13.7.2013

Proosaa ja runoa, runoa & proosaa. Sellaista on kirjoittamisen arkeni. Joskus tekisi mieli kokeilla kirjoittaa esseitäkin, mutta olen ajatellut että sitä ennen on saatava valmiiksi, ja julkaistuksi, jokin proosateos, jonka avulla saan itselleni osoitettua että kykenen kirjoittamaan pidempääkin tekstiä kuin sivun tai kahden sivun mittaisia runoja.

Paitsi että kyllähän tiedän pystyväni siihen. On vain ollut eräänlaista epäonnea proosan suhteen aiemmin, notta asiaan on ehtinyt muodostua typerää taikauskoa: ei pidä nuolaista ennen kuin lopahtaa.

Seuraavaksi keskustelu, jota olen käynyt tänään itseni kanssa:

Joko olen maininnut, että tilasin kesälomalla Suomen Kuvalehden, ja sen kaksi viimeisintä numeroa ovat olleet mainioita. (Et ole.)

Viime lehdessäkin oli mainiot jutut mm. Egyptin tilanteesta ja Kokoomuksen väsähdyksestä. (Sehän on mukavaa. Jyrki Katainen näyttääkin kovin riutuneelta.)

Tuntuu, ettei ”kartalla pysymiseen” tarvita välttämättä sanomalehteä. SK ja Ylen pääutislähetys riittävät hyvin. (Olen miettinyt samaa itsekin, mutta pahaksi onneksi Hesarin määräaikaistilaus kestää vielä vuoden verran, joten sitä on vain kiltisti maksettava.)

SK:n muutama laadukas juttu ovat jopa saaneet minut ottamaan taka-askeleita mielipiteissäni ns. ”pitkien juttujen” katoamisen suhteen, jota mm. Long Play palvelu on syntynyt korjaamaan. (Olen samaa mieltä. Long Playn jutut eivät ole olleet kovin hyviä. Tuntuu, että aihealueen rajaaminen on unohdettu tyystin, kaiketi laajentuneen tilan vuoksi ja isoja kokonaisuuksia harpotaan läpi liian kiireellä. LP ei hyväksikäytä lisätilaa muodon tarjoamien esteettisten seikkojen maksimoimiseen. Aivan kuin olisi päättänyt kirjoittaa tuhatsivuisen romaanin, ja dekkaritykästymisensä vuoksi sisällyttääkin kirjaan tuhat murhaa yhden sijasta, koska tilaakin on enemmän.)

(Aiot siis lopettaa Hesarin tilaamisen heti kuin mahdollista?). Aion. Mutta tilaan sen taas, kun jokin onneton puhelinmyyjä soittaa neljättä kertaa minulle ja yllättäen vastaan ja tartun tarjoukseen, joka tuo neljän kuukauden lehdet 40% alennuksella.

(Entäpäs Suomen Kuvalehden?). Aion. En aio. No, se riippuu tarjouksesta sekin.”

Tuollaisten keskusteluiden lomassa on hankalaa kirjoittaa proosaa. Se meinaa jäädä yrittämiseksi. Kirjoittamisen yrittämiseksi. Mutta silti olen kirjoittanut, vähemmän kuin koskaan mutta laadukkaammin kuin ikinä. Tein nimittäin merkittävän huomion, jos kohta en tiedä millä tavalla se on merkittävä: kirjoittaessani ns. pitkää proosaa, eli tapauksessani – tässä kohtaa – romaania, kaikesta kirjoitetusta keskimäärin yksi kolmannes on paskaa. Sen verran tippuu kuonaa pois, kun hion kappaleen  sellaiseen kuntoon, että kykenen sietämään sitä joten kuten. Siispä otin sellaisen muutoksen kirjoittamiseeni, että kirjoitan tietoisen hitaasti. Onnistuin ja onnistun siinä, sillä viikon tuloksena on vain noin viisi liuskaa tekstiä, mutta jäljeksi on jäänyt huomattavasti valmiimpaa tekstiä. Siedän sitä seuraavanakin päivänä, mikä on uudenlainen kokemus minulle. Outo.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s