Jyrki

Näen välillä aika voimakkaita unia. Siis sellaisia, jotka muistaa vielä herättyäänkin. Eräässäkin unessa olin kirjailijatilaisuudessa runsaslukuisen lukijajoukon ympäröimänä. Heistä jokainen itki. Ihmettelin sitä ääneen, jolloin eräs vanha rouva sanoi heidän kaikkien itkevän sitä, että lukukokemus oli siltä erää ohi. Kirja oli heistä niin mahtava!

Lienee tarpeetonta sanoa, että kyllähän se hieman harmitti herätä sellaisesta unesta. Viime yönä näin jälleen kummallisen unen, eri tavalla kummallisen:

Istuin jonkin kortteliravintolan pöydässä oluella. Tiskiltä astelee mies pöytääni istumaan, hän ilmoittaa nimekseen Jyrki. Kättelemme. ”Mulla on sulle tarina”, hän sanoo. Ja minä kuuntelen.

Jyrkin tarinan oli hyvä, erittäin kiinnostava. Melkein heti tarinan loputtua heräsin. Pötköttelin aikani sängyllä ja pohdiskelin ”äsken kuulemaani”. Hereillä ollessakin tarina vaikutti hyvältä. Yleensähän käy niin, että realistisentuntuisestakin unesta löytyy hereillä ollessa joitakin kummallisuuksia, joista unen sitten tunnistaa uneksi. Tapahtuu mahdottomuuksia, niin sanoakseni, ihmeitä.

Tajusin, että tarina on kirjoitettava ylös. Päätin panna sivuun kaikki kesken olleet proosaprojektit ja kirjoittaa seuraavaksi Jyrkin tarinan. Jos se joskus tulee valmiiksi ja painetuksi kirjaksi, omistan sen Jyrkille. Kuka ikinä hän onkaan/olikaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s