Hyvät, pahat & rumat

Ylen A-studiossa vieraili Juhana Vartiainen. Normaalisti olisin nimen oheen liittänyt hänen tittelinsä, mutta koska Vartiainen itsekin tunnustautuu puheessaan jatkuvasti  ”meiksi taloustieteilijöiksi” (melko skitsofrenistä), tyydyn siihen ja siihen on teidänkin tyytyminen.

Kyseisessä ohjelmassa Vartiainen rinnastettiin Matti Apuseen, Björn Wahlroosiin ja Raimo Sailakseen. Komeaan joukkoon on Vartiainen päässyt, enkä nyt tarkoita ulkonäköä. Mielestäni rinnastus ei ole kovin kaukaa haettu. Raimo Sailas puhuu välillä järkeviä, muut kolmekin satunnaisesti; ei tule kylläkään mieleen, milloin viimeksi. Yhteistä kaikille neljälle on, että jokainen heistä toimii jonkinlaisena oikeiston äänitorvena, tahtomattaan tai ei. Vaikka sekä Sailaksella että Vartiaisella on demaritaustaa.

Vaikka politiikka on jatkuvasti muuttunut tylsemmäksi seurattavaksi voi aina luottaa siihen, että edellä mainittu herranelikko (sanan varsinaisessa merkityksessä) viihdyttää avauksillaan myös tulevaisuudessa. Politiikan ja yhteiskunnallisten asioiden varjolla voi huvittua ja hörähdellä aamujunassa matkalla töihin. Se on hienoa, mutta edellyttää sitä ettei heidän sanomisiinsa suhtaudu kauhean vakavasti. Joskus alkaa naurattaa, vaikkeivät sanoisikaan mitään.

Mikä syntyy, kun Apunen, Sailas, Vartiainen ja Wahlroos laittavat jalalla koreasti? Apu-lehden Nitrodisko.

Mainokset

2 kommenttia artikkelissa “Hyvät, pahat & rumat

  1. Niin, kuten talousprofessori Randall Wray on sanonut, talouskuri (eli se että revitään kaikki irti köyhän perseestä) ei suinkaan automaattisesti auta pienentämään valtioiden budjettivajeita, vaikka on suorastaan neokonservatiivien ja muiden markkinafundamentalistien uskonkappale.

    • Talouskuri ei tosiaan ole ainoa ratkaisu, vaikka sen veisi kurimukseen asti. Eilisessä ohjelmassa Ylen toimittaja grillasi melko onnistuneesti Vartiaista siitä, miksi tämä on jokaisella ulostulollaan vetämässä mattoa vähävaraisten alta. Siihen Vartiainen ei vastannut, edes epäsuorasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s