Ihastuminen ja rakkaus

Arkistojani siivotessani kohtasin pari vuotta vanhan lehtileikkeen, jonka olin Hämeen Sanomista leikannut talteen. Sam Pinkin runoteoksesta Aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen (Poesia 2013) kirjoittamani kritiikki oli ensimmäinen mihinkään lehteen kirjoittamani kirja-arvostelu.

Nyt, kaksi vuotta jälkeen päin, olen edelleenkin tyytyväinen kirjoitukseen, ihmeellistä kyllä. Kirjoittaja löytää aina jälkikäteen teksteistään kohtia, jotka haluaisi korjata tai muuten vain muuttaa, mutta pieniä ne sellaiset ovat – makuasioita ja tyylikysymyksiä, joita tavallinen sunnuntailukija ei välttämättä edes pane merkille. Kaltaiseni runoilija on useimmiten perfektionisti kaikessa kirjoittamisessaan, tekstiviesteissäkin. Toisinaan turhamaisuuteen asti.

Sam Pinkin teos valikoitui ensimmäisekseni sattumalta, julkaisulistoja selaillessani. Pidin teoksesta silloin ja nyt kun sitä silmäilen, pidän edelleen, jopa enemmän. On tärkeää, että lukiessaan kriitikko kykenee astumaan omien mieltymystensä ulkopuolelle, puolueettomalle alueelle, lukiessaan jotakin. Teosta arvotettaessa on tunnistettava traditio ja ympäristö johon se on tullut, ja pystyttävä olemaan puolueeton. Sitä helpottaa, jos on maultaan joltiseltaankin kaikkiruokainen, ts. ei väheksy yhtäkään kirjallisuuden lajia ja edelleen yhden lajin tyylisuuntia, vaan suhtautuu avoimen avarakatseisesti kirjallisuuteen. Kriitikko on kuitenkin se, joka löytää uutta, ja usein hän jonka avulla uutta löytävät muutkin. Kriitikko on omalta osaltaan ovia avaava tai ne sulkeva. Se on siis tärkeä osa, palanen kulttuuria, johon on sen mukaisesti suhtauduttava.

Kriitikon työssä ihastuu helposti. Se on hyvä ja huono asia, sitä on vaalittava ja varottava. Shakespearen Hamletista löytyy jalat maanpinnalla pitävä ohje ihastumisen ja rakkauden välisistä eroavaisuuksista:

”Kun veri kuohuu, sydän tulvanansa
Valoja valaa kielellen. Nuo liekit
Enemmän loistoa kuin lämmint’ antaa
Ja sammuvat jo kesken syttymistään;
Niit’ älä tuleks usko.”
(suom. Paavo Cajander)

Ohje pätee elämässä melkein kaikkeen, jos kohta suhtaudun positiivisesti myös intuitiiviseen ja impulsiiviseen toimintaan. Ennen muuta uskon vakaasti eläytymiseen ja tunteiden vastaanottamiseen; kun veri kuohuu on nautittava sen kuohunnasta, antaa liekkien loistaa vaikka eivät lämpöä soisikaan.

Pääsääntöisesti kuitenkin on niin, että ihastumisen punnitsee aika. Se on paljastava rakkauden, jos joku. Aika valjastaa myös viisauksia, kuten Shakespearen kirjoituksen tässä. Runouden – ja ylipäänsä kirjallisuuden – suhteen lienee niin, että mitä enemmän lukee, sitä harvemmin rakastuu. Mutta niistä rakkauksista muodostuukin sitten syviä, elämänmittaisia suhteita.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s