Kritiikistä

Sanomalehtikritiikki. Olen aina ajatellut sen hankalimmaksi tekstilajiksi ja siksi usein vannonut, etten sellaisia ryhdy kirjoittamaan. Vaikka miksi se hankalin laji olisi – kysehän on loppujen lopuksi mielipidetekstistä ja jokaisellahan mielipiteitä on. Jos ei ole, pitäisi olla. Minulla niitä on joskus liikaakin. Omasta mielestäni olen taipuvainen esittämään omat mielipiteeni varsin hyvin niin kirjallisesti kuin suullisestikin. Usein niitä tuon esiin, joten miksi en samalla mahduttaisi niitä esimerkiksi 2500 merkkiin.

Ja kas kummaa, rikoin kritikoimisen immenkalvoni vastikään kun sain siihen mahdollisuuden. Kirjoitin Hämeen Sanomiin Sam Pinkin teoksesta Aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen (Poesia 2013). Ensin kursorista luentaa, ajattelua, sitten luin uudelleen – tällä kertaa siivilän läpi, sanat pitää punnita. Sitten hiljalleen syntyneestä syntyi kirjoitus: kuin olisi laittanut vauvan takaisin vatsaan jotta se alkaisi elää. Perin kummallinen, mutta mahtava kokemus. Pidin koko hommasta niin kovasti, että toivon saavani tehdä sitä uudemmankin kerran. Näyttää siltä, että saan.

Ehkä tärkein minkä tuosta ensimmäisestä kerrasta opin, on ymmärrys siitä kuinka tärkeää on että on kritiikkiä. Kun olin lähettänyt oman kirjoituksen eteenpäin toimitukseen, tulin lukeneeksi muiden kirjoittamia kritiikkejä samasta opuksesta. Löysin samansuuntaisia lukukokemuksia, mutta eri näkökulmista kirjoitettuja. Löysin hyviä, arvokkaita tekstejä. Kritiikkien avulla lukija muodostaa mielikuvia. Mielikuvista jalostuu ajatuksia.

Kritiikit ovat yksi osoitus taiteiden, kirjallisuuden, mahtavuudesta. Ne herättävät meissä ihmisen – kokijan ja kokemuksen jakajan.

Advertisements

10 kommenttia artikkelissa “Kritiikistä

  1. Hei,

    Olen mielenkiinnolla pitkin kesää seurannut noita erilaisia keskusteluja ja näkökantoja ja ajatuksia mitä krittiikki on. Olen samaa mieltä kanssasi. Se on erittäin tärkeää, palkitsevaa ja kannustavaa, kunhan krittiikiä ei ota itseensä kohdistuvana vaan tekemäänsä teokseen, kirjaan, runoon jne kohdistuvana. Olen huomannut että herkästi vedetään herne nenään, eli otetaan se krittiiki juuri itseen kohdistuen, vaikka tarkoitus on kommentoida teosta jne.

    Itse kaipaan juuri asiantuntevaa kritiikkiä. Kaikki voi sitä antaa, mutta miten hyvä tai huono se kritiikki on, se tulee lukijasta, hänen taidostaan saada luettu sanoiksi, taidostaan olla juuri läsnä sille teokselle tms jota lukee tai katselee.

    Ehkä minunkin on saatava runoni teokseksi jotta saan oikeaa krittiikkiä, enkä vain sanoja, hyvä tai mukava runo. Joka tosin on tärkeää, mutta ei kasvata minua kirjoittajana.

    Lisää kritiikkiä ja harmi että en näe tuota sinun kritiikkiäsi. Koska tuota lehteä ei minulle tule, enkä sen nettiversiota ole tilannut.

    Ehkä lähetän runoni sinulle ja saat ne kritisoida..:)

    Kirjoittamisiin..

    • Moi.

      ”Asiantuntevuus” on hankala käsite. Mutta silti kaikella tapaa validi ainakin kirjallisuuskritiikin suhteen. En tiedä sitten, mikä sellaisen asiantuntijan statuksen varmistaa – kenties jotkin alaan liittyvät akateemiset opiskelut ja tutkinnot tms. Minulla ei sellaisia ole, eikä näillä näkymin tule.

      Ajattelen, että mulla on tarjottavana niille lukijoille jotka kritiikkejäni sattuvat lukemaan laaja lukeneisuus ja kirjailijan tausta, intohimo ja oikea asenne. Oikealla asenteella tarkoitan sitä, että mulla ei ole mitään kiirettä kritikoimisen suhteen – siitä saatu pieni palkkio on tottakai tärkeä, muttei sillä tavalla elintärkeä, ettäkö mun tarvitsisi kritikoida kirjoja kuin liukuhihnalta vain pärjätäkseni.

      Minäkin olen aina kovasti tahtonut saada ihmisiltä palautetta kirjoittamisistani. Se todella vie eteenpäin, jos se palaute on sillä tavalla paneutunutta, ettei mene epäolennaisuuksiin.

  2. Hyvin – ja kauniisti! – kirjoitettu kritiikistä! Parhaimmillaan kritiikin kirjoittaminen (ja lukeminen) on palkitsevaa, saa ja joutuu punnitsemaan ajatuksiaan eri tavalla kuin suullisessa keskustelussa.

    ”Taito olla läsnä sille teokselle jota lukee” – saanen siteerata ilmaisuasi opettaessani kritiikin kirjoittamista!? Tuossa nimittäin kiteytyy jotain olennaista. Usein puhun myös siitä, miten kriitikon tulisi pyrkiä ymmärtämään lukemaansa, koettaa nähdä, mihin juuri se teos on pyrkinyt – ei sitä, mitä kriitikko itse juuri sillä hetkellä haluaisi lukea.

    • Hei,

      Minusta juuri tuo läsnäolo kertoo sen kuinka siihen kirjoittajan teokseen syventyy ja sen lukemansa ymmärtää. Onko se kokonaisvaltaista vai pinnallista. Jos kirja, teos on hyvä, mukaansatempaava, se voi olla helpompi kritisoida, mutta vaikuttaako silloin omat mielikuvat, omat tunteet kritiikkiin? Mutta ei siinä välttämättä ole läsnä. Mutta läsnäolo on taitoa jota voi kehittää. Ja minusta se juurikin on todella tärkeä kun kritoisoidaan jotakin tuotetta, tai kuvaa, mitä hyvänsä. Keskittymistä ja arvostusta, se kertoo sen syvyyden kuinka lukemaansa ymmärtää.

      Itse näen asian niin että läsnäoloa kun harjoittaa, voisi ajatella kunnioitusta, arvostusta sitä kohtaan joka on saanut kirjan aikaiseksi. Ja näin herättää aito läsnäolo elämään jotta se kirja saisi arvoisensa kritiikin. Ja kun on läsnä, se kirja puhuu juuri lukijalle, sen kirjan omaa kieltä.

      On kritiikkejä jotka raapaisevat pintaa ja kritiikkejä jotka herättävät lukijan eloon, sillä se läsnäolo näkyy sen kokee elämyksenä. Kirjoja on laidasta laitaan ja kuten lukijoitakin, mutta kriitikkona on osattava olla enemmän, sieltä mielestäni tulee se asiantuntijuus. Omasta taidosta olla läsnä!

      Läsnäolo on sidoksissa ihmiseen ja hänen elämäntilanteeseensa, mitä kiireisempi se on, tai muita keskittymiseen vaikuttavia seikkoja, sitä vaikeampaa on olla läsnä. Mutta kun aidosti välittää siitä mitä tekee, arvostaa työtään, nuo seikat eivät vaikuta läsnäolemisen taitoon. Olen iloinen jos kirjoittamastani on hyötyä.!

      • Läsnäolo on aika iso juttu ja siitä voisi jaaritella enemmänkin jo ihan kokonaisvaltaisesti ihmiselämään liitoksissa olevana eikä ”pelkästään” lukemiseen liittyvänä ominaisuutena/ulottuvuutena.

        Uskallan olla hivenen eri mieltä, sillä haluan mainita tähän – vaikka tiedänkin, ettei sellaista tarkoitusta ole ollutkaan – asiaan liittyvän yksinkertaistamisen vaaran. Ja nimenomaan koska kommentit ovat hyviä ja osuvia ja tuovat esiin juuri kritikoimisen ja kritiikin moniulottuvuuden.

        Minusta lähtökohta kritiikille on teos. Lukemisen pitää olla teoslähtöistä. Teos on ydin ja sen koennalle vankka ja keskittynyt läsnäolo on kaiken a ja o. Toisaalta tämäkään ei ole niin yksinkertaista: lukemisessa avittaa kovasti se, että antaa välillä ajatuksen lentää ja johdatella. Se on alitajunnan tapa käsitellä ajatuksia, jo koettua. Hieman kyökkipsykologiaa: olisi hyvä olla läsnä omassa elämässään. Minusta, noin yleisellä tasolla, kritiikki useimmiten pyörii hieman liikaa oman napansa ympärillä. Esim. runouden puolella se tarkoittaa sitä, että esim. raskaat akateemiset opinnot takaavat ilman muuta laadukkaan lukemisen taidon sekä valtavan hyvän pohjan myös lukeneisuuteen. Silti usein ollaan aika kädettömiä esim. yhteiskunnallisten asioiden suhteen, ei osata vertauttaa muuhun kuin runouteen, koska ei ymmärretä ehkä aikaa jossa eletään, ei ehkä yksinkertaista olla poliittisesti, yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti kovinkaan valveutuneita. Ei siis olla oltu kovin herkkänä ns. reaalimaailmalle ja reaalielämälle ja reaali-itselle – asioille, joita ei kirjoista opi.

        Olen raskaasti kuitenkin sitä mieltä, että pelkkä läsnäoleminen ei ole asiantuntijuutta. Asiantuntijuutta on myös kirjallisuuden kritiikin kohdalla laaja kokeneisuus ja lukeneisuus ja jonkinlainen kirjallisuuden teorian ja toisaalta tradition ymmärrys. Olen raskaasti myös sitä mieltä, ettei kriitikon pidä yrittää irroittaa tunteita irti lukemisesta saati tekstistä, jonka lukemisen kohteesta kirjoittaa. Sillä yhtenä monista kritiikki on mielipidekirjoitus, ja tunteet ovat sille hyvä lähde. Itseasiassa, kun huomaan kritiikistä emotionaalisia ulottuvuuksia, on se usein minulle jonkinlainen tae paneutuneisuudesta. Joskus tietysti päinvastoinkin, jolloin kohtelu – jota itse tai oikeammin teokseni on kokenut – on kylmää, teknistä ja ainut tunne joka tekstillä on jakaa kriitikolta on tylsyys tai välinpitämättömyys. Ammattitaitoa on sitten sitoa oikealla tavalla tunteet siihen merkkimäärään, joka kulloinkin on määrätty.

    • Moi Päivi,

      vastaan tähän ”Usein puhun myös siitä, miten kriitikon tulisi pyrkiä ymmärtämään lukemaansa, koettaa nähdä, mihin juuri se teos on pyrkinyt – ei sitä, mitä kriitikko itse juuri sillä hetkellä haluaisi lukea.” lyhyesti:

      Tuo on minusta vähän kimurantimpi juttu, eritoten runouden puolella, missä teoksen pyrkimys voi olla niin sankan sumun takana, ettei ole oikeastaan mahdollista ymmärtää. Tai sitten pyrkimys on juuri se. Silloin parempi lähtokohta lukemiselle on se, mitä teos edustaa: ts. tyylilliset seikat, kieli, ja mikä sen funktio on kokonaisena taideteoksena, mikä on ”olo ja muoto”. Proosan puolella asia lienee useammin ”iisimpi”, mutta esim Thomas Bernhardin ym. kumppaneiden teoksissa niin ei ole – sen näkee niistä kirjoitetuista kritiikeistä ja tietysti lukemalla itse. Tänään Hesarissa oli Teemu Mannisen kritiikki Bernhardin uusimmasta, ja siitäkin on luettavissa, että ihan ns. ”normikritiikillä” ei olisi tuossa tapauksessa oikein mitään annettavaa. Niin ainakin luulen.

      • Totta, Teemu, uskon saavani kiinni siitä mitä tarkoitat. Ehkä ymmärtämispyrkimys on turhan rajoittunut tapa ilmaista asia. ”Teoksen puolella oleminen” on myös yksi aspekti, jota olen miettinyt. Se ei ole ihan sama kuin ymmärtäminen (jonka ei myöskään tarvitse olla synonyymi tulkitsemiselle), mutta kenties avaa sitä asennetta, että lukija on ikään kuin auki teokselle, suostuu vastaanottamaan sen eikä heti tunge sitä johonkin lokeroon tai ”päätä” siitä jotain. Tämähän ei silti tarkoita, että lopputuloksena lukija kehuisi teosta tai edes pitäisi siitä.

        • Joo, teoksen puolella oleminen on olennainen juttu. Ja lukijan puolella oleminen. Nuo kaksi kulkevat aika lineaarisesti minusta. Toi lokerointi on muuten siitä erikoinen juttu, että kustantamot itse aika hanakasti lokeroivat teoksiaan, mikä on kyllä sinänsä ihan ymmärrettävää kohderyhmämarkkinointia, mutta kriitikolle se tarkoittaa periaatteessa sitä että pitää ensin kehiä se ulkopuolelta tullut lokerointi auki ja sen jälkeen tehdä se itse, jos niikseen. ”Normilukijalle”, jos nyt tuollaista määritelmää sopii käyttää, voi lokerointi myös olla ongelmallista. Silloin tällöin tulee miettineeksi nimenomaan kustantajan toimesta tehdyn lokeroinnin järkevyyttä, koska se saattaa olla jopa haitaksi teoksen vastaanotolle.

  3. Ja vielä: en minäkään ajattele, että pelkkä läsnäolo tekisi hyvää kritiikkiä. Mutta yksi osa se voisi olla. Näiden kriitikkovuosieni aikana en ole löytänyt yksiselitteisen ”oikeaa” tapaa tehdä kritiikkiä, ja hyvä niin. Joitain ohjenuoria kuljetan mukanani, mutta koska kirjat ovat erilaisia myös kritiikit ovat erilaisia.

    Tuo teoksen ymmärtäminen tai sen puolella oleminen liittyy paha kriitikko -asenteen purkuun: minusta kriitikon ei pidä lähteä lukemaan teosta sillä mielellä, että nytpä etsin siitä kaikki virheet ja mokat ja osoitan epäonnistumisen. Teurastusmieliala ei palvele, avoimen utelias asenne kantanee paremmin.

    • Yhtä oikeaa tapaa ei varmasti ole. Se on kyseisen tekstilajin hienous.

      Toi paha kriitikko -asenne on vähän kummallista minusta; en tavallaan ymmärrä sitä, koska jotenkin se on liitoksissa jonkinlaiseen konservatistiseen ajatusmaailmaan, kuten esim. että ”kokeellista runoa olevan runokokoelman täytyy olla hanurista koska kokeellinen runous hanurista”. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi kriitikko kritikoi teoksen, josta ei ole laisin kiinnostunut. Silti sellaista tapahtuu.

      Ehkä siihen liittyy joitakin ongelmallisuuksia ammattimaisuudesta, ts. otetaan kenties jokainen kirja vastaan mikä tulee, syistä joita voi vain arvailla ja yksi lienee raha. Ja tietysti tuo edellä mainitsemani ennakkoluulo esim. jotakin kirjallisuudenlajia tai tyylisuuntaa kohtaan. Varmasti sellaisia sadistisia lyttääjiäkin on, jotka lyttäävät ihan lyttäämisen ilosta aiheutuvan vallantunteen vuoksi. Toivottavasti he sukeutuvat kirjojen parista kokonaan pois.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s