Tulevaisuuden toivot

Aika paljon olen kohkannut täällä – niin kuin muuallakin – runoudesta, sen tärkeydestä ja suuruudesta. Ajattelin, että vaihteeksi voisin nimetä muutaman suomalaisen suosikkinykyprosaistini. He, tässä seuraavana, ovat satunnaisessa järjestyksessä.

Kristina Carlson. Maan ääreen –romaani oli sellainen pommi nuoren miehen käsitykselle romaanitaiteesta, että vieläkin tärisyttää. Edelleenkin yksi suosikkiteoksistani, kun otan huomioon koko kirjallisuuden koko kentän. Sen voima on jonkinlaisessa herkkyydessä ja kauneudessa, kuulas kerronta ja esteettinen kokonaisuus hykerryttävät vieläkin. Myöhemmistä teoksista olen jostakin syystä lukenut vain toisen, Herra Darwinin puutarhurin, joka sekin oli upea. Se on suomalainen teos joka ei ummehdu suomalaisuudessa. Kristina Carlson on kansainvälisen tason kirjailija, ylivertainen esteetikko.

Marko Hautala. Myös Marko Hautala on mullistanut omaa käsitystäni kirjallisuuden genreistä. Olen oppinut häneltä ja hänen teoksistaan sen, että kirjallisuuden lajeja ja tyylejä voi edelleenkin sekoittaa menestyksekkäästi ja rohkeasti. Hänelle kuuluu iso kiitos myös oman teokseni Mustat lehdet synnystä; ajatus verrattain rohkeasta pyrkimyksestä rikkoa runouden ja dekkarikirjallisuuden rajoja, ja sekoittaa niiden aineksia keskenään, on kimmonnut Hautalan teoksien rohkeudesta. Hän on luonut oman genren, jota on hankala nimetä. Se on psykologisen kauhun, romantiikan, taideromaanin ja historiallisen romaanin sekoitusta. Luo aina uuden romaanin myötä uudelleen nahkansa – hieno piirre, vaikea taito. Kansainvälinen läpimurto lähellä, kynnyksellä.

Tommi Melender. Kokonaisuuksien hallitsija. Käsittämätön kauneuden ja uskaltamisen taju. Jos Melender kirjoittaisi englanniksi tai ranskaksi, hän olisi suuri nimi ympäri Eurooppaa. Hänen teoksensa ovat opettaneet sen, että nykyajan yhteiskunnasta voi kirjoittaa muutenkin kuin läpinäkyvästi ja ilman turruttavia alleviivauksia. Perinteisen romaanitaiteen ansiokas ja taipumaton jatkaja. Edelleenkin koen löytämisen iloa hänen teostensa äärellä – ne kestävät aikaa, vaikka elävät ajassa. Palaan niihin usein. Lohdusta olen löytävinäni hieman Seppälää, Houellebecqiä, Balzacilaista vimmaa. Kummallinen, omanlainen, erittäin mieluinen mikstuura.

Tiina Raevaara. Raevaaran esikoisteos Eräänä päivänä tyhjä taivas on mahdollisesti paras suomalainen esikoiskirja koskaan. Sitä on mahdoton tyhjentää kerralla. Esikoista seurannut novellikokoelma En tunne sinua vierelläni on hämmentävän hyvä novellikokoelma. Hukkajokea en ole vielä lukenut, on vielä hukassa (kaupassa). Raevaara on scifiä ja luontoa hyödyntävä alituinen etsijä, upea tunnelmanluoja ja mielettömän mielikuvituksen omaava taituri. Varmaotteinen ja hyvärytminen kirjailija. Kultainen kosketus kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen.

Juha-Pekka Koskinen. Synnynnäinen tarinankertoja. Luettuani peräkkäin Cervantesin Don Quijoten ja Koskisen romaanin Savurenkaita totesin, että Koskisella on vähintään samanlainen lahja kertomiseen. Säälin teitä, jotka ette vielä ole lukeneet Savurenkaita. Vielä enemmän säälin heitä, jotka ovat sen lukeneet mutta eivät omista yhtään kappaletta kyseistä kirjaa. Kirja lienee nimittäin tällä hetkellä loppuunmyyty. Koskinen on armoton puurtaja; yksityiskohdat ovat prikulleen (siltä ainakin vaikuttaa) ja teksti vetää kuin junan vessa. Uskomaton kyky kuljettaa tarinaa eteenpäin, luoda lukijalle maailma nenän eteen ja opastaa kirjallisuuden alkulähteille: mielenkiintoiseen seikkailuun. Euroopassa odottaisi miljoonayleisö; agentit – herätkää!

Pasi Ilmari Jääskeläinen. Tuntuu siltä, että Jääskeläisen kirjoissa edes taivas ei ole rajana (kuten kulunut sanonta yleensä vastaväittää). Jos ahdistut arjen askareissa ja masennut sen olomuodosta, kannattaa silloinkin lukea Jääskeläisen teoksia. Niissä arki ottaa uusia olomuotoja, vähintäänkin muuttaa lainalaisuuksia joihin olemme tottuneet jos ei peräti luo uutta. Mielestäni uudehko kirjallinen määritelmä ”uuskumma” täyttyy parhaiten Jääskeläisen teosten kohdalla. Luullakseni epäilyni on melko realistinen jos sanon, että Jääskeläinen uudistaa suomalaista kirjallisuutta jotenkin kummalliseen, kiehtovaan suuntaan. Opettaja joka opettaa, ettei kirjallisuuden tarvitse olla tylsääkään.

Juha Seppälä. Guru. Riittääkö? sillä enempää ei tarvitse sanoa, vaikka voisin.

Johanna Sinisalo. Sinisalon kirjat ovat niin omanlaisiaan, etten niitä oikein osaa kuvailla. Hän ensin maalaa maailman, sitten luo sen ja jättää lukijan pulaan: niistä ei raaski lähteä pois. Sinisalon tyylillinen taituruus on omaa luokkaansa; fantasiaa, scifiä, tiedettä, uuskummaa, ekologiaa ja realismia. Mitä tahansa voi tulla vastaan Sinisalon teoksien sivuilla, teosten aiheissa, ja ovat aina positiivisia yllätyksiä. Johanna Sinisalo on jo breikannut maailmalla; kunpa vain maailmakin ymmärtäisi sen.

Noin. Tiivistetysti. Nämä kirjailijat ovat minun tulevaisuuden toivojani suomalaisproosassa. ”Tulevaisuuden toivoilla” tarkoitan kahta asiaa: 1) He näyttänevät suuntaa, mihin suomalainen proosa menee ja minne sen kannattaa mennä, 2) heidän avulla oma lukemiseni on turvattu (jo julkaistut kirjat/mahdolliset tulevat kirjat).

Kertokaa tekin omia suosikkiteoksianne/suosikkikirjailijoitanne.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s