Varttimaileri

Olin vajonnut jo niin syvälle uupumuksen kuumeiseen hetteeseen, että viski suoritti majesteettisen elvytyskierroksen painuessaan läpi rintakehäni, ahdistuneiden keuhkojeni, mahani viidakon, läpi kirpeänmakuisten sisuksieni. Poliisi oli lähtenyt ja palaisi huomenna; sanomalehtiä jaettiin jo aamuvarhaisiin myyntikojuihin; muutaman tunnin kuluttua räjähtäisivät elämänmenoni yksityiskohdat kuin hulluksi tullut talo, jossa sähkökäyttöinen astiainpesukone kirkuisi lehdenjakajalle, televisiosta soitettaisiin ja minun täytyisi kenties soittaa yliopistoon, Deborahin ystävät soittaisivat, ja hautajaiset, hyvä luoja, hautajaiset ja ensimmäinen tuhannesta valheesta joita lopulta olisi ainakin kaksikymmentä kaksi tuhatta. Mutta olin kuin haaksirikkoutunut merimies kahden myrskyn välisessä tyvenessä. Tai pikemminkin olin voimakas vanha mies, joka liikarasituksen painamana teki kuolemaa, vajosi kuolemaan vajoamalla yhä syvemmälle itseensä. Lämpimät mahonginsävyiset värit ehättävät tukemaan hänen sydäntään ja väsyneet enkelit ovat häntä vastassa työajan päättyessä, hellämielinen taivas antaa hyväksymisensä sille, miten hän on nuo ankarat ilottomat vuotensa käyttänyt. Tuo viskiryyppy taisi olla peräti elämäni paras drinkki – rentouduin kevyin siivin ja kelluin autuaassa tunnelmassa, joka oli ilmaa syvempi, vettä tuoksuvampi.

–Norman Mailer:  Amerikkalainen unelma (Weilin + Göös 1965)

 

Aika vimmaisesti kirjoittaa tuo Norman Mailer. Ja vimmaisesti on Antti Salomaa -niminen kääntäjä suomentanut. Vimma. Aika vänkä sana, eikö? Vähän samanlaista vimmaa on muuten joissain nykyajan kirjailijoidenkin kirjoissa, kuten esim. Maaria Päivisen tuotannossa. Mä pidän vimmasta – se paljastaa kielestä asioita ja rytmejä, jotka muuten jäisivät pimentoon. Vimmainen kirjoitus on lähimpänä runoutta, mitä proosasta voi löytää. Yleensä ”lyyrinen kertomus” tai ”herkkää ja kaunista kieltä” mielletään lähemmäksi runoutta, mutta oikeastaan nuo ovat vain synonyymeja runollisuudelle, eli sille, ettei kielen takana tapahdu oikein mitään. Eikä oikein edessäkään. Mutta vaikka kirjallisuus tapahtuu kielessä, ei pelkkä kieli ole vielä mitään. Tarvitaan myös olentoja, merkityksiä. Yleensä ”runollinen” on kirosana mulle. Se on runoutta tai proosaa ”sinne päin”. Ei osu maaliinsa ja olento tuskastuu.

Advertisements

10 kommenttia artikkelissa “Varttimaileri

  1. Eikös Suomessa ole Tuomas Vimma niminen kirjailija. Kirjoittaako hän vimmaisesti?

    • Sen niminen kirjailija on. Tai kirjailijan nimestä en tiedä – muistaakseni tuo Tuomas Vimma on alias. Mutta sillä nimellä joku kirjoittaa ja julkaisee. Olikos se Kusti Miettinen? Mutta kirjoittaako Tuomas Vimma vimmaisesti? En osaa sanoa. Ainakaan hänen teoksissaan ei ole vimmaisuutta havaittavissa.

      Ihmetyttää muuten, että Kusti Miettinen on ottanut kirjailijanimekseen Tuomas Vimman, sillä ei se ainakaan parempi ole. Sitä paitsi Kusti polkisi ihan hyvin ihmisten takaraivostoihin muistiin. Ja jos ytimekkäämmin haluaisi allekirjoittaa, sujauttaisi alle vain: KuMi.

  2. Vähän asian vierestä: Jorma Partanen, joka on joskus muinoin kääntänyt esim. Alastomat ja kuolleet, on vastuussa siitä, että kyseinen Mailer on suomeksi lukukelvoton. Ei sitä kuitenkaan ole 1800-luvulla käännetty, vaikka kielestä voisi päätellä niin. Harmi. Toivottavasti joku modernisoisi suomeksi ko. eepoksen joskus. Tai veisi sen edes 1900-luvulle…
    Huh. Näen painajaisia vieläkin siitä käännöksestä, vaikka en ole pystynyt lukemaan kokonaan itse. Olen joskus seurannut vierestä läheisen ihmisen pitkää kamppailua ko. opuksen kanssa. Siitä on jäänyt elämään muutamia ei kuolemattomia, vaan kuolleita fraaseja, joita tulee käytettyä lähinnä sisäpiirivitsinä.

      • Ai, sä olet lukenut sen englanniksi? No joo, sitten ymmärrän. Pitäisi varmaan itsekin, koska eihän kirja huono ole, se on selvä. En vain ole perillä sellaisista sanonnoista kuin ”mynnähtänyt kaljahousu”, luultavasti saisin paremmin selvää mitä ko. sanapari tarkoittaa alkukielellä, joten sinänsä. Pitänee laittaa lukulistalle sijalle 667. Siellä on vähän ruuhkaa… Pyövelin laulukin on lukematta uudestaan, sen olen lukenut niin nuorena etten muista sitä kunnolla.

        • En ole lukenut kirjaa alkukielellä. Mutta en myöskään koe, että mainitsemasi kaltainen ”sanonta” (tai sanonnat) jos se nyt todella sellainen on, olisi automaationa syypää huonolle käännökselle. Mua sellaiset ei ainakaan häiritse. Oikeastaan ihan piristäviä poikkeuksia niiden lukuisten lauseenvastikkeiden sekaan, joita käännöskirjallisuus pääosin tarjoaa…

          Niinhän ne sanovat, että kannattaisi lukea alkukielellä kaikki minkä voi, sillä käännöksen myötä teoksesta tulee tavallansa uusi. Mutta just toi Amerikkalainen unelma on minusta hyvä esimerkki siitä, että käännökset voivat olla hyviäkin, ja samaan syssyyn luen Alastomat ja kuolleetkin. Ja asiaan toki auttaa se, että kumpikin ovat minusta hyviä teoksia muutenkin.

          Tietty, ehkä mielipiteeni taustalta kuuluu runoilijan kaipuu vähän kekseliäämpään sanastoon ja sitä kautta kuvastoon, niiden ainaisten sijaan.

          • Itselleni lyyrisyys ja poljento on tärkeää kaunokirjallisuudessa, olipa kyseessä sitten runo tai pitkää proosaa. Aika paksua edes ohimennen vihjata, että kaikilla proosaa kirjoittavillla (tai laajemmin, runokirjoja julkaisemattomilla) olisi sanoihin liittyen lattea tai kliseinen maku. Kun nyt ad hominem -linjalle lähdettiin, vaikka minua kiinnosti (ja kiinnostaa edelleen) pysyä asiassa.
            Johon minulla ei siihenkään ole sen enempää sanottavaa, kuin että mitä tulee Alastomiin ja kuolleisiin, en tarkoittanut pelkkiä sanontoja, vaan lauserakenteita ja kokonaisuutta… Mutta turha tuosta on väitellä, makuja on moneksi. Toinen tykkää Otto Mannisen Jumalaisesta näytelmästä, toinen Eino Leinon. Joku jostakin muusta. Olen nyt senkin päivän nähnyt, että jonkun mielestä Alastomat ja kuolleet on vuonna 2013 onnistunut ja validi suomennos. Good for you.
            Ja minulla on nyt muuta tekemistä kuin jatkaa täysin hedelmätöntä makuasioista kiistelyä. —->

            • Nyt taidat ärähdellä vähän väärälle puulle, tai en ainakaan ymmärrä mikä mielipiteessäni on sellaista että ansaitsisi ärähtelyä. Yleensä kun haukun kirjallisuutta, herätän pahaa verta, mutta kun (melko poikkeuksellisesti) olen kehuvalla kannalla, tuleekin tupenrapinat. Good for me, tosiaan.

              Niin, lyhyt blogikirjoitukseni (esimerkki, oikeastaan) koski Amerikkalaista unelmaa eikä Alastomia ja kuolleita, joten asiassa pysymiseen ei kai sinällään Alastomat ja kuolleet liity oikeastaan mitenkään. Mutta kiva siitäkin kirjasta on vaihdella mielipiteitä. Ja mitä sen suomennokseen tulee: tuntuisi hankalalta lähteä haukkumaan sitä, kun en ko. teosta ole alkukielellä lukenut. Jos ongelmia on kokonaisuudessa, tuntuisi edelleenkin hankalalta haukkua siitä suomennosta, sillä aika harvoin kai kääntäjä rakenteellisia tai muita yhtä suuria omavaltaisia muutoksia tekee. Lausetasolla tietenkin kääntäjällä on omat vastuunsa eikä sellaisia pidäkään vähätellä. Makuasioita nämä kuitenkin ovat; niistä ei oikein jaksaisi kiistellä. Eikä siinä oikein ole mieltäkään.

              Mutta mielipiteet avautuvat helpommin kun ne sanoo ääneen: on helpompi keskustella vaikkapa lauserakenteiden ongelmasta, kun kumpikin on kartalla. Sen sijaan tulit kommentissasi ”nimeltä” maininneeksi vain sanonnat, jotka itse luen sellaiseen kategoriaan, etten niistä vielä helposti käännöksen suhteen hermostu. Ennemmin sitten, jos romaanin rakenteessa on vikaa.

              En ole missään kirjoittanut, ettäkö kaikilla (pelkästään) proosaa kirjoittavilla olisi lattea sanallinen maku, vaan nimenomaan todennut että käännöskirjallisuudessa sanoilla on ongelmansa ja ne johtuvat pitkälti kääntämisprosessista. Siksihän totesin, että olisi hyvä jos voisi lukea kaiken lukemansa aina alkukielellä. Jäisi se prosessi välistä. Runouden kohdalla on yleistä, että käännös muuttaa teosta isolla kädellä. Kieli ei vain käänny autenttisesti, vaikka kuinka tahtoisi.

              Näin ollen arvostankin niitä yrityksiä, joista selkeästi voi havaita että on uskallettu ottaa rohkeasti vastuuta olemalla rohkeita. Näin mm. Amerikkalaisen unelman käännöksen kanssa, ja joiltakin osin myös Alastomien ja kuolleidenkin.

              • Ok. Sorry. Käsitin ilmeisesti kohdan _juuri_ runoilijan kaipuusta kekseliääseen kieleen vähän väärin. Olen niin kirjaimellinen ihminen, että minulla on välillä ns. aspergerista vaikeutta jutella asioista sinne päin. Siksi koetan vältellä sosiaalista mediaa. Siinä täydellisesti epäonnistuen. Mutta makuasioista on silti turha kiistellä, joten olisi pitänyt osata lopettaa ajoissa. No, ehkä se onnistuu vielä. ——>

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s