Hengittämisen vaikeudesta

Kuten aina, viimeksikin osuin sattumalta Pasilan rautatieasemalla olevaan Pocket Shopiin, siis siihen karkkikauppamaiseen kirjamyymälään, jonka tuotteet ovat pääasiassa pokkareita. Ostan yleensä sieltä vain englanninkielisiä kirjoja, sillä omaan eräänlaisen hyvin hankalan ja vaikealaatuisen asenneongelman pehmytkantisia kirjoja kohtaan… Ajattelen, että ne kestävät kovin huonosti kulutusta ja aikaa, enkä siksi viitsi sellaisiin vähiä rahojani tuhlata.

Paitsi että tuhlaan. Paitsi että kestävät hyvin. Siis rahaa, kulutusta ja aikaakin.

Suhtaudun englanninkielisiin kirjoihin ylimalkaisemmin kuin suomenkielisiin opuksiin. Jälkimmäisistä minun on yleensä vaikeampi luopua, ensin mainituista taas helpompi;  kenties siksi että ovat minulle kielellisesti toissisijaisia.

Paitsi etteivät ole.

Kummallista kyllä ihmisen täytyy elää ja lukea paljon ja pitkään ymmärtääkseen, että lukemisesta on tullut niin rutiininomaista, että ihan oksettaa. Ne kirjat jotka olen kritikoinut ovat tietysti eri maata – ne luen eri tavalla ja usein useampaan kertaan, tutkin ja pyörittelen, pohdin, ja vasta ajan kuluttua jotakin tohdin.

Nyt viime aikoina olen lukenut aiempaa enemmän englanninkielistä kirjallisuutta ja huomaan keskittymiseni jokaiseen lukemiseen liittyvän asian suhteen olevan erilaista. Se on ehkä syvempää, sillä silkkaa osaamattomuuttani joudun paneutumaan tarkemmin vieraskieliseen kirjaan. Aivot ovat useammin eri asennossa. Tästä on ollut hyötyä suomenkielisen kirjallisuuden (kotimaisen proosan ja käännösproosan) suhteen: mieli on lukiessa virkistyneempi ja tarkkaavaisempi. Which is a good thing.

Niin. Osuin vahingossa Pocket Shopiin ja jäin selailemaan John Greenin teosta The Fault In Our Stars, josta takaraivossa kaikuili lehtien ja blogien sivuilta nähtyjä ylistyksen haituvia. Ostin kirjan, kiikutin kotiin ja aloin lukea.

Jopa minulle kirja oli helppolukuinen, sen kieli on hyvin yksinkertaista ja suoraa. Ensimmäisten sadan sivun jälkeen googlettelin lisätietoa kirjasta ja piankos soljuvuudelle ja ylenpalttiselle romanttisuudelle löytyi selitys: ”for young adults”. Jossakin mainittiin kirjan olevan ns. sick-lit -romaani, siis tyylillisesti jossakin Twilightin ja Teho-osaston välimaastossa, jossa henkilöhahmojen väliseen jännitteeseen haetaan lisämausteita niinkin arkisista, mutta koskettavista aineksista kuin sairauksista. Green onkin tonkinut teokseensa niitä satuttavimpia juttuja: syöpälapset. Jo pelkkä ajatus on puistattava. Perusteet siis tunnepitoiselle kokemuksellisuudelle on rakennettu.

Luin minä kirjan silti loppuun. Kohtuullisessa määrin pidin siitä, liekö nostalgisista syistä vai mistä, sillä enhän ollut hetkeen lukenut nuorten kirjallisuutta (onko ”nuorten kirjallisuus” oikea termi, vai pitäisikö puhua nuorten aikuisten kirjallisuudesta? Toisaalta, minä luin nuorena aikuisena samoja kirjoja kuin nytkin, enkä vieläkään ole kovin iäkäs… Terv. 32-vee).

Green kirjoittaa taitavasti, hänen lauseensa on kaunis ja miellyttävä. Erityisesti miellyin hänen huumoriinsa; toisaalta sitä ei vedetty överiksi ja sillä tavoin vesitetty kaikessa arkisuudessaankin hivenen koskettavan aiheen käsittelyä, eikä Green myöskään ylidramatisoinut liiallisella tunnepitoisuudella, liian mustalla huumorilla. Hän esittää rankat aiheensa likimain sellaisina kuin ne yleensä tuppaavat elämässä olemaan. Ei siihen enempää dramatiikkaa ja herkuttelua tarvita.

Ihan jees, sanoisi nuori aikuinen Helle. It was, like, alright.

Aikuinen Helle on nuoremman versionsa kanssa samaa mieltä.

Mainokset

2 kommenttia artikkelissa “Hengittämisen vaikeudesta

  1. Hei, saat jotenkin Pasilan tuntumaan mielenkiintoiselta paikalta. On meilläkin Pocket Shop, Tukholman Kulttuuritalon alakerrassa esim. Ostin sieltä Muumivihkoja lähtiessäni Marokkoon ja kirjoitin sinne vähän muistiinpanoja. Lukeminen on ollut tiukassa, en ole lukenut pitkään aikaan mutta juuri paikallisen kirjailijan kerrottua kirjafestivaalilla teoksistaan luin muutamia romaaneja. Satuin istumaan kahvilassa siinä talossa missä tapahtui yhden romaanin keskeinen kohtaus. Se siitä paikallisesta kirjallisuudesta.

    • Kiitoksia! Pasila voi olla mielenkiintoinen paikka, vaikka näyttääkin päälle päin vain tylsälle betonipuutarhalle. Tukholman Kulttuuritalo kuulostaa hienolta, haluaisinpa visiteerata siellä. Marokosta puhumattakaan!

      Niitä Muumi-muistikirjoja ostin muuten minäkin. Ja läpinäkyvät suojamuovikannet, jotta kannet säilyvät matkassa sileinä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s