Lauri on syrjäytynyt

Työministeri Lauri Ihalainen kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomissa Vieraskynä-palstalla nuorisotyöttömyydestä ja nuorison syrjäytymisestä. Hänestä ne ovat likimain yksi ja sama asia.

Tärkein syy nuorisotyöttömyyteen ja nuorten syrjäytymiseen on heikko koulutus”, Ihalainen kirjoittaa. Olen tästä eri mieltä ja toivoisin ministeri Ihalaisenkin olevan. Työttömyyden suurin syy on hyvin yksinselitteisesti työpaikkojen puute ja jäljellä olevien työpaikkojen yksiulotteisuus: ns. duunaripaikat ovat kannattamattomina kadonneet maan rajojen ulkopuolelle maihin, joissa minimipalkkataso on pienempi ja joka näin ollen on rahakkaampi mantu yrityksille. Toisaalta, myös korkeammin koulutettujen työpaikat ovat kadonneet jonnekin: samaisessa Hesarissa toisaalla olevassa artikkelissa kerrotaan, kuinka Suomessa on tällä hetkellä n. 4500 työtöntä insinööriä. Se on suoraan sanottuna helvetillinen määrä, kun kyseessä on suureen lukuun nähden vain yksi yksittäinen ammattiryhmä. Sekä duunarityöpaikkojen katoaminen, että insinöörityöttömyys ovat selkeitä indikaattoreita yhteiskunnan työllisyysongelmista: tarjonta ei kohtaa kysyntää. Työväestö ja sen kouluttautuneisuus versus tarjolla olevat yhteiskunnan työpaikat, eli suomalainen työelämä, eivät kohtaa, ne eivät ole balanssissa. Silti ministeri Ihalainen kannustaa ja kehottaa suomalaisia nuoria sokeasti opiskelemaan.

Ministeri Ihalaisen ajatusmaailmalla voi olla tuhoisat seuraukset. Kouluttautuminen ei ole ainut yksiselitteinen ehto menestymiselle ja syrjäytymisen välttämiselle tällaisessa maailmassa, jossa nyt elämme. Tarvitaan työpaikkoja. Tarvitaan yrittäjyyttä. Nuoren täytyisi ensin tunnistaa itsensä ja sen jälkeen maailma, jossa elää. Tunnistaa sen tarjonta ja kysyntä: mitä hänen kannattaa opiskella, että työllistyisi heti opintojen jälkeen, mikä ala olisi yksi tulevaisuuden ala? Suuri insinöörityöttömyys on hyvä esimerkki siitä, kuinka on korkeasti, mutta sokeasti kouluttauduttu. Suomalaisella yhteiskunnalla ei ole tarjota niin monelle insinöörille töitä kuin tarvetta olisi.

Vanha sanonta kuuluu jotenkin, että ”aina kannattaa opiskella”. Mantra on mennyt perille, ja nyt siitä kärsitään. Monikaan ammattiin valmistava koulutus ei ole ns. yleissivistävää, vaan enimmäkseen erityisosaamiseen verrattavaa teoreettista osaamista, jonka arvo suhteessa opintoihin käytettävään aikaan ei välttämättä osoittaudu kannattavaksi nykyisen kaltaisessa yhteiskunnassa. Korkeasti koulutettuja ei palkata ylikoulutettuina ”alempiarvoisiin” työtehtäviin, tietotekniikkainsinöörin opinnoista ei ole juurikaan hyötyä putkimiehen hommissa. Opiskelukin voi nykyisin olla ajanhukkaa, työelämän silmin katsottuna.

Tavoitteena on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluttua työttömäksi joutumisesta.” Näin työministeri Lauri Ihalainen tulee allekirjoittaneeksi niin oman käsityksensä kuin suomalaisen opiskelu- ja työelämän keskinäisen suhteen paradoksaalisuuden: aina kannattaa opiskella, että valmistuisi työttömäksi, jottei vajoaisi syrjäytyneeksi. Ihalainen osoittaa omin sanoin sokean kouluttautumisen jälkipyykin lopputuleman: valkoiset kauluspaidat kutistuivat väärässä pesulämpötilassa.

Ministeri Ihalaisen suurin ongelma on se, ettei sairauteen määrätä oikeanlaisia lääkkeitä. Hän on elvyttämässä keuhkotonta potilasta. Suomalainen yhteiskunta ei kaipaa jättiläismäistä määrää korkeastikoulutettuja työttömiä, vaan monimuotoisuutta niin opiskelu- kuin työelämäänkin. Suomalainen yhteiskunta pyörii sekä duunaritöiden, että laajempaa kouluttautuneisuutta vaativien ammattien avulla. Hyvinvointiyhteiskunta on sellainen, jossa säilyy oikeanlainen tasapaino asioiden välillä. Työministerin osalta se tarkoittaa sitä, että osaksi hänen työtään kuuluu varmistaa se, että myös tulevaisuudessa hanttihommia riittää sillä niillekin on kysyntää, ja ettei tämän maan mahtavat koulutusrattaat sylje insinöörejä kilometritehtaalle. Ministeri Ihalaisen on oltava mukana luomassa sellaista yhteiskuntaa, joka on siinä elävien näköinen, ja jossa työpaikat periytyvät sukupolvelta toiselle eivätkä karkaa muihin maihin. Kioskin myyjän, postinkantajan, vahtimestarin ynnä muiden töihin ei välttämättä tarvitse juurikaan opiskella. Näihin töihin vaaditaan erilaista osaamista, eri tavalla hankittua ammattitaitoa. Nämä ammatit eivät ole signaaleja syrjäytymisestä, vaan merkkejä rikkaasta ja monimuotoisesta yhteiskunnasta, jolla on tarjota jokaiselle jotakin.

Nyt näyttää siltä, että Lauri on syrjäytynyt… todellisuudesta.

Advertisements

Yksi kommentti artikkelissa “Lauri on syrjäytynyt

  1. Tämän blogin kirjoittajaksi olisin toivonut itse työministeriä. Nuoret eivät löydä ensimmäistä työpaikkaansa koska se on viety ulkomaille. On uudellenarvioitava elämä ja työelämä sitä mukaa kun todellisuus muuttuu. Mukavaa luettavaa aamutuimaan, silmät rävähtävät auki heti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s