Menestymisen pakko

”Me emme hurmaannu lajista, vaan voittamisesta.”

Jääkiekon MM-kisojen aikana saimme kuulla tuon suuntaisia kannanottoja valmentaja Juhani Tammisen suusta. ”Suomalaiset ovat menestyshullua kansaa”. Kaiketi hän siteerasi erästä toista urheiluvaikuttajaa. Tammisen sanomiset ovat usein kärjistettyjä ja eloisin esimerkein ryyditettyjä, mutta paljolti myös asiapuhetta, sillä hän ei tee lajista elämää suurempaa, eikä elämästä problemaattisempaa kuin mitä se jo on.

Suomi elää menestyksestä, suomalainen hengittää menestymisestä.

Hyvinkään ampumistapauksen jälkeen on media jälleen pullollaan aselakikritiikkiä ja osanottoja. Suomalaiset päättäjät, presidentti Niinistö etunenässään, ottivat hienosti tämänkin tragedian omakseen, yhteiseksi asiaksemme; he halusivat kaapin päältä laskeutua alas kansan pariin ja yhtyä suruun ja sen rinnalla jälleen esiin kummunneeseen hämmästykseen.

Kuinka tällaista voi tapahtua, kysellään.

Se on hyvä kysymys, se on tärkeä kysymys; jopa niin tärkeä ja hankala, että välillä tuntuu aivan kuin siihen ei syystä tai toisesta haluttaisi vastata. Kenties totuus kirpaisee, tai se on sellainen, pelottava kenties, ettemme löydä vastauksen oheen mitään toimenpiteitä jolla saisimme pelkoon vastattua.

Siispä ajaudutaan pyörittelemään vastausta, jossa toisia ihmisiä vahingoittava yksilö laitetaan suurennuslasin alle: pohditaan, kuinka sekaisin ja miksi sekaisin hän onkaan, miten hän on ajautunut sellaiseen tilanteeseen, jossa hän on eristäytynyt täysin yhteiskunnan koodiston ja säännöstön ulkopuolelle, välittämisen tuolle puolen paikkaan, jossa millään ei ole enää mitään väliä. Lehdistössä otetaan verrokiksi hänen lähiympäristönsä, arvuutellaan onko se jotenkin kummallinen, kun pojasta tuollainen tuli?

Mutta siihen se sitten jää. Yhteiskunnallisella tasolla ajaudutaan korkeintaan pohtimaan, pitäisikö aselakia tiukentaa. Pykälien avulla pyrimme vaikuttamaan ihmisten huonoon oloon: se tuntuu vinoutuneelta ja vääräsuuntaiselta. Sillä yhteiskunta on siinä elävien peili – jos haluamme saada yhteiskunnasta turvallisen näköisen ja oloisen, täytyy siinä elävien ensiksi tuntea niin.

Tuo Hyvinkäällä ammuskellut nuori mies, jonka tekemisien syytä nyt kaikki pohdimme, on päättänyt (tätä kirjoitettaessa) kahden ihmisen elämän, eikä hänen omansakaan tästä eteenpäin kovin ruusuiselta näytä. Pelkurimainen, raukkamainen ja typerä, kammottava teko.

Mutta onko se enää sattumaa, että meillä täällä Suomessa, jota poliittiset päättäjämme myös hyvinvointivaltioksi kutsuvat, tällaista tapahtuu? Iskuja, joiden taakse ei näytä kätkeytyvän mitään muuta kuin järkyttävää syrjäytymistä ja pahaa oloa, tunteita joita emme kai koskaan tule ymmärtämään. Ei ideologioita, ei uskontoja, ei politiikkaa. Mitään alleviivaavaa syytä teoilleen eivät tekijät jätä. Kaikesta kumpuaa vain pahaa oloa, yksittäisiä ihmiskohtaloita.

Nyt pitää kysyä oikeita kysymyksiä. Pohtia, miksei Suomi ole hyvinvointivaltio? Pohtia, miten yksittäisen ihmisen on mahdollista menestyä ensin omassa elämässään, ja sen jälkeen vasta kilpailussa toisiamme vastaan, tässä kovassa maailmassa.

Tällaisten surullisten tapahtumien jälkeen tuntuu siltä, kuin yhteiskunta ajaisi liian kovaa joiltakin karkuun, ja että lähimmäisenrakkaus on arvona pian sukupuutossa.

Osanotot eivät enää pelkästään riitä. Tämän yhteiskunnan päättäjien pitää nyt pohtia ja ryhtyä toimeen: suomalaisuuteen on pesiytynyt jotakin järkyttävää. Heidän etunenässä tulee nyt kääriä hihat sellaisen hyvinvointi-Suomen tavoittelemiseksi, jossa kilpailu ei ole enää avainsana, vaan hyvä ja onnellinen elämä, joka ei pääty kadulle, ennenaikaisesti, jonkun onnettoman ampumaan luotiin.

 

Mainokset

2 kommenttia artikkelissa “Menestymisen pakko

  1. Kavereiden kanssa joskus pohdittiin sellaista, mitä joku taisi kirjassaankin sivusta että ei ihmisen tarvitse kokea keskitysleirejä tai muuta järjestelmällistä kidustusta elämässään jos selviää vain yläasteesta hengissä. Siis koulusta. Tuo tietty nuoruusaikaan liittyvä tunteiden tukahduttaminen, mitätöinti ja kaikki muu paska on kyl sellasta, että ei ihme jos ihmiset sekoavat muutaman vuoden viivellä täysin. Sinänsä sairainta on se, että tuo lopputulos on melkein tervettä useiden kohdalla… huhhuh. Enkä mitenkään puolusta kenenkään tekoja. Joskus vaan se pahoinvointi saa äärimmäiset mitat ja sitä sitten kauhistellaan porukalla että voi voi. Jos on tyttö tai poika herkässä iässä eikä kukaan suostu edes pleikkaria pelaamaan tai tekemään mitään kivaa, niin on kyl turha etsiä syitä vaikka musiikista jne. Jonnekkin sen mielen pitää aina paeta ja usealla tuo pelastaa sen ennen kuin ryhdytään tekoihin.

  2. Samaa mieltä. Kun mietitään, minkälainen paine nuoren harteille helposti tulee yläaste- ja lukioaikana, kun pitäisi jo osata suunnitella ja tietää tulevaisuuttaan ja menestyä opinnoissa jotka saattavat – ainakin muiden puheiden mukaan – vaikuttaa koko loppuelämään, ja kasvaminen ja kehittyminen ovat nekin tärkeässä vaiheessa, murrosikä on älyttömän raskasta aikaa usealle. Eikä ihme!

    Sairainta myös se, että yhteiskunta ikäänkuin odottaa, että jokainen nuori jaksaa pusertua sen saman siivilän lävitse, ja vielä suhteellisen tervepäisenä selvitä siitä, mikä on minusta on odotusarvoltaankin käsittämätöntä, ja mahdotonta.

    Sitten ollaankin ongelmissa näiden pudokkaiden kanssa, nuoriso joka ei ole koulussa tai työelämässä syystä tai toisesta: päättäjät pyörittelevät pääosin käsiä ja viilaavat tukia euron sinne toisen tänne, mutta minkäänlaista hallittua turvaverkkoa ei näy missään. Nuorten kohdalla yhteiskunta on pääosin täysin epätasapainossa, ja odotukset heitä kohtaan ovat rikollisen epärealistisia. Lisäksi kun vielä ajattelee, minkälainen hintalappu tuleville uudemmille sukupolville lankeaa maksettavaksi aiempien töpeksinnöistä …

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s