Kirjablogipöhinää

Tietämättäni blogistaniassa on kiehunut. Tämä on ennenkuulumatonta! Nimittäin tämä Hesarin Nyt-liitteen juttu puhututtaa nyt kirjablogeissa, ja totta kai usein ajankohtaisessa Luutiissa, Maaria Pääjärven blogipostauksen alla, johon nyt itsekin olen osallistunut. Typerä minä, sillä olen taas kaiketi saamassa leiman otsaani kriittisillä pohdinnoillani…  No, ehkä he antavat anteeksi ja tulevaisuudessa kenties lukevat minunkin kirjani.

Kyse on kirjablogeista – siis niistä, joissa aktiiviset lukutoukat lukevat kirjoja ja kirjoittavat niistä blogikirjoituksia. Olen lukenut useita kirjablogeja, ja jo pidemmän aikaa olen ääneen todennut, että niissä on usein analyyttisempaa pohdintaa kuin perinteisissä kritiikkimedioissa, kuten sanomalehtikritiikissä. Syitä siihen voi olla useita, kuten esim. että blogissa merkkirajoituksia ei ole ja tilaa käsitellä opuksia on luonnollisesti enemmän. Usein myös bloggarin kirjoituksesta näkyy kiinnostus kirjaan, kun taas sanomalehdistä saa välillä lukea kriitikon leipiintynyttä tilitystä kirjasta, jota hän ei olisi lainkaan halunnut lukea. Usein myös ns. sanomalehtikriitikko asettuu kirjan ja kirjailijan yläpuolelle ”suureena viisaana”, kun taas kirjabloggari on samalla tasolla, yhdenvertaisena. Toisaalta välillä kirjablogeista jää hiukan pintapuolinen fiilis; arviot ovat enemmän subjektiivisia kuin objektiivisia, joten ottaakseen neuvoa arvostelusta ja hyötyäkseen siitä, pitäisi ensin tuntea kyseisen arvostelijan kirjallinen maku ja lukeneisuus.

Saattaa olla, että kirjablogit ovat pelastamassa kirjallisuudesta kirjoitettua sanaa, sillä sanomalehtikritiikki on vajoamassa kovaa vauhtia suohon, josta se ei hevillä nousekaan. Tuolla Luutiissa olen pohdiskellut ääneen (ei olisi pitänyt), voiko kirjablogeilla olla myös kaiken sen positiivisuuden lisäksi negatiivisia efektejä kirjallisuuteen ja sen ympäristöön, ja yhtenä vaihtoehtona olen esittänyt, että lukeminen voi yksipuolistua; kirjablogien näkyvyys kohoaa koko ajan, blogeja siteerataan jo kirjojen takakansissa ja kansiliepeissä, ja koska blogit perustuvat harrastuspohjalle eikä niillä ole periaatteessa samanlaisia yhteiskunnallisia velvotteita kuin esim. sanomalehdillä, jotka ovat pitkälle huolehtineet kirjallisuuden monimuotoisesta näkyvyydestä mediassa, esimerkiksi runouden näkyvyys suuressa mittakaavassa saattaa vähentyä. Se ei tietenkään ole kirjabloggareiden syy millään tavalla, mutta olisi hölmöä olla ajattelematta että vaikkei syytä olekaan, efekti kentälle saattaa silti syntyä. Olisin perkeleellisen typerä kirjailija, jos en huolehtisi omien runojeni saatavuudesta tai näkyvyydestä. Ymmärtäkää siis minua, arvon kirjablogistit!

Mitä ajattelette, millaisia vaikutuksia kirjablogeilla on nyt kirjalliseen kenttään, millaisia tulevaisuudessa? Ovatko ne pelkästään positiivisia vaikutuksia?

Advertisements

23 kommenttia artikkelissa “Kirjablogipöhinää

  1. Hei, olen myös innostunut mielenkiinnolla seuraamaan tuota kirjoittelua noista kirjablogeista. Itse luen paljon, laidasta laitaan. Teen myös blogia mutta en harrasteena vaan huvikseni. Onhan se hienoa jos saa lukijoita, lottovoitto jos kommentoijia, ja uskon että kirjablogi on aihe jolla saadaan lukijoita. Kuka viitsii tehdä blogia jos sitä ei todellakaan kukaan lue? Väitän että harva. Ja juuri tuo kirjojen arvostelu on eräs keino saada lukijoita. Aihe joka kiinnostaa monia.

    Myös blogin on oltava mielenkiintoinen. En valitse kirjaa sen mukaan mitä siitä arvostellaan, koska jokainen näkee ja lukee ja arvioi kirjan omista lähtökohdistaan. Omiin kokemuksiin ja tuntemuksiin perustuen.

    Joten ellei sillä kirjablogin kirjoittajalla ole todellakaan taitoa, tietoa ja neutraalia otetta arvioida jotakin, se vaikuttaa negatiivisesti tai positiivisesti sen mukaan miten hän sen kirjan kokee.

    Eli uskon että niillä on myös negatiivinen vaikutus juuri tuon ”luen mitä haluan ” suhteen. Vaikka olisi kuinka lukutoukka, silti tahtoo mieluummin lukea juuri niitä mistä itse pitää, näköala on suppea. En laittaisi noin paljon painoa noille kirjablogeille. ”Kirjastona” ne on oivallisia, saa tietoa minkälaisia kirjoja on ilmestynyt.

    Ja ihmettelen miksi joku kustantamo haluaa hyödyntää harrastelijoita, mutta raha vaikuttaa, ahneus ja ilmainen mainos. Omaa hyvää siinä ajatellaan, ei välttämättä sitä kirjailijaa, tai teosta. Ja uskon että juuri tuo kaupallisuus, tuotto syy miksi sitä tulevaisuudessa enemmän korostetaan. Ja varmasti tulee houkutuksia ottaa vastaan rahaa myös bloginkirjoittajalle. Sillä rahanvalta on suuri. Voisi olla aiheellista miettiä miten noista blogeista voisi siten hyötyä kaikki.Tai ehkä kirjojen arvostelu on jonkun tahon alainen? Kuuluuhan tekijälle joku palkinto kirjastaan eikös? Mainos lisää aina ostettavuutta. Onhan nuo kirjablogit suoranaisia mainostajia.

    Eli haastetta siinä miten nuo blogit palvelisivat kaikkia, onko se edes mahdollista. Mutta kustantamot saisi pysyä niistä erillään, harrastelija on eri kun ammattilainen.

    • Hei, kiitos kommentista!

      Aika monetkin kirjabloggarit ovat tosiaan ”julistautuneet” harrastelijoiksi ja harrastajiksi, mutta he eivät julkisilla kirjoituksillaan täysin kykene sitä valtaa itsellään pitämään. Kun kustantamot siteeraavat kirjablogeista kehusanoja kirjojen kansiin, kirjabloggarin tekstin arvo ja status muuttuvat, ainakin hieman: ei Akateemisessa kirjakaupassa takakansia selaileva lukija tiedä, että kyse on ”vain” harrastelijan kirjoittamasta mielipiteestä. Kautta historian niissä takakansissa on ollut arvovaltaisten aikakaus- ja sanomalehtien kriitikkojen kehuja, joihin he ovat voineet ikään kuin luottaa – ovathan kriitikot useimmiten kovinkin perehtyneitä alaansa.

      Ristiriitaisesti taas joidenkin kirjabloggarien kohdalla ”harrastelijamaisuus” on selkeästi aliarviointia. He saattavat olla kirjallisuusalalla töissä, saattavat olla toimittajia tai kirjailijoita itsekin, tai muuten vain opiskelleet kirjallisuutta. Itse asiassa heillä saattaa olla ihan samat ”pätevyydet” kuin ammattikriitikollakin.

      Minusta mielenkiintoisin kysymys tässä asiassa on se, millainen vaikutussuhde kirjablogien/kirjabloggareiden ja kustannusmaailman välillä on? Tarkoitan, missä määrin ja millä tavoin kirjablogit vaikuttavat esimerkiksi siihen, minkälaista kirjallisuutta julkaistaan, vai vaikuttavatko mitenkään.

      Epäilemättä ns. vähälevikkistäkin kirjallisuutta arvioivia blogeja tulee enemmän. Jo pelkästään halu erottua massasta saanee sen aikaan.

  2. Olen varma että nuo blogit vaikuttavat siihen mitä julkaistaan. Sehän on hyvä paikka pysyä ”muodissa” mukana. Monet seuraavat ja kirjoittavat muulla kuin suomenkielellä, eli ne vaikutteet tulevat jo ulkoa. Kirjabloggarit lukevat ulkomaista kirjallisuutta, ja antavat näin sysäyksiä kustantamoille. MItä enemmän lukijoita sitä enemmän on kiinnostavuutta ”kirjaa” kohtaan, voi siis päätellä. Ja ulkomailla ilmestyy nopeaan tahtiin hyviä kirjoja, joista Suomessa ei ole vielä edes kuultu. Tähän olen itse törmännyt monesti. Halutessani kirjan suomeksi, ei sitä vielä ole.

    Ja kilpailu on kovaa, kuka saa kirjan omaan firmaansa. Tosin onhan kustantamoilla ne omat kriteerinsä, mitä julkaisevat.

    Jotenkin veikkaisin että ne ketkä ovat vain harrastelijoita, lukutoukkia, ne erottaa tuolta blogeista. Ja oikeastaan miksi ammattilainen haluaa olla harrastelija, paljastamatta oikeaa taustaansa? Ehkä juuri tuo että he seuraavat ”hiljaa” mikä kansaa kiinnostaa? Ja tekevätkö he sitä jonkun muun piikkiin? Ja varmasti sitä tullaan hyödyntämään jatkossa enemmänkin. Ja paljon on nuoria jotka bloggaavat ja nuorissa on ostovoima. Joka ikäryhmässä on ostovoimaa . Ja blogit on hyvä keino.

    Toki jokainen haluaa sen oman bloginsa esille ja näin lukijoita. Mutta jos aihe ei kiinnosta, se jää jalkoihin. Joten moni kirjoittaa siitä mikä kiinnostaa. Ja ne muut sinnittelevät. Itse kirjoitan paljon runoja, tarinoitakin. Enkä tuonne blogiini juurikaan, vaan muualle. Ja olen kiitollinen että siellä kuitenkin joku aina välillä käy. Ja laitahan sinäkin niitä runojasi esille! Tee itse oma mainoksesi, että pääsen lukemaan! Onhan tämä sinunkin blogisi eräänlainen ”kirjablogi” jota seurataan, hiljaa ja näkyvästikin.

    Blogia voi hyödyntää juuri niin paljon kuin itse haluaa. Ja se vasta antoisaa on lukijallekin.

    • Hyviä pohdintoja!

      Kirjablogit tuntuvat olevan vielä aika tuntematonta aluetta monessakin mielessä, paljon seurattavaa ja pohdittavaa on pitkäksi aikaa.

      On kai täällä jokunen runoni ollutkin esillä, mutteivät ne ole mitään suurempia reaktioita herättänyt. Toisaalta kirjoitan kokoelmalähtöisesti; runot tulevat julki kustannetussa asussaan, joten en omaa mitään pakottavaa tarvetta julkaista niitä täällä. Lisäksi runoilijuus/kirjailijuus on minulle sivuammatti – en osaa suhtautua niihin pelkästään ilmaisiksi jaettavina karkkeinakaan :)

  3. Paluuviite: Kirjaläppää: Väärin blogattu, kätyri |

  4. Hyvä kirjoitus!
    Minulle oli aivan uutta, että sanomalehdillä olisi yhteiskunnallinen velvoite erilaisten kirjojen tasapuoliseen esittelyyn. Tuohan on mielenkiintoista, kun jotenkin oletin että toimituksessa ei oltaisi niin järjestelmällisiä asian suhteen. Onko lehdissä esim jonkinlaiset genrekiintiöt, vai kuinka tuo käytännössä toimii? Oma mielikuvani sanomalehdissä arvioiduista kirjoista on se, että siellä on ainoastaan uutuuksia ja niitäkin vähän.

    • Ah, kiitos. Kiitos myös kommentista!

      Ei varmastikaan mitään genremääriä ole. Vaikka kyllä siellä varmaan hyvin tietoisia ollaan siitä, kuinka monta artikkelia mistäkin osa-alueesta on julkaistu; kuvittelisin, että esim. politiikan osalta saatetaan olla hyvinkin tarkkoja leimautumisen pelossa. Raskastekoinen lukijakunta pitää huolen siitä, että monipuolinen uutisointi toteutuu. Paitsi, ettei toteudu. Mutta printtimedialla on jo pitkään tehnyt niin tiukkaa lukijoista eritoten tilaavista lukijoista, että jonkinlainen pyrkimys miellyttää mahdollisimman useaa lukijaa on jatkuvasti valloillaan. Lisäksi sanomalehdillä on erikoinen tapa luokitella itsensä korkeakulttuuriin, mihin jostakin syystä ja täysin syyttä esim. runous ja esseistiikka luokittautuu. Ja onhan Hesarilla toki omat kannuksena myös historiassa – lehteä oli perustamassa kulttuuriväkeä. Toisin sanoen ne osittain itse luovat itselleen ne velvoitteet. Eikä heillä ole mitään syytä olla julkaisematta uutista uudesta kirjasta, jollainen kritiikki kuitenkin aina on. Minun käsitykseni mukaan esim. esikoistrilogiani kritiikin julkaisun yksi syy oli se, että sillä oli selkeä uutisarvo. Saattaa olla, että olen väärässä.

      Turun Sanomissa runous on ollut ällistyttävän hyvin esillä. En edes oikein tiedä mistä syystä, mutta olen siitä kovin iloinen. Olen antanut itseni luulla, että he ovat halunneet tasapainottaa kirjallisuudesta julkaistavaa kritiikkiä julkaisemalla myös runokritiikkiä hienossa määrin. Asiaan voinee vaikuttaa myös Miikka Laihinen, jonka yleensä erinomaisia kritiikkejä on ilo lukea. Hän on valveutunut ja paneutuva kirjoittaja.

      • ”Mutta printtimedialla on jo pitkään tehnyt niin tiukkaa lukijoista eritoten tilaavista lukijoista, että jonkinlainen pyrkimys miellyttää mahdollisimman useaa lukijaa on jatkuvasti valloillaan.”

        Hienoa tosiaan, jos tuohon paineeseen vastataan julkaisemalla arvioita mahdollisimman monipuolisesti eikä esimerkiksi vain kansan keskuudessa jo ennestäänkin suosituista tai ’kohukirjoista’. Olisipa mukava kuulla oikean kulttuuritoimittajan selvennys asiasta, tai jonkun joka tietää kuinka nuo valinnat tehdään. Tehdäänkö arvioita esim muista kuin toimitukseen lähetetyistä arvostelukappaleista?

        Yhteiskunnallisen velvoitteen suhteen kirja-arvostelujen yhteydessä olen edelleen skeptinen, mutta ehkä olen vain kyynikko, joka ajattelee, että monet lehdet pyrkivät yhä enemmän vain viihdyttämään ja tekemään voittoa.

        Minusta muuten Hesarin syntytarinakin on ennemminkin poliittinen kuin kulttuurinen.

        • ”Tehdäänkö arvioita esim muista kuin toimitukseen lähetetyistä arvostelukappaleista?”

          Hyvä kysymys. Varmaan yleisimmin arvostelukappaleista, mutta kai impulssi voi lähteä lehdestä/toimittajastakin käsin, jos jokin asia erityisesti kiinnostaa.

          ”vain kansan keskuudessa jo ennestäänkin suosituista tai ‘kohukirjoista’.”

          Tuskin minun trilogiaani pitivät minään kohuasiana, ja kannuksiahan minulla ei tuota ennen ollutkaan, joten en voinut edes olla mikään ”entuudestaan suosittu”. En ihan tiedä mitä tarkoitat tuolla ”kohukirjalla”, mutta siihen viitaten: Hesarikin on uutislehti ja siltä pohjalta se toimii. Se uutisoi asioita joilla epäilee olevan uutisarvo, omaa linjaansa mukaillen.

          Yhteiskunnalliseen velvoitteeseen (joka syntyy yksittäisistä asioista, kuten perinne eli historia, brändi, lukijamäärä, sekä tietysti lehden omat tavoitteet, aikakausi, journalismin määreet jne.) kirjallisuuden osalta Hesari on vastannut hienosti mm. esikoiskirjapalkinnolla.

          Velvoitteita on erilaisia: Parnasso kokee erilaisia velvoitteita omassa kategoriassaan. Niitä voi sisälukea joistakin linjanvedoista joita ei lue missään, kuten esim. dekkareista vain harvakseltaan julkaistut kritiikit. Pääpaino on selvemmin kaunokirjallisuudessa ja runoutta on mielestäni erittäin hienosti pidetty esillä – ehkä siihen on painettakin, koska kyse on marginaalikirjallisuudesta ja tietyssä mielessä Parnasso on sen marginaalin äänenkannattaja ja tukija.

          Pointtina se, että erikoislehdillä ja sanomalehdillä on omanlaisensa tehtävät yhteiskunnassa. Ei tämä sen kummoisempi juttu ole. Samaa mieltä olen siitä, että uutisointi on viihteellistynyt, mutta ei Hesari koskaan voi muuttua Ilta-Sanomien kaltaiseksi. Ja toisaalta Parnassolla nyt tuskin on mitään kasvutarpeita rahan suhteen.

          ”Minusta muuten Hesarin syntytarinakin on ennemminkin poliittinen kuin kulttuurinen.”

          Minusta nuo eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia määreitä. Sanomalehti on aina osa kulttuuria, kuten politiikkakin. Ja toisinpäin. Hesarin edeltäjä Päivälehti syntyi poliittisten mieltymysten tueksi, ja nämä tietyt poliittiset mieltymykset lähtivät taiteilijapiiristä. Entisaikaan kun kirjallisuus ja politiikka olivat hyvinkin läheisiä toistensa kanssa.

          • Parnassossa kuvittelisinkin olevan jonkinlaisen linjauksen noiden julkaistavien arvioiden ja kirjallisuuden suhteen yleensäkin :D

            Minulla ole minkäänlaista vaikeutta ymmärtää, että erikoislehdillä ja sanomalehdillä on erilaiset roolit. Kummastelin vain sitä ajatustasi siitä, että sanomalehdillä olisi jonkinlainen tietoinen yhteiskunnallinen velvoite kirja-arvioiden suhteen, jota sitten noudattaisivat.

            Luulen, että käsitämme ’uutisen’ eri tavalla, ei kaikki sanomalehtiin painettu ole uutista, esim mainokset, sarjikset, arviot, lukijoiden kommentit, ilmoitukset, kolumnit jne. Sinänsä pikkujuttu, mutta kuitenkin.

            Sanomalehtien ja politiikan hyvin läheisestä suhteesta tulee mieleen sana propaganda.

            • ”Luulen, että käsitämme ‘uutisen’ eri tavalla, ei kaikki sanomalehtiin painettu ole uutista, esim mainokset, sarjikset, arviot, lukijoiden kommentit, ilmoitukset, kolumnit jne. Sinänsä pikkujuttu, mutta kuitenkin.”

              Näin varmasti, koska minä käsitän uutisen ja uutisarvon eri asioiksi. Mainoksella on hyvinkin selkeä uutisarvo, jonka voi lukea myös osaksi ajankohtaisuutta, kukaan ei mainosta kaksi vuotta vanhoja malleja tai hintoja, elleivät ne ole ajankohtaisia. Lukijoiden kommenteilla on uutisarvonsa sikäli, että sen on tarkoitus lisätä vuorovaikutusta uutisten oheen, se antaa uutiselle erilaisen luonteen. Arvioilla on tottakai uutisarvo – ne ovat kertaluonteisia. Kolumnit elävät ajassa, niilläkin on uutisarvo koska ne kiinnittyvät tiettyyn ajankohtaiseen asiaan, mutta tottakai se on pienempi kuin esimerkiksi tutkivalla journalismilla tai se on ainakin erilainen. Ilmoituksen uutisarvoa ei tarvinne esiinkuuluttaa: sehän on ”ilmoitus”.

              ”Sanomalehtien ja politiikan hyvin läheisestä suhteesta tulee mieleen sana propaganda.”

              Tottakai on. Ne ovat osa ”lehden linjaa”, joskaan eivät merkittävässä määrin. Mm. Hesari on huomattavasti porvarillisempi kuin Demokraatti. Sen vuoksi monipuolisuus on tärkeää myös sanomalehtien osalta, jotta lukijalla on edes jonkinlainen mahdollisuus rehellisen käsityksen muodostamiseen, ts. oman mielipiteen punnitsemiseen. Kyse on perustavanlaatuisesta yhteiskunnalliseta mekanismista. Saman asian vuoksi eduskunnassa on eri puolueita, saman asian vuoksi on hyvä että ihmiset ovat erilaisia.

              • Erittäin mielenkiintoisia, laajoja näkökulmia!
                Mainosten ’uutisarvoon’ ja esiintymiseen sanomalehdissä taitaa kuitenkin vaikuttaa kaikkein eniten se, että niiden julkaisusta sanomalehti saa tuloa, eli mainostaja maksaa siitä.

              • Ai niin, minä ymmärrän uutisarvon sellaiseksi kritteeriksi, jonka perusteella päätetään kannattaako asiasta uutisoida, eli laittaa toimittaja tutkimaan ja kirjoittamaan juttua. Siksi sanomalehdissä kai on useimmiten erityinen osio ’Uutiset’ ja tuo muu asia on muissa osioissa. Minusta siis uutisarvo ja uutinen ovat hyvinkin läheisesti yhdessä.

                Nyt googlasin ja sivistyssanakirjassakin sanotaan, että uutisarvo on ”tapauksen yleinen kiinnostavuus, joka tekee siitä uutisen.”

                Olisipas hauska esim katsella televisiouutisia, joissa aiheet olisivat: ’K-marketissa jauhelihaa tänään 2 eurolla/kilo’, ’Erään Vuosaarelaisen eläkeläisen mielestä koirankakkaa on taas tänä keväänä liikaa lenkkipoluilla’, ’Lähikirjastossa on huomenna myyjäiset’ ja ’Tuntematon esikoiskirjailija julkaisi uuden rikosromaanin, josta olemme mieltä x, y ja z’ :D

                Muuten olen ihan samaa mieltä siitä, että erilaiset mielipiteet, katsantokannat ja vaihtoehdot ovat ehdottomasti rikkaus ja on miellyttävää elää sellaisessa yhteiskunnassa jossa niiden ilmaisuun on mahdollisuus.

  5. TS:n linja ei ole yksittäisistä avustajista kiinni, vaan siitä henkilöstä, joka päättää käyttää heitä. Luultavasti tässä tapauksessa voi onnitella Tuomo Karhua, TS:n kulttuurin esimiestä, hyvästä kritiikkilinjasta. Siellä on muutenkin avustajien joukossa runoudesta kiinnostunutta väkeä.

    Kirja-arvosteluissa ei ole mitään yhteiskunnallista velvoitetta. Kulttuuriosastot valitsevat arvosteltavat kirjat monella eri perusteella, joista vahvin on varmaan arvioitu yleinen kiinnostavuus. Jos eri kirjallisuudenlajeihin kuuluvia kirjoja arvostellaan, kyse ei ole minkään velvollisuuden täyttämisestä, vaan joku nyt on vaan päättänyt, että niin kannattaa tehdä syystä tai toisesta. Genrekiintiöitä ei ole.

    Lehdet pyrkivät nimenomaan viihdyttämään ja tekemään voittoa (tosin voittoa voi tehdä muutoinkin kuin viihdyttämällä, esimerkiksi skuupeilla, tai uutisilla ja jutuilla, jotka lukijat kokevat oleellisina).

    Arvostelut nähdään tärkeänä palveluna, joten katoamassa ne eivät ole. Mitään uutiskamaa ne eivät kuitenkaan ole, uusia kirjoja ilmestyy vuosittain niin paljon, että harva niistä on mikään uutinen. Esimerkiksi sinun esikoistrilogiasi, Teemu, ei ollut mikään uutinen. Se arvosteltiin, koska joku päätti niin. Sofi Oksasen uutuus voi olla uutinen, joku erityisen painava paljastuskirja voi olla uutinen, mutta mikään runokokoelma ei ole uutinen.

    • Maaria, edellinen vastaukseni tuossa yllä sopii hyvin sinunkin kommenttisi perään.

      ”Esimerkiksi sinun esikoistrilogiasi, Teemu, ei ollut mikään uutinen. Se arvosteltiin, koska joku päätti niin.”

      Tottakai joku päättää aina; jos se ei ole ihminen se on varmaankin kone. Uutinen ja päätös on absurdi vastakkainasettelu, koska toimituksessa nimenomaan on henkilöitä päättämässä, mikä kannattaa uutisoida mikä ei. Mutta se joku tekee päätöksen joltakin pohjalta, joitakin asioita vasten.

      On hyvin helppo todeta, että esikoistrilogiastani julkaistiin kritiikki Hesarissa, koska sillä arveltiin olevan uutisarvoa sen verran, että se kannatti tehdä. Tästähän mä vaihdoin sähköpostiviestiä Hesarin kulttuuritoimituksen kanssa tiedustellessani heiltä, kiinnostaisiko tällainen mahdollisesti Hesaria. Kun en vähistä rahoistani viitsinyt turhanpäiten kolmea kokoelmaa lähettää, jos kiinnostus olisi ollut samaa tasoa kuin yksittäisen kokoelman kohdalla.

    • Hei, haluaisin tietää miksi joku kirja voi olla uutinen, mutta runokokoelma ei? Sillä se miten tuon Sofi Oksasen kirja oli uutinen, sehän perustui paljon myös mainokseen, siitä kohistiin jo valmiiksi. Se nostettiin esille.Hän sai mainetta. Mutta ensin hän oli aivan tavallinen kirjoittaja. Eli eikö samaa voi tehdä runokokoelmalle? Onko ensin saatava jokin maine? Onko siis vedettävä se johtopäätös että vain kiinnostava ihminen vaikuttaa siihen mikä on uutinen? Ja jos noin on, eikö se kerro että silloin kyse on siitä mikä myy eniten, tai millä nähdään olevan eniten myyntiarvoa? Eli raha ratkaisee siis tässäkinkö?

      On olemassa kuitenkin esme kultturiuutiset, eli tavallista tallaaja ei siellä näy? Uskon että juuri tuo on se ongelma. Tavis ei myy. Tavis ei ole uutinen. Mutta siitä taviksestakin voi tehdä uutisen. Eikö niin? Eli kun teen runokokoelman, se ei ole mitään, mutta kun sanon että olen rikas ja johtavassa asemassa oleva, tai suuren firman johtajia, tai vaikka Presidentin puoliso saan sen heti uutiseksi? Eli on kyse siitä kuinka se tuodaan esille, että se on uutinen.

      Arvostelut, arvioinnit, kritiikit, palvelevat aina jotakuta. Eli ne eivät todellakaan ole katoamassa, niin kauan kuin niillä on hyöty olemassa.

      Ja eikö juuri kriitikot olekin hyvässä asemassa nostamaan runokokoelmaa, tai yksittäisiä runokirjoja esille? Luomaan mainetta kirjailijalle tai runoilijalle? Sillä he voivat myös itse päättää mitä arvioivat, arvostelevat, kritisoivat. Kyse on siitä että sen saa myytyä.

      • Hyviä pohdintoja.

        Samaa mieltä, kyse on uutisarvoista. Kyllä runokokoelman ilmestyminenkin voi olla uutinen; julkaiseva taho pohtii ja päättää onko sen uutisarvo sellainen, että uutinen kannattaa julkaista, mediasta ja kohderyhmästä riippuen tietenkin.

        Sofi Oksasen kohdalla uutisarvo oli valtava, koska asian julkisuusarvo oli iso. Sille pystyttiin helposti saamaan paljon vastaanottajia. Ja koska uutisen keskiössä oli tuote, myös mainosarvo oli valtava.

        ”Tavis ei ole uutinen. Mutta siitä taviksestakin voi tehdä uutisen. Eikö niin?”

        Noinkin se on. Uutisarvoa sillä ei välttämättä juurikaan ole, mutta uutinen se voi olla silti. Yleensä uutisarvoa mitataan mm. sillä, kuinka paljon sillä on potentiaalisia vastaanottajia. Jälleen kerran: mediasta ja kohderyhmästä riippuen.

  6. sannabanana,

    ”Mainosten ‘uutisarvoon’ ja esiintymiseen sanomalehdissä taitaa kuitenkin vaikuttaa kaikkein eniten se, että niiden julkaisusta sanomalehti saa tuloa, eli mainostaja maksaa siitä.”

    Olen eri mieltä. Mainostaja haluaa saada tietynlaisen uutisensa esiin parhaalla mahdollisella tavalla ja on valmis maksamaan siitä tietyn summan, ja siihen sanomalehti on ok media. Toisin sanoen sanomalehti on media eri lähteistä tuleville erilaisille uutisille.

    ”Olisipas hauska esim katsella televisiouutisia, joissa aiheet olisivat: ‘K-marketissa jauhelihaa tänään 2 eurolla/kilo’,”

    Sä katsotkin, sitä sanotaan mainoskatkoksi. Kohdistamisen vuoksi Hämeessä tulee töllöstä eri mainoksia kuin pääkaupunkiseudulla. Uutisarvo on oletus, mutta myös asia jota voidaan tutkia jälkeenpäin. Uutinen syntyy kun sillä on vastaanottaja. Jos tarkoitat esim. puoli ysin uutislähetystä, olisi verrattain typerää bisnestä sotkea keskenään oma brändi johonkin muuhun, vaikka menetystä rahalla voisi korvatakin. Kyse on niistä linjoista, statuksista. Ja uutislähetykset ovat brändin luomisessa ja ylläpitämisessä yksi varjelluimpia asioita sen alan lafkoilla.

    Toisin sanoen, medialle mainos on tulonlähde. Mainostajalle eri mediat ovat tapoja löytää viestilleen – uutiselle – mahdollisimman paljon vastaanottajia. Menestyksestä sitten voidaan analysoida, kuinka hyvä uutisarvo viestillä oli, ja kokiko vastaanottaja uutisen reagoimisen arvoiseksi. Jos uutisen tarkoitus on mainosluonteinen, raha on varmaan siinä yksi yhteinen nimittävä tekijä, uutisarvon rinnalla.

    Uutinen voi toimia mainoksena, mainos voi toimia uutisena. Ei sen sen kummallisempaa ole.

    • Vau, olen ymmärtänyt uutisen käsitteen todella väärin, eli rajoittavasti, koko ikäni! Kiitos valaisusta. Vielä yksi kysymys: ymmärretäänkö siis lehtien ja vaikka TV:n toimituksissakin uutinen noin laajasti?

      • Vaikea sanoa, miten toimituksissa ymmärretään mikäkin. Sitä pitäisi kysyä heiltä.

        Mun mielestä uutisen tai uutisarvon käsitteet eivät ole kovin hankalia. Olen kesälomalla, ja vastikään kuulin työkaveriltani työpaikkaani koskevan uutisen. Minulle sen uutisarvo oli suuri, vaimolleni pieni koska vaimoni ei kuulu oikeaan kohderyhmään: hän ei ole siellä töissä, joten uutinen ei kosketa häntä.

        Eivät sanat tai käsitteet voi olla joidenkin tahojen yksinoikeuksia.

        • Eivät niin, mutta keskustelussa on varmasti hyötyä siitä, että pyritään ymmärtämään käsitteet samansuuntaisesti tai puhutaan takuulla ohi :)

          Minä kuvittelin, että puhutaan sanomalehdistä ja kirja-arvosteluista niissä. My bad!

          • Mulle esim. sanomalehdessä toimiva kirja-arvostelu toimii enemmän uutisena ja vähemmän mainoksena. Blogissa ilmestyvä arvostelu toimii sekin uutisena, mutta kontekstinsa vuoksi ei siten kuin sanomalehden uutinen, vaan blogin uutinen minulle on, että kyseinen bloggaja on lukenut kirjan ja haluaa esitellä sen. Sama mekanismi, mutta eri tavalla uutinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s