön ostamaan 100 kpl omaa kirjaansa ennen kuin ”puolikustanne” julkaistaan. Mediapinnan leivissä kirjan julkaisu ei periaatteessa maksa yhtään mitään, jos henkilö tyytyy siihen, että saa vain sen yhden luvatun kirjan. Enemmän tuo HD-kustannuksen toiminta kuulostaa rahastamiselta. Vain hyvin harvat saavat runokirjansa julkaistuksi ns. perinteistä reittiä pitkin, eikä se läheskään aina ole kiinni vain käsikirjoituksen laadusta, mikä menee läpi ja mikä ei. Suhteet ja hyvä onni vaikuttavat siinäkin asiassa. Tai esim. sellainen seikka, jos käsikirjoitustaan tarjoava tyyppi sattuu olemaan julkkis. Tuskinpa Tony Halmeen runokirjaa ”Kovan päivän ilta” olisi muutoin koskaan julkaistu, ellei hänellä olisi ollut sitä muuta mainetta. Ja tokkopa Juice Leskisen esikoisteosta ”Sonetteja laumalle” olisi muutoin julkaistu vuonna 1975, ellei hän olisi sitä ennen noussut kuuluisuuteen muusikkona. Tätä mieltä on mm. kirjailija Antti Heikkinen Juice-elämänkerrassaan. Mutta nämähän ovat sellaisia aika muuttumattomia juttuja. Jollekulle ovet aukeavat aina helpommin kuin jollekulle toiselle.

    • En osaa ajatella pelkän hinnan myötä jotakin rahastukseksi. Pitäisi tietää, mitä sillä hinnalla saa.

      Tunnut olevan aika hyvin kartalla näistä omakustanteista, palvelukustanteista ym. Kenties olet itsekin niitä käyttänyt?

      • Joo, olen asioista perillä… Se on vähän ristiriitaista, että toisaalta hyväksyt omakustanteitten julkaisemisen, mutta toisaalta jyrkästi tuomitset juuri Mediapinnan toiminnan. No okei, onko siinä sinällään eroa, julkaiseeko tyyppi omaa kirjaansa vaikkapa 20 kpl Mediapinnan kautta vai vaikkapa paikallista kopiointiliikettä käyttäen? Tuskin hinnoissa paljoakaan eroa on. Ja kun sekin voi olla täysin totta, etteivät kaikki pidä itseään sen jälkeen suurina kirjailijoina, eivätkä muutenkaan nosta itseään jalustalle yhden pienen kirjan johdosta. Jollekin voi olla riittävä tavoite, kun hän saa antaa sen pienen vaatimattoman kirjasensa vaikkapa omalle pojalle lahjaksi. Ja jos nyt joku onneton kuvitteleekin olevansa yhden pikkukirjan vuoksi jo suuri taiteilija, aivan varmasti hän saa pian tippua maanpinnalle. Kyllä hän aika pian huomaa, mitkä lainalaisuudet vallitsevat kirjallisuuden alalla.

        • Mitä ristiriitaista siinä on? Minusta omakustanteet/palvelukustanteet ovat erittäin jees; ilman niitä esimerkiksi moni paikkakuntahistoriallinen teos olisi jäänyt julkaisematta. Enkö nimenomaan ole kritisoinut sitä, että Mediapinta ratsastaa kirjailijuuden, runoilijuuden ihanteilla, jonka johdosta moni Mediapinnan kautta julkaissut kirjoittaja nyt mieltää olevansa ”julkaissut kirjailija” (jolla viitataan julkaisukynnyksen ylittämiseen), vaikka suurella todennäköisyydellä hän on julkaissut puolivalmiin kustannustoimittamattoman raakileen joka ei ole vienyt häntä yhtään lähemmäksi kirjailijan ammattia, kirjailijuutta, sitä koloa jota hän kiirehtimällä ja hätäilemällä yrittää mielessään täyttää.

          Yhtäältä se on hienoa ja arvostettavaa (jos haaveena on tehdä omakustanne, kannustan tekemään), toisaalta – ammattimaisen runouden näkökulmasta – Mediapinnan kautta julkaistuista kirjoista luultavasti hyvin harva kestää ammattimaisen tarkastelun.
          Kirjoitanko jotenkin epäselvästi? Ei kannata ottaa itseensä. Jos olet näitä reittejä myöten julkaissut laadukasta runoutta, se kyllä kestää tarkastelun ja on positiivinen juttu. Negatiivista voi olla se, että nyt se uhkaa jäädä puolivalmiiden tekeleiden sekaan, niiden alle. Runoudessakin osaaminen ja näkemyksellisyys lopulta ratkaisevat, miten sillä sijoitut taiteen kentälle. Vain tekstillä, taiteella, on merkitystä (tämän jokainen taiteilija tiedostaa, siis ettei julkaiseminen voi olla itseisarvo). Se on lopulta se lainalaisuus, joka mielestäni ratkaisee.

          • Se vielä pitää sanoa, ettei se ole sen enempää Mediapinnan, HD-kustannuksen tai Tornin (ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan…) vika, jos joku sitä kautta kirjansa julkaissut mies tai nainen alkaa pitää itseään suurena kirjailijana ja käy elelemään pilvilinnoissa, kun vain on saanut yhden kirjan julkaistuksi omaa rahaa käyttäen. Ei siitä hölmöydestä kustantamoa voida syyttää vaan ihan sitä tyyppiä itseään. Ei millään pahalla, mutta tietynlaista ylhäältäpäin katsovaa asennetta ja hienoista elitististä ajattelutapaa luen kirjoituksistasi kaiken aikaa… Ja juuri niistä ilmiöistä en ole koskaan tykännyt. Koetan silti lukea kirjasi ilman ennakkoasenteita. Onhan siitäkin kokemusta, etten ole jostakusta tyypistä erityisemmin tykännyt, mutta silti olen joutunut myöntämään hänen teostaan lukiessa, että hän on kirjoittanut ihan kelvollisen tai jopa hyvän kirjan. Tai sitten esim. jonkun henkilön kirjoittama runokokoelma ei ole yhtään minua säväyttänyt, mutta samaisen henkilön kirjoittama romaani onkin ollut antoisa lukukokemus. Esim. Jyrki Kiiskisen kirjoittamia runokokoelmia olen pitänyt lähinnä täysinä paskoina, mutta hänen kirjoittamansa Jonglööri-romaanin luin parissa illassa suurella innolla. Mutta lopetetaan nyt tämä tältä erää… Kun tätä leipätyötäkin pitäisi yrittää tehdä.

            • ”Ei millään pahalla, mutta tietynlaista ylhäältäpäin katsovaa asennetta ja hienoista elitististä ajattelutapaa luen kirjoituksistasi kaiken aikaa…”.

              En ota sitä missään nimessä pahalla. En kai ammattimaisen runouden puolestapuhujana voi runouteen suhtautuakaan muuten kuin ammattimaisesti. Otan siis runouden vakavasti, ja joskus se tarkoittaa sitä että toteaa realiteetin ääneen ja näyttää muiden silmiin mulkulta. Minusta se on kuitenkin parempaa kuin silkka valehtelu tms.

              Minusta kuitenkaan ihmisten unelmat ja niiden tavoittelu ei itsessään ole hölmöä, pyrkimys niiden hyväksikäyttöön kylläkin on moraalitonta(-kin). Ehkä huomaat mitä tarkoitan – niiden eron, ehkä et. Kommenteistasi huomaan, että useimmiten kommentoit epätarkasti asian vierestä, mikä useimmiten on helpompaa. Se taas johtaa lisäkommenttiin minun puoleltani, mitä sitten ihmettelet kommentoinnin jatkumisella.

              Onnea matkaan Onnen maan kanssa. Itse en ole huomannut, että hyvin hatarat tietoni teoksen kirjoittajasta vaikuttaisivat käsityksiini itse teoksesta, eikä laadukas luenta niitä tietoja tietysti vaadikaan. Muutenkin ajatus sellaisesta on outo; luenhan teosta enkä kirjoittajaa, tulkitsisin siis teoksella sen kirjoittajaa, mikä olisi vähintäänkin taiteen aliarvioimista, ihmisenkin. Ja toisaalta äärimmäisen ylimielistä.

              Tämä ”Jyrki Kiiskisen kirjoittamia runokokoelmia olen pitänyt lähinnä täysinä paskoina” vaatisi kunnon perustelut asiallisine argumentteineen; kenties esität ne – mielellään omalla nimelläsi tunnistautuen. Kuten todettua, suhtaudun runouteen ammattimaisesti ja vakavasti.

              • Heh… En ole koskaan saanut mitään tolkkua Jyrki Kiiskisen runoista. Siksi niitä on vaikeaa käydä minun oikeastaan millään tavalla analysoimaan. Tulee sellainen tunne, että kirjailija on vain ladellut sanoja peräkkäin mielivaltaisesti ja ilman sen kummempaa ajatusta. Jotenkin karrikoiden tähän tyyliin: ”kadulla autoja / mies kävelee vastaan / lehti kädessäsi / menen rantaan / soitan sinulle / alkaa satamaan vettä…” En voi kuin nostaa käteni pystyyn tällaisten tekstien edessä. Kun mistään päästä ei pääse kiinni, mitä runoilija yrittää lukijalle sanoa. Mutta en minä ko. kirjailijan kirjoitustaitoa epäile. Varsin asiallisia ja mielenkiintoisia kolumneja hän esimerkiksi kirjoittelee kirjallisuuslehdissä. Ja se hänen romaaninsa Jonglööri oli aika lailla ihan perinteistä kertovaa proosaa: kuvaus nuoruudesta, 70- ja 80-lukujen Helsingistä, siviilipalvelumiesten kohtelusta entisinä aikoina, ystävästä Gabrielista ja hänen menettämisestä jne. Se oli minulle positiivinen yllätys.

  12. Jään mielenkiinnolla odottamaan, millainen se kirjastosta tilaamani ammattimaisesti tehty runokirja on.

      • Moro. Kävin ruokatunnilla hakemassa kirjastosta tilaamani Onnen maan. Lukaisin sen pikaisesti läpi kebabin popsimisen ohessa. Tämän pikalukemisen perusteella pidän kirjaasi aika hyvänä. Ainakin kirjoitat paljon ymmärrettävämpiä ja kekseliäämpiä runoja kuin Jyrki Kiiskinen… No joo, vitsi vitsi. Enpä nyt ala kettuilemaan tämän enempää. Aivan varmasti olet runosi moneen kertaan hionut ja sommitellut ennen kuin ne ovat kansien väliin menneet. Nopeastikin lukien löysin teksteistäsi terävää kulutusyhteiskunnan kritisointia, jatkuvan kiireen pohtimista, oivalluksia ympäröivästä maailmasta, parisuhdejuttuja ja ainakin yhden sanaleikin. Sanaleikiksi se kai oli tarkoitettu, kun reissumies kertoi olleensa koko kesän Wienissä? Kun äijällä on viinipullo kädessä, hänen lauseensa voi ymmärtää ihan toisin. Loppuun lisätty sanasto oli kiva ja kekseliäs lisäys. Ja tietenkin minua lämmitti, kun yhdessä runossa mainittiin nuoruuteni suuri idoli Jim Morrison… Luen kirjan uudelleen ajatuksen kanssa ja kirjoitan ehkä lisää, jos tulee uusia ajatuksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s