Julkinen anteeksipyyntö

Olen vaikuttunut Knausgårdista.

En kirjoittanut tuota ensimmäistä lausetta siksi, että olisin aivan ymmyrkäisen häikäistynyt Knausgårdin taitavuudesta, vaikka ehkä vähän olenkin.

Huomasin nimittäin, että olen koko ajan kirjoittanut hänen nimensä ”Karl-Ove”, vaikka oikea kirjoitusasu on ”Karl Ove”. Ilman väliviivaa.

Tuollaisen lapsuksen ei tarvitse olla merkki väheksymisestä tai välinpitämättömyydestä. Kyse on puhtaasti huolimattomuusvirheistä, jotka eivät enää toistu. Nyt ymmärränkin paremmin Jukka Petäjää, kun hän nimesi minut erään nippukritiikin ingressissä Timo Helteeksi.

Annan siis vihdoin sinulle anteeksi, Jukka. Nyt voit lopettaa niiden ruhtinaallisten ruusukimppujen lähettämisen.

Ja anteeksipyyntöni sinulle, Karl-Ove.

Knausgårdin Taisteluni 1 -romaani (Like 2011) on käsitykseni mukaan herättänyt paljon pahastuneisuutta erityisesti Knausgårdin suvun keskuudessa. Tällaiseen käsitykseen olen ajautunut ainakin tämän Juha Itkosen kirjoittaman artikkelin perusteella. Myös Knausgårdin vaimo on pahastellut romaanin liiaksi kipeää dokumentaarisuutta.

Samankaltaiseen myllyyn joutui myös Riikka Ala-Harja Maihinnousu-romaaninsa myötä (Like 2012).

Miten Like osaakin poimia tällaisia herkkuja ohjelmistoonsa?

Huvittavinta on, että kummassakin tapauksessa jos omaiset olisivat pysytelleet hiljaa ja närkästelleet vain keskuudessaan, neljän seinän sisällä, tapaukset olisivat jääneet täysin vaille huomiota. Kirjailijathan tunnetaan erittäin hyvinä ja uskottavina valehtelijoina – meistä ei aina tiedä olemmeko kirjoittaneet faktaa vai fiktiota, ja sen vuoksi nopeasti nousseilla kohuilla on taipumus lakastua vähintään yhtä nopeasti. Mutta ehkä näissä kahdessa edellä mainitussa tapauksessa pahastumalla on ollut tarkoitus rahastua. Muuta loogista syytä en keksi.

(Huomasittehan muuten kuinka helposti ja välittömällä tavalla rinnastin itseni kirjailijaksi Knausgårdin ja Ala-Harjan rinnalle?)

Minä olen siinä tilanteessa, etten voi paljastella mitään muuta kuin itseäni. Eikä silläkään taida olla kiinnostusta kirjallisissa lehdissä. Joissakin värivalokuvalehdissä, kenties.

Kirjailija riisuu kaiken!
Täältä kumpuavat verkkaiset värssyt!
Kohukirjailija nuoruudenkuvistaan: – Tarvitsin ne rahat.” 

Tulen hyvällä tavalla tavallisesta perheestä, ja sukutaustanikin ovat käsitykseni mukaan melko tavallisia. Mitään mehevää ei pahaksi onneksi kai löydy. Harmi – sillä ehkä saisi myytyä kirjoja.

Mutta tarinoita riittää silti. Minusta ne eivät kertone. Herkullisempaa onkin, jos onnistun kertomaan jonkin lukijan tarinan mielikuvittelemalla sen. Siinä piilee fiktion voima ja rikkaus.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s