Voihan video

Uskon jonkinlaiseen hengellisyyteen. ”Jonkinlaisen” siitä tekee se, että se on minunlaiseni, minun määrittelemäni. Minun hengellisyyteni on tällaista: hiljaisuutta, rauhaa, omissa ajatuksissa olemista, pimeyttä ja valoa. Se ei kuulu mihinkään uskontoon, eikä mikään uskonto kuulu siihen. Tuollaiseen minä uskon, se on minun uskontoni.

Hengellisyys on minulle olotila, lohdullisuutta. Se on rauhoittumista, jonkinlaista erakkoutta. Kun elämän kiireet tuntuvat liian raskailta, pyrin hengellisyyteen, erakoidun hetkeksi vielä syvemmin, vielä syvemmälle. Se on oiva pyrkimys myös silloin, kun kirjoitan.

Tätä voi kuka tahansa kritisoida ja pilkata. Se ei ole minulta pois. Siitä saa tehdä pilaa. Tehkää videoita, kuvia tai kirjoja. Sitä en voi kieltää, enkä missään nimessä halua kieltää. Sillä minulla ei ole jumalia. Ei ole, eikä tule.

Vallalla olevien uskontojen ongelma nykyajassa on se, että ne ovat muodostuneet vääränlaisiksi. Ne keskittyvät liiaksi jonkin ristiriitaisen oppikirjan palvontaan, tai yksittäisen hahmon tai henkilön palvontaan. Usein nuo hahmot ovat kuvitteellisia. Uskonnot eivät kehota jokaista itseään löytämään sellaista uskontoa, jossa viihtyisi, joka parhaiten sopisi. Ne eivät opasta, eivätkä anna vinkkejä vaan käskevät, yleensä vieläpä jonkun kasvoilla. Yhä useammin tuntuu siltä, etteivät ihmiset etsi enää rauhaa, vaan alistuvat jonkin muun rauhaan.

Uskonnoista on yhä enemmän tullut vallankäyttövälineitä ja tappokoneita. Ne ratsastavat jonkinlaisilla mielikuvilla, joita ei saa pilkata. Uskonnoista on tullut kilpailuvälineitä; ne tahtovat houkutella mahdollisimman paljon väkeä joukkoonsa. Joukkokäyttäytymisestä ja johtamisesta uskonnot ovat kehittyneet edelleen, yksilö on unohtunut kokonaan. Se on huono juttu.

Olennaisimman kysymyksen pitäisi kuulua: elätkö sinä hyvin, ja oletko elämääsi ja elintapoihisi tyytyväinen? Ei pitäisi olla kyse siitä, toteutatko jonkun muun asettamia käskyjä prikulleen. Jonkun muun asettamilla käskyillä on hankalaa löytää itseään. Käskeminen ei anna aihetta ajatteluun. Ajattelu erottaa meidät eläimistä.

Minun pyhä kirjani on kaunokirjallisuus. Pyhää siinä on se, että velvotan itseni ajatteluun. Annan itselleni luvan olla kirjan kanssa eri mieltä, samaa mieltä, tai jotakin siltä väliltä. Annan itselleni luvan olla yhtään mitään mieltä. Pyhintä on se, että käsitän kirjallisuuden olevan vain kirjallisuutta eikä yhtään enempää. Se tuo rauhan, mutta ei käske minua. Ja siitähän uskonnossa pitäisi ollakin kyse. Rauhasta.

Advertisements

3 kommenttia artikkelissa “Voihan video

  1. Näin soisi useammankin ajattelevan. Jos uskonnosta irtoaa jotakin arvokasta, sillä ei – paradoksaalisesti – ole mitään tekemistä uskonnon eli henkiolentojen ja ohjekirjojen kanssa. Tulkitsinko oikein?

    • Kiitos kommentista.

      Noin. Tietysti tarkoitin lähinnä yksilön eli tässä tapauksessa itseni näkökulmasta. Uskonnollisten oppijärjestelmien pitäisi voida muuttua ajanmukaisiksi, että ne voisivat toimia edes joten kuten yksilön näkökulmasta. Nyt ne saattavat elää ristikkäin muiden oppijärjestelmien ja uskomusten kanssa, ja synnyttävät pahimmillaan – edelleen – väkivaltaa ja sen lietsontaa. Siinä ei ole mitään järkeä.

  2. Hyvä kirjoitus! Minäkään en usko mihinkään jumaloihin, enkä kuulu mihinkään uskontoon, vaan (kuulostaa ehkä typerältä) uskon hyvyyteen. Siihen, että jokainen meistä pyrkisi ajattelemaan toisten hyvinvointia ja myöskin omaansa. Siihen, että emme tekisi ”pahaa”, vaan pyrkisimme hyviin tekoihin, jotka auttaisivat muiden/omaa hyvinvointia. Ja kyllä: minunkin pyhä kirjani on kaunokirjallisuus!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s