Olipa kerran puoluekokous

Ennen puoli yhdeksän uutisia tuli ohjelma perussuomalaisten puoluekokouksesta. Se on käynnissä nyt Joensuussa, tämän ja huomisen päivän. Timo Soinin liikutuksen kyyneleet liikuttivat minuakin: revin talouspaperirullasta palasen ja aloin pyyhkiä kyyneleitä otsaltani. Puoluekokouksen yleisössä hihattomassa t-paidassaan istunut mies vakuutti minut edelleen siitä, että vaikka puolue kasvaa, se ei ymmärrä tyylitajun perään lainkaan. Hihattoman t-paidankin he perustelisivat närkästyneelle ”vapaudella”. Todennäköisesti joku onneton mainitsisi sananvapaudenkin.

Jäsenet muodostavat puolueen, puolue on yhtä kuin sen jäsenet. Ja koska tämä pätee kaikkiin puolueisiin, voi todeta että puolueen ”persoonan” eli ison osan imagosta havaitsee sen jäsenistä. Samalla löydöksistä voi rakentaa siltoja puolueen edustamiin arvoihin. Kokoomus on Armanin sinisensäihkyvä, hyvin istuva puku jonka persiissä BMW-painauma. Vihreät ovat kukkamekko ja villapaita ja kakkaiset paljaat jalat. Vasemmistoliitto on yhtä kuin rusehtavat vakosamettihousut ja baskeri. Demareilla on valkoinen kauluspaita yhdeksänkymmentäluvulta ja punainen kravatti 70-luvulta, ja hiukset miten sattuu. Keskusta on Dressmannin neljä kokoa liian iso miestenpuku ja piikojan huivi ja lehmän henkäys. RKP pukeutuu merellisesti, hiustuotteille tuoksuen, ja jokaisella on silmälasit vaikka liki- tai kaukonäköä ei olisikaan. Kristillisillä on nilkoista kaulaan peittävä asu ja pään päällä kymmenyksillä maksettu kultainen rinkula. Ja uusina tulokkaina perussuomalaiset, valkoiset tennissukat remmisandaaleissa, sinapit vyölaukulla.

Heitä tarkkaillessa alkaa arkailla pukeutumista – sitä pelkää leimautuvansa. Siksi liikunkin alasti.