Ihan tavallisia asioita

Jakomäkeläisellä koululla päästettiin ilmaan presidentti Niinistön ja hänen asettamansa työryhmän tuottamia johtopäätöksiä ja mietelmiä. Niiden avulla olisi tarkoitus ehkäistä syrjäytymistä. Ehkäpä yksinkertaisista ohjeista ja puisevista neuvoista on kuin onkin jotakin hyötyä, mutta koko asiasta jää rasvainen pikaruoan maku: helposti tehty, kalliisti maksettu, nopeasti syöty, hetimiten unohdettu – taas on nälkä.

On harmillista, että Niinistön hyvät aikeet peittyvät huonon toteutuksen alle. Tulos olisi ollut toisenlainen, jos Niinistön asettamalla työryhmällä olisi ollut joitakin vakavasti otettavia ehdotuksia taisteluun syrjäytymistä vastaan. Pullansyönnit ja silittelyt eivät ole kummoisia ehdotuksia. Ne ovat itsestäänselvyyksiä. Kun tämänhetkinen lopputulos on niinkin paperinen kuin se on, ei keskustelu asian tiimoilta edes juurru kovin hedelmälliseksi, vaan jää suurelta osin pintapuoliseksi ilkkumiseksi – eikä se ole ihme. Tämäkin kirjoitus on osa sitä.

Tahtomattaankin Niinistön asettama työryhmä tulee kuitenkin osoittaneeksi jotakin merkityksellistä ja tärkeää: valtaapitävien ja vaikeassa taloudellisessa ja/tai sosiaalisessa asemassa olevien, syrjäytymisen uhan alla elävien tai jo syrjäytyneiden, ihmisten välinen kuilu on kasvanut entisestään. Paitsi, että se on kasvanut mitattavissa olevilla määreillä, kuten yhteiskunnallisella asemalla, gallupeissa ja rahalla, on se kasvanut myös ajatuksissa ja asenteissa. Ylemmissä yhteiskuntaluokissa on tapahtunut moraalisia muutoksia; käsityskyky ei yllä – ainakaan enää – ymmärtämään, mitä muuta itsensä lisäksi yhteiskunnasta löytyy. Tämä on surullinen ja käsittämätön asia.

Tästä hyvä esimerkki on Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johtaja Matti Apunen. En sano, ettäkö hänen moraalinsa olisi vääristynyt. Sanon, että moraali on karannut sellaisiin ulottuvuuksiin, joista lähimmäinen ihminen vaikuttaa olevan kovin kaukana. Taksin takapenkiltä ei näe varjoihin. Matti Apusesta on kehkeytynyt oikeiston ja Kokoomuksen jonkinlainen ambulanssilla liikkuva äänitorvi ja käsikassara, joka hälytetään paikalle aina kun jokin asia kaipaa selittämistä, jos se ei näytä muuten menevän läpi.

Selittely on syntynyt ääri-ilmiöksi: sinne ja tänne ilmestyy tietyin väliajoin valtakunnanselittäjiä. He edustavat erilaisia tahoja, muodostuvat muureiksi jotka antavat automaattisesti lausuntoja, joiden tarkoitus on tappaa kaikki luova ajattelu. Valtakunnanselittäjien tehtävä on saada asiat näyttämään mustavalkoisilta, ja tuoda heidän oma asiansa esiin ainoana oikeana vaihtoehtona tai käsityksenä. Ajattelu on syrjäytynyt ja keskustelu kuollut – on vain mielipiteitä, jotka eivät lopulta johda mihinkään. Kaikki oppivat tuntemaan käsikassaran mielipiteen, mutta kukaan ei tiedä mitä he vaikkapa tekevät työkseen. Käsi ylös kuka tietää, mitä Matti Apunen oikeasti tekee työkseen? Hän on vain ”EVAn johtaja Matti Apunen”, joka esiintyy jonkinlaisena asiantuntijana siellä sun täällä, asiassa kuin asiassa. Sellaisena me hänet nyt tunnemme.

Kenties presidentti Niinistö ei täysin ymmärtänyt, että nimittäessään työryhmän ja esitellessään työryhmän aikaansaannoksen, hän samalla allekirjoitti omalla nimellään kyseenomaisen aikaansaannoksen. Tätä on kylläkin vaikea uskoa. Kenties työryhmän aikaansaannos onnistuu kuin onnistuukin – välillisesti ja vahingossa – saamaan aikaan jonkinlaista keskustelua yhteiskunnassa. Kunhan vain oikeat aiheet löytyvät pinnalla kelluvien höttöjen seasta tai alta. Tai valtakunnanselittäjien muurien takaa.

Jään odottamaan jatkoa.

 

Advertisements

2 kommenttia artikkelissa “Ihan tavallisia asioita

  1. Sinun näkökulmasi ongelma on joko tai asettelusi. Ilmeisesti et tarkoita, että nämä itsestäänselvyydet eivät ole tarpeellisia. Ymmärrän huolesi syrjäytymisen rakenteellisista suurista kysymyksistä ja niihin vaikuttamisesta. Yhteiskunta ei muodostu kuitenkaan vain valtaapitävistä vaan tämä asia on meidän kaikkien yhteinen. Meillä on nuorten syrjäytymisongelma, jota ei voida tyhjentävästi kaataa jonkun puolueen tai poliittisen toimijan viaksi. Osin on kyse kansalaisten tasolla perusasioihin palaamisesta ja tässä mielessä minusta kampanja on onnistunut.
    Kuusilapsisen perheen isänä, puhuin eilen tyttärieni (17 v ja 21 v) kanssa ihan tavallisista asioista: siitä että aamulla lähtee kouluun ja syö perheen kanssa yhdessä ja ei roiku netissä yökausia.
    He sanoivat, etteivät nämä asiat ole itsestäänselvyyksiä ei ammatillisissa opinnoissa, ei lukiossa eikä töissä.
    Kyse ei ole pelkästään köyhyydestä. On kyse myös elämänhallinnasta ja keskinäisestä välittämisestä.
    Paikkakunnallamme toimii hakevan nuorisotyön ryhmä. He tekevät loistavaa työtä menemällä nuorten pariin, kaivavat pudokkaat esiin ja käyvät tavallisiin asioihin kiinni. Jos me aikuiset välittäisimme enemmän paitsi omistamme myös naapurin selviytymisestä – voisimme ehkä saada aikaan paljon tässä vaikeassa asiassa.

    Mitähän vikaa tällaisessa toiminnassa on?

    • Kiitos kommentista!

      Kritisoin Niinistön asettaman työryhmän aikaansaannosta siksi, ettei se ole oikeanlainen, en siksi että ajattelisin että yksinkertaistetut ohjeet olisivat pelkästään huonoja. Olen samaa mieltä, että kritiikkini (kuten tämän asian tiimoilta moni muukin julkilausuma) on aika mustavalkoinen, mutta se on tyylillinen valinta ja perustuu juuri edellä mainitsemaani: Niinistön työryhmän aikaansaannos on yksinkertainen ja kulkee kovin pintatasolla vakavassa aiheessa – puheenvuoroni on suhteessa siihen yhdenvertainen. Niinistön työryhmä antaa sellaisen kuvan, että aiheeseen ei ole haluttu paneutua tai annettu ”ohjeistus” tulee niin yläviistosta: ”sedät kertoo totuuksia, ja niitä on parempi kuunnella”.

      Olen ollut ymmärtävinäni (mm. Matti Apusen ja Marko Kulmalan puheista), että Niinistön työryhmän aikaansaannos on tarkoitettu lähinnä syrjäytyneiden/syrjäytymässä olevien lähipiirille, likiympäristöön. Jos näin todella on, on ongelma niin syvä ja iso, että siihen nähden tulos on likimain irvokas. Jos näin perustason ohjeille on kysyntää, niin ei voi muuta kuin vetää johtopäätöksen: suomalainen vanhemmuus on kriisissä. Edes perusohjeet, kuten muista nukkua tarpeeksi, elä terveellisesti jne. eivät ilmeisesti tule kasvatuksessa automaationa (kuten minun nuoruudessa), vaan sitä varten täytyy presidentin käynnistää työryhmä ja sen saada aikaan tulos, että jokainen vanhempi muistaa perusopit kasvatuksessa. Jokin tässä haisee, mutta mikä?

      Ei ohjeissa mitään pahaa ole. Mutta kysymyksiä se herättää. Muun muassa sellaisen, että onko nuorten syrjäytymisessä kyse sittenkään nuorten syrjäytymisestä, vai vain huonosta vanhemmuudesta, huonosta yhteiskunnasta vanhemmuutta – ja toisaalta myös lapsuutta ja nuoruutta – ajatellen?

      Tällaisia asioitako me ratkaisemme yksinkertaisilla ohjeilla? Opastamme monimutkaisia, ongelmaisia ihmisiä kädestä pitäen, kun emme itse osaa edes perusasioita? Mikäli näin on voimme todeta, että yleinen käsitys hyvinvointiyhteiskunnasta on suoraan sanottuna typerä ja valheellinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s