8.9.2012

Kohta on keskiyö, ja joku pesee pyykkiä. Epäilen, että kyseisen rakkaan naapurini pesukone on valurautaa, sillä kun se linkoaa koko talo heiluu. Olkaa hiljaa, täällä harrastetaan kirjallisuutta! tekisi mieli huutaa, mutta en viitsi tehdä sitä sillä nauraisivat vain ja korkkaisivat uuden oluen. Pian alkavat mankeloimaan, kostoksi, jos alan pullistella. Olen siis hiljaa. Tämä on sitä naapureiden välistä – yhdensuuntaista – diplomatiaa.

Kuten jo aiemmin todettua, lueskelen Amisin Keltaista koiraa (Otava 2007). Ei mikään jättiläinen romaaniksi, ei kooltaan eikä vaikutukseltaan, mutta piristävä ja amismaiseen tapaan provosoiva, joten hereillä pysymiseen ei tarvitse suorittaa mitään poppakonsteja. Ehkä suurin ansio tässä (käännös-)romaanissa on suomennos. Seppo Loponen on tehnyt vaikuttavaa työtä (jälleen). Hän on muuten kääntänyt valtaisan määrän teoksia. Wikipedia ei tunne häntä (sen kyllä pitäisi!), mutta ulkomuistista muistelen, että esimerkiksi likimain jokainen André Brinkin suomennettu romaani on nimenomaan hänen kääntämänsä. Sitten on nämä martinamisit, naipaulit, tonimorrisonit. Nuo nyt alkuun. Huikea määrä! Ajatellaanpa pelkästään Brinkiä, joka on kirjoittanut noin miljoona romaania, ja niistä lähes jokainen on suomennettu.

No, oikeasti Brinkin romaaneja on ilmestynyt suomeksi pitkälle toistakymmentä, ja niin kivuliaalta kuin se tuntuukin, on pakko myöntää, että minulla on ne kaikki.

Ei se oikeastaan tuntunut yhtään kivuliaalta.

Jotenkin vain André Brinkin teokset kiehtovat. Tietysti: lähes jokaisessa romaanissaan hän ainakin sivuaa apartheidia, mikä on itselleni – edelleenkin, niin monen luetun sivun ja nähdyn kuvan jälkeen – kummallinen ja käsittämätön asia; en ehkä ole vielä saanut kauhistella sitä tarpeeksi pystyäkseni käsittämään, että sellaista on oikeasti ollut. Sitä paitsi: Brink kirjoittaa hyvin, joskin välillä pitkäveteisesti. Mutta minä pidän pitkäveteisistä romaaneista. Ja palanpainikkeeksi vielä aina yhtä hyvä Seppo Loponen, niin jälkiruoalta maistuu!

Takaisin Martin Amisin Keltaiseen koiraan. Se on paikoitellen melkein runoutta. Katsokaas:

=gelma = se, &en ole koskaan / pystynyt ’kippaamaan’ miestä. / suututtamaan miestä. en uskaltaisi. / loukatako MIESTÄ? joudun / siis olemaan hänelle lievästi / epämiellyttävä ( & se riittääkin), / kunnes hän pakkaa kamppeensa / & muuttaa pois. kuinkako? no siis, / sellaisia – pikkujuttu&. unohdan / kehua häntä yhtä taajaan kuin / ennen. en suostu pyyhkimään / hänen kusiaan vessanistuimelta. / pidän puoleni. tosiasiassa tarkoitan: / takaovelle j=o= siitä! clint, olen / saanut hänestä tarpeexeni. sanottako= / suoraan: minä inhoan tätä ’uuttakin / miestä’, joka = niin ’huolehtivainen’ / maqhu=eessa. ’menikö sinullakin / hyvin?’ ’pääsitkö loppuun asti?’ / pääsin! 7. taivaaseen! 9. sfääriin! / miksi ihmis& eivät ole vain oma / izensä, clint? liikaa laumavaistoa, / liikaa vilpillisyyttä, liikaa teeskentelyä.”

Loponen on saanut englanninkielen laulamaan suomenkielellä. Huonomminkin voisi olla!

Palaan takaisin Keltaiseen koiraan. Mutta ennen sitä, tulen miettineeksi, onko Martin Amis syypää siihen, että ammattikoulupojilla on amisviikset …?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s