Luetun ymmärtäminen eli mitä runous on

Usein kuulee sanottavan, että (nyky-)runous on vaikeaselkoista ja hankalasti avautuvaa. Yhtä usein kaltaiseni runoilija vastaa, että pötypuhetta – ei runoutta tarvitse kohdata niin. Runous on ”vain” kieltä, jonka jokainen kohtaa sellaisena kuin on. Runouden lukemiseen ei välttämättä tarvita perehdytystä eikä siihen pätevöidytä – siitä voi nauttia samalla tavalla kuin mistä muusta tahansa. Toki on niin, että mitä enemmän runoutta lukee ja siihen perehtyy, ja kenties jopa innostuu sitä tutkimaan, sitä useampia ilmentymiä ja muotoja siitä varmasti saa irti. Mutta näinhän on elämässä kaiken suhteen. Itse nautin suuresti amerikkalaisen jalkapallon seuraamisesta, ja jos vain aikataulut suovat katson joka vuosi Super Bowlin vaikka sen lähetysaika Suomessa onkin keskellä yötä. En osaa kaikkia sen sääntöjä, mutta nautin elämyksestä jonka se tarjoaa. Olen hiljalleen kuitenkin alkanut opiskella lajia ymmärtääkseni syvemmin, mitä siinä tapahtuu.

Nyt kun olen ollut poissa täältä Neonvaloista hetkisen, voinen arkipäiväisellä tavalla demonstroida, mitä runous oikeastaan voi olla.

Ymmärrämme, että koska runous pääsääntöisesti tapahtuu kielessä, tässä tapauksessa Suomen kielessä, sillä on kaksi jalkaa: kuultu ja luettu (ja näiden lisäksi pää: ymmärretty). Tässä esimerkissä keskitymme jälkimmäiseen, luettuun (koska luet tätä).

”Hetkisen”, kirjoitin äsken. Olen ollut kirjoittamatta tänne ”hetkisen”. Kun blogiani selaa, huomaa että edellinen postaukseni on viime marraskuulta. Hetkinen on siis minun kielessäni, tässä tekstissä, yli seitsemän kuukautta. Näin on asia ymmärrettävä, eikö niin? Veikkaanpa, että sinulle hetkinen on lyhyempi aika, kenties viikko? Tai tunti? Riippuu asiayhteydestä, eikö vain?

Koska emme ole tavanneet hetkeen, kysyt minulta: ”Mitä kuuluu?” Voin vastata tähän oikeastaan kahdella tavalla: ”kiitos, ihan hyvää” tai vaikkapa ”linnunlaulua, ruohonleikkurin narinaa, sylissäni olevan tietokone hurisee, omia ajatuksiani, jossain kauempana ajaa auto”.

Kaiken lukemansa voi ymmärtää monella eri tavalla. Runouden suhteen, runoudessa, mikään niistä ei ole toista oikeampi. Kun lukee vaikkapa runokokoelmaa, alkaa siitä hahmottaa muotoja. Toisinaan jotkut niistä ovat sellaisia, joista teoksen kirjoittajakaan ei ole tietoinen – ne ovat syntyneet hänen tietämättään. Jotkut taas ovat tarkoituksellisia, kirjoittajan haluamia/aikomia.

Lopultakin siis runous on taidetta koska se perustuu kokemuksellisuuteen, kokemukseen. Se on enemmän taidetta kuin vaikkapa jännitysromaani, koska sillä on laveammat ääriviivat. Jännityksen luomiseen tarvitaan tietyt, melko kapea-alaisetkin puitteet, mutta runouden suhteen mitään sellaisia ei ole. Runo on kuin taideteos jota edessäsi katselet. Silloin vain kahdella asialla on merkitystä: 1) että se on olemassa, 2) jotta voit sitä katsella ja elämystyä.

Koska runoudella ei oikeastaan ole sääntöjä, rikon ensimmäisen ”säännön” tai ohjeen lisäämällä siihen toisen: runous tapahtuu pääsääntöisesti kielessä ja kokemuksessa. Tulinko muuten kirjoittaneeksi runon, kun vastasin kysymykseesi?

MITÄ KUULUU?

Linnunlaulua,
ruohonleikkurin narinaa
sylissäni oleva tietokone hurisee
omia ajatuksiani
jossain kauempana ajaa auto.

No, mielestäni tuo on huono runo. En pidä siitä, mutta tilaa säästääkseni en tässä perustele, miksi en. Sinä sen sijaan saatat pitää siitä, ehkä saat siitä mielleyhtymiä. Joka tapauksessa sait kokemuksen. Mitä siis tapahtui? Runous tapahtui.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s