Operaatio Lihakuu ja James Bond Mannerheimintiellä

Kuten aavistelinkin, Janica Branderin Lihakuu (Otava 2011) ei osoittautunut huonoksi novellikokoelmaksi. Ei kyllä erikoisen hyväksikään. Se maistui vähän liian ohuelta – tarkoitan siis kirjallisesti. Muutaman ensimmäisen novellin huumori upposi meikäläiseen (kuinka typerä sana meikäläinen onkaan) kuin veitsi sulaan voihin (kuinka typerä fraasi tuo onkaan), mutta kirjan takakannen mainostamat ”absurdit tapahtumat” jäivät tulematta. Tai sitten ne olivat niin absurdeja, etten niitä huomannut. Ehkä sisältö ei vain kohdannut odotuksia, joita ilmeisesti olin opusta kohtaan ladannut. My bad. Saattaa olla, että ajaudun eroon teoksesta, joko divariin tai sitten arvon sen täällä jonkin hassunhauskan kysymyksen ohessa. Tai sitten en, kumpaakaan, vaan pidän sen omassa hyllyssä.

Päätin itse saada aikaan absurdin tapahtuman: aloin lukea John Gardnerin The Icebreaker-romaania. Suomessa kirja tunnetaan paremmin nimellä Tehtävä Suomessa, James Bond (Koko Kansan Kirjakerho, 1983). Kaikki tietävät, että rakastan (huh, miten raskas verbi) James Bondia. Tai en Bondia, mutta hänen hahmoaan. Kai se on jonkinlaista kompensaatiota feminiinille puolelleni. 

Kuinka absurdia onkaan, että ensimmäisten kolmenkymmenen sivun jälkeen aion jatkaa kirjan lukemista, vaikka romaani tuntuu olevan totaalisen saparosta. Eikä kehno suomennos edesauta urakkaani. Mutta on pakko selvittää, millä tavalla salainen agentti soluttautuu suomalaiseen katukuvaan, sillä sen ei luulisi olevan vaikeaa. Riittää vain ettei puhu, mutta pälyilee.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s