Kauniit kannet, osa 2

Kun edellinen entry koski Onnen maan kantta, siis uutta kirjaa, ei liene haitaksi jos asetetaan heti perään valokeilaan vähän vanhemman kirjan kansi. Kyseessä on runoilija Juhani Tikkasen esikoisteos Vapaus (Otava), vuodelta 1966. Kannen tekijäksi kansilieve mainitsee miekkosen nimeltä Heikki Somersalo. Nopea googlaus antaa osviitaksi (Suomen Taiteilijaseuran kuvataiteilijamatrikkelin), että kyse voisi olla helsinkiläisestä, vuonna 1936 syntyneestä kuvataiteilijasta, jonka teoksia on laajalti maamme eri museoissa ja muissa taidekokoelmissa.

Kuinka hurja on tuo kansi! Ensin valkoinen raita ohjaa katseen tasolleen, horisonttiin. Sieltä kaivautuen katse nousee takaisin pintaan, huomaa oranssiin taittuvan punaisen tasaisuuden ja villit mustan kuviot siinä päällä. Musta näyttäytyy likimain sattumanvaraisena kuviona, kuvioina, ovat kuin osa tribaalia jonka muotokieleen ei tahdo päästä kiinni. Sittenkin, lähes sattumanvaraisena, mustan kuviot ovat silmäkarkkia, ja yhdessä punaisen ja valkoisen kanssa muodostuvat mielettömäksi harmoniaksi. Kerta kaikkiaan kaunis kansi.

Kansipaperi on upeassa kunnossa, kuten on Tikkasen kirja muutenkin. Kirjoittanen siitä lisää jahka olen lukenut siitä lisää. Mutta samantien  ensimmäisen runon yksi kohta säväyttää:

Useina iltoina peräkkäin menen hiljaa istumaan / pimeälle rinteelle kuuraiseen ruohikkoon.

Vahva kuvakieli ja kiinnostava rytmi. Jokin itämainen mauste seassa. Mahtavan tuntuinen suussa. Luulenpa, että tulen pitämään tästä teoksesta. Joskus sen voi aavistaa jo yhdestä lauseesta.

Erityinen huomio vielä: olen ostanut kirjan antikvariaatista. Lyijykynällä sisäsivulle tehdystä hintamerkinnästä osaan päätellä, kertoa, että olen ostanut teoksen Kontulan antikvariaatista, nyttemmin kaiketi jo kuopatusta liikkeestä. Tuohon divariin olen päätynyt monen monituista kertaa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, siihen liittyy huikeita muistoja löytämisen iloista. Olkoon se muistona siis myös siitä, että katot sortuvat ja lattialaudat irtoilevat, mutta muistot elävät niin kauan kuin ihminenkin, ja runous – se ei kuole koskaan.

IMG_1064

Advertisements

Yksi kommentti artikkelissa “Kauniit kannet, osa 2

  1. Hei! Heikki Somersalo oli minun lapsuuden ystävä, oltiin kesänaapureita ja tutustuin Heikkiin jo ollessani 10-vuotias
    Hauska yhteensattuma oli myös että hänen äitinsä toimi ruotsalaisessa Norssissa minun piirustusopettajani!
    Yst. Terveisin
    Peppe Bäckström

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s