Minä, kirjailija, vol.1

Kirjailijan ammatti tuo usein mieleen vain stereotyyppisiä mielikuvia siitä, millaista se voisi olla: tietokoneen äärellä nököttävä ihminen hakkaa näppäimistöä kuin mielipuoli, välillä pysähtyy ajattelemaan jotakin juonenpätkää arvoituksellinen ilme kasvoillaan; hakee apurahoja ja riekkuu harvan illan kantakapakassa tai boheemiudelta tuoksahtavassa iloittelussa; lukee naistenlehdestä kuinka hänen teoksistaan on tykätty, kohtaa lukijoitaan Taiteiden yönä Suomalaisessa Kirjakaupassa.

Ajattelin tuoda tähän variaatioksi vähän erilaista näkökulmaa, ja kirjoittaa kuluvan vuoden aikana ylös hiukan niitä asioita, mitä minä konkreettisesti kirjailijana teen ja ajattelen. Sillä tuosta yllä kuvailemastani (ehkä harhaanjohtavastakin) esimerkistä eroan hyvin monella tavoin. Oikeastaan täysin.

Kirjoittaminen ja kirjailijuus tuovat minulle vain sivutuloa, maksan niistä harvoista euroista joita se tuottaa nelisenkymmentä prosenttia veroa. Käyn päivätöissä ja teen pitkiä päiviä, mutta niiden vastapainoksi saan joskus myös useamman päivän vapaan, sekä mukavaa sparrausta kirjoittamiselle: mielenkiintoisen työn ja mukavat työtoverit. Päivätyöstä saatu palkka mahdollistaa elämisen, sillä tämän maan kirjallista kulttuuria tuetaan rahallisesti pääasiassa siten, että tukieurot ja apurahat ynnä muut tarpeelliset vaikuttajat (esim. palkinnot) ohjautuvat usein samoille naamoille. Sinällään siinä ei ole mitään vikaa – jokainen rahallista tukea tarvitseva kirjailija on minusta myös oikeutettu saamaan sitä. Kyse voi olla myös siitä, että joku ansaitsee saada enemmän avustusta kuin toiset: ehkä toisen kirjallinen tuotanto luetaan merkittävämmäksi ja siten kannattavammaksi tukea.

”Ongelmakseni” (jos niin asian haluaa ilmaista) kirjallisella kentällä, kirjailijana, on kai siunaantunut se, että tämänhetkinen kustantajani ntamo on tarvepainatusmenetelmin toimiva kustantamo. Härskimmillään se tarkoittaa sitä, ettei juuri kukaan suhtaudu kirjoittamisiini kovin vakavasti. Se satuttaa. Joidenkin mielestä olen vain osa Leevi Lehdon taiteellista performanssia (jos kohta olenkin osa performanssia nimeltä Elämä), joidenkin mielestä epäkirjailija ja epärunoilija joka vertautuu omakustannekirjoittajiin tai muihin Kevätpörriäisessä julkaiseviin kirjoittajiin. Nämä satuttavat myös. Aina välillä valoa pirskahtaa vesilasiin (esim. Maria Matinmikon viimevuotinen menestys siellä täällä), sillä siellähän tämä myrsky on: marginaalihemmot kiukuttelevat, kun kukaan ei ota heitä vakavasti. Samaan aikaan viereisestä hanasta juoksee vettä altaaseen. Siellä uivat ne isot kalat ja sinne kai minäkin pyrin.

On hyvä, että on olemassa erilaisia kustantamoja; se mahdollistaa rikkaan kirjallisuuden ulostulon. Sille pitäisi antaa arvoa muutenkin kuin vain näennäisesti.

Mutta, kiukuttelu ei auta. On itse muutettava kelkkansa suuntaa, jos horisontissa siintävä määränpää ei miellytä. Viime ajat olen kirjoittanut proosaa, sillä sitä ihmiset mielellään lukevat – niin kotona kuin kustantamoissakin. En tapa runoutta itsestäni – se olisi törkeää; muutan vain asettamiani painotuksia: vähän vähemmän runoutta, yhä enemmän proosaa.

Sukellus proosaan kiehtoo. Se on kirjallisuuden kuningaslaji, kun tarkastelee nyky-yhteiskunnan mittareita. Kiehtovuudestaan huolimatta asialla on myös surullinen puolensa.

Mainokset

8 kommenttia artikkelissa “Minä, kirjailija, vol.1

  1. Pätevä kirjoitus, mutta on todettava, että Kevätpörriäinen on ”tiukkaa settiä”, mihin harva ammattikirjailija yltää.

    Elääkö joku vielä sitä kuulua taiteilijaelämää? Olisi kiva jos eläisi. Kinnunenkin antaa haastista Aboa vetuksen ravintelissa. Miki Liukkonen ehkä elää ja täälä Turun kaapuntissa R. Meriruoho. Runous on delannu. Dääm.

  2. Minustakin Kevätpörriäinen on tiukkaa settiä (ajattelen, että saatan kerätä uskottavuutta jättämällä lainausmerkit pois). Tosin ehkä sitä pitäisi vähän kustannustoimittaa. Okei, huono vitsi.

    Luulen, että ”taiteilijaelämä” on muuttunut (tuohon taas ymmärrettävistä syistä laitoin lainausmerkit), vieläpä konservatiivisempaan suuntaan; nykyään taiteilijaelämäksi kirjallisuuden saralla kai riittää se, että laatii säännöllisin väliajoin apurahahakemukset ja romaanin. Vapaita kirjailijoita ei näy missään, eivät ehdi näyttäytyä freelance-töidensä vuoksi. Ehkäpä taiteilijuudesta on tullut liiaksi työtä, eikä taide voi olla elämää suurempaa koska se on työtä. Ja työ vain osa elämää.

    Runous ei ole delannut mihinkään. Vieläkin jaksan innostua Helvi Juvosesta.

    • Vapaita kirjailijoita? Missä? Minä olen vapaa kirjailija, niin vapaa, etten saa kirjoitettua mitään kun ….olen niin vapaa. Kun olen vapaa, tulee aina jotain muuta eteen kuin kirjoittaminen

  3. Ammatikseen kirjoja ostavan näkökulmasta ntamossa ei ole muuta vikaa kuin se ettei sen julkaisemista kirjoista saa välttämättä tarpeeksi tietoa.
    Toisekseen eikös Poesia ja ntamo ole ne tahot jotka Suomessa nykyään tekee kiinnostavinta runoa.

  4. Mietin, että minkälaista tietoa esim. kirjastot tarvitsevat ottaakseen kokoelmiinsa teoksia?

    Kiinnostavimman runouden tekijä ja kustantaja varmaankin määrittyy määrittelijän mielipiteen mukaan. On olemassa kiinnostavaa runoutta ja salonkikelpoista runoutta jne. joten aika vaikea kysymys yksinkertaisesti määritellä.

  5. Ehkä toi nettikauppa on aika sekava. Jos menee runojen etusivulle niin uusimmat teokset on Aale Tynniltä ja Aaro Hellaakoskelta :) Hakumahdollisuuksia saisi olla enemmän.

    En voi tietenkään kirjastojen puolesta puhua, vain omasta puolestani – olisikin kiinnostava tietää miten vaikka isossa kirjastossa hankitaan runoja. Mutta tuskin millään kirjastolla on rahaa tilata laidasta lukien kaikkea, ja tuskin kellään kirjastonhoitajalla on aikaa tilauksia tehdessä hirveästi keskittyä tiedonhankintaan, niin tärkeää kuin se olisikin. Siksi ne haettavat lisätiedot pitäisi löytyä valon nopeudella. Ja tekstinäytteet olisivat tietysti parasta. Pelkästään omien mieltymysten mukaan kun kirjoja ei voi tilata.

    Kirjavälityksellä näytti ntamon kirjat sentään olevan viikkolistoilla ihan normaalisti ainakin loppuvuodesta (siis siinä vaiheessa kun rahatkin on lopussa…), ei ennakoissa isojen ja keskisuurten kustantamojen kanssa – vaikka kyllä kai ntamo on keskisuuri kustantamo määrien perusteella? BTJ:stä en vielä tiedä miten siellä näkyvät. Näitten kahden kautta kai suurin osa kirjastoista tilaa kirjansa.

    Joko mun kone tai tää blogialusta temppuilee – en pääse katsomaan mitä olen edellä kirjoittanut :)

    Nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä. Taiteelliset vai markkinoinnilliset päämäärät? Paras kai olisi sellainen toimintatapa, jossa ensimmäisestä ei tarvitsisi tinkiä piiruakaan, mutta toiseenkaan ei tarvisi liikaa keskittyä.

    No nyt lähetän kommentin ja katson mitä kirjoitin…

    • Kiitän! Vastarannankiisken luonteen omaavana päätän ketjuuntumisen kuitenkin tähän ja jään röyhkeästi nauttimaan tästä tunnustetuksi tulemisesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s