Odottamisen tuska

Ristitulta.

Samaan aikaan kun kirjoitan romaania, odotan kuumeisesti kirjastoapurahapäätöstä. Viime vuonna sellainen minulle myönnettiin, ja sen rohkaisemana uskalsin hakea tänäkin vuonna. Viimevuotinen apuraha oli ensimmäinen apuraha kohdalleni. Siis Valtaisa rohkaisu kirjoittamiselleni, sillä koin (ja edelleen koen) sen tunnustuksena sille mitä olen jo tehnyt ja mitä tulen vielä tekemään.

Samanlaisen energian se tietysti antaisi tänäkin vuonna. Lisäisi luottamusta siihen, että osaan, niin typerältä kuin se kuulostaakin. Sillä tiedänhän minä, että osaan. Aina sitä ei vain meinaa itse uskoa.

Tämä jännitys, odottamisen tuska. Se on ristitulessa makaamista, mikä on vähän hassua ja järjetöntä mutta silti samaan aikaan ymmärrettävää, eikö? Sitä miettii, että entä jos eivät myönnä? Mitä sitten tapahtuu? Mitä se tarkoittaa?

Sitä, että on haalittavaa rahaa muualta ja se varastaa aikaa kirjoittamiselta, mutta ei kirjoittaminen mihinkään jäisi. Hidastuisi vain.

Ja söisihän se itsetuntoa. Että kun apurahaa haettaessa esitetään työsuunnitelma, onko se sittenkin ollut huono? Onko projekti jonka parissa työskentelen jotenkin tylsä, vai olenko vain esittänyt asiat huonosti? Ahdistava ja silti huvittava ajatuskin, että kirjailija kompastuisi huonoon tekstiinsä. Ironista.

Odottavan aika on pitkä, sanovat. Sanoisin, että sen joka on jäänyt ilman on vielä pidempi. Yhtä kaikki – aikaa on, kirjoittaa ja elää.

Mainokset

2 kommenttia artikkelissa “Odottamisen tuska

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s