6.7.2012

Pikkuisen pelästyin, kun herättyäni ja aamupalan ja digi-Hesarin nautittuani avasin television, josta tuli maakuntauutisia. Hyvää iltaa, toivotti uutisankkuri. Kuinka pitkään oikein nukuinkaan?

Tänään aiomme vaimon kanssa kiivetä vesitornin kahvila/ravintolaan, teelle ja jätskille. Se on riihimäkeläisittäin on top of the world – sieltä voi nähdä meidänkin kerrostalon.

Surffaan, mitään järjellistä ohjelmaa televisio ei tähän aikaan tarjoa. Aamupäivät ja iltapäivät olisivat uusintojen kulta-aikaa! Kanavajohtajat, idea on vapaasti käytettävissä, olkaa hyvä. Takaisin maakuntauutisiin, jotka ovat uusintoja eiliseltä. Nyt ollaan Laukaassa (vai onko se Laukaalla?), lentopalloleirillä. ”Mikä on ollut kivintä”, kysyy toimittaja nuorilta tytöiltä. ”Täällä on kielioppi parempaa”, tytöt vastaavat; hymähdän heille. Eivät he oikeasti niin sanoneet. He vastasivat tyhmään kysymykseen kuten pitääkin.

Olen kirjoittanut tekeillä olevan runokokoelman runoja useaan kymmeneen kertaan. Joitakin, ehkä kymmenisen runoa, on kokonaan vielä kirjoittamatta. Mistä runoilijan tunnistaa? Siitä, että se laittaa aina muut projektit jäähylle, kun on runon aika. Tämäkin kokoelma lähti liikkeelle muutamasta vapaana syntyneestä tekstistä, jotka yhdessä alkoivat kutomaan verkkoa, joka hiljalleen piirtyi verkkokalvoilleni. Ajatteluni lähtökohta on, että minun on lopuksi nähtävä, abstraktisella tasolla, lopputulos edessäni.

Olen jälleen innoissani kirjoittamisesta. Mielestäni runouteni on uudistumassa. Käsitän sen merkiksi sille, että se kriitikkojen alleviivaama ”oma ääni” on löytymässä. Luotan siihen, että kun kirjoitan tarpeeksi, se löytyy. Se ei tietenkään tarkoita sitä, ettäkö jo kirjoitetut olisivat laadultaan huonoja tai tylsiä tai matkittuja – ne ovat askeleita minuuteen, kirjoittamiseen ja kirjoittamisen lopputuloksiin, jotka ovat ominta minua: omaa ääntäni kohti.

Hyvää runon & suven päivää!

Advertisements

2 kommenttia artikkelissa “6.7.2012

  1. Olen huomannut runoja lukiessani, että jotkut ” seuraavat” mitä toiset kirjoittavat tai ovat sitä samaa tyyliä, eivät välttämättä kirjoita kuten itse haluaisivat. Kirjoittavat muille!! Löytämättä sitä omaa ”ääntä”. Runojen alle laitetaan kaikenlaista kirjoitusta, hyvä niin, mutta mikä tekee runosta runon tai hyvän runon, lukijahan sen määrittelee. Kun itse pitää oman linjansa eikä kumartele muiden näkemyksiä, se on hyvä ja se tulee itsestä! Sitä kirjoittaa mitä tuntee, mitä näkee ja kokee! Antaa sielunsa laulaa.. tanssia kirjainten..sanojen räjähtävää voimaa!

  2. ”Pikkuisen pelästyin, kun herättyäni ja aamupalan ja digi-Hesarin nautittuani avasin television.”
    Ja tähän avainsanat: ”runous, runollijuus, vaimo”.

    Olen tänään syönyt korvapuustin. Nautin sivistyneesti digi-Hesarin. Avasin televsion. Juttelin naapurirouvalle ja kysyin kullanarvoisia neuvoja. Tarkkailin isoja etanoita ja mietin elämää, samalla tavalla kuin muinaiset filosofit käyttivät klassisia arkkityyppisiä elementtejä (tuli,vesi,ilma,maa) selittääkseen luonnon toimintaa.

    Sitten vaimokultani kysyi olenko väsynyt ja kelpaisiko lasi punaviiniä. Kohta lähdetään ravintolaan.

    Tulin kotiin. Söin toisen korvapuustin.

    Sellaista se on . ”Kun itse pitää oman linjansa eikä kumartele muiden näkemyksiä, se on hyvä ja se tulee itsestä!” (siinä saitte, Riihimäen etanat!) ”Sitä kirjoittaa mitä tuntee, mitä näkee ja kokee! Antaa sielunsa laulaa.. tanssia kirjainten..sanojen räjähtävää voimaa!”

    P.S. Alan oikeasti epäillä, että olet appiukkoni kaksoisveli. Sekin on hyvin runollinen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s