Esirippu aukeaa

Viime aikoina (lue: viime vuosina) on tullut paljon hienoa Arto Melleri -materiaalia. Vuonna 2011 ilmestyi Otavan kustantamana Martti Anhavan toimittamat teokset Pääkallolipun alla (joka sisältää Mellerin proosateokset) ja Romua rakkauden valtatiellä – Arto Mellerin elämä. Näitä teoksia edeltävä, sekin Martti Anhavan toimittama, Runot ilmestyi vuonna 2006. Pidän näiden kolmen teoksen julkaisemista yhtenä suurimmista viime vuosina tehdyistä kirjallisista kulttuuriteoista – ne vaalivat hyvin Arto Mellerin muistoa, ja antavat hänen tuotannolleen ilmaa hengittää. Ilmaa se ansaitseekin, vaikkei ehkä tarvitsisikaan sitä, sillä tuntuu siltä että edelleenkin Melleri mielletään lähes yksinomaan eräänlaisena boheemirunoilijan stereotypiana, päihteenhuurustamana lehmipoikana, joka ei pelännyt tuoda henkilökohtaisia kokemuksiaan esiin myös paperille. Anhavan toimittamat teokset ovat hyviä lähteitä poimia runoilija-Melleri muistiin.

Otan kaksi esimerkkiä, kaksi erilaista puolta Mellerin runoudesta esiin. Yhteiskunnallisen, ja hetkessä elävän ja sitä ymmärtävän Mellerin.

Politiikkaa ymmärrän, Herra Eversti

Tällä hetkellä tämän maan puhutuin sisäpoliittinen aihe on kuntauudistus. Hyvänä kakkosena tulee puolustusvoimien uudistustarpeet, mikä konkreettisesti on tarkoittanut useiden varuskuntien lakkauttamista melko lyhyellä aikavälillä.

Jonkinlaisesta poliittisesta runoilijasta saadaan esimerkki Mellerin varhaisrunosta KAIKKEA EN YMMÄRRÄ, HERRA EVERSTI.

”(11.9.1973) /… / Herra Eversti, jääkää hyvästi. / Tulevaisuuden junaan / on jo paikkaliput myyty. /… / Herra Eversti, kaikkea en ymmärrä, / en kaikkea… sen vaan että / tulevaisuus ei tarvitse teitä. / Herra Eversti, ei näkemiin vaan hyvästi! / Se ei ole mikään kasarmi, /     tulevaisuus, huomisella ei ole enää / päiväkäskyä teille. / … / Herra Eversti, jääkää hyvästi. / Tulevaisuuden junaan / on jo paikkaliput myyty. / Älkää yrittäkö tulla / resiinalla perässä. ”

Tekstissä on tietynlaista viehkeää, nuoren ihmisen kirjoittamaa kapinallisuutta ja naiiviutta, sopivassa määrin annosteltuna. 11.9.1973 Chilessä kaadettiin Salvador Allenden vaaleilla valittu hallitus Yhdysvaltain tukemalla sotilasvallankaappauksella [1]. Päivää voidaan pitää jonkinlaisen lähtölaukauksena Chilessä vuosikausia sittemmin vallinneelle diktatuurille. Voidaan olettaa, että Mellerin kenties kuvitteellinen runon eversti on toiminut Yhdysvaltain armeijan palveluksessa.

Runo on toiminut ja toimii edelleenkin hienosti ajassa, josta on saanut sytykkeensäkin: 70-luvun alkupuoliskolla. Mutta mikä hienointa, myös poliittinen runous voi elää aikaansa uudelleen, sillä vaikka maailma ja sen tapahtumat muuttuvat, on runouden melko universaalilla kielellä mahdollista tulla ymmärretyksi, myös niinkin tiukasti tiettyyn aikaan ja hetkeen sidoksissa olevalla tekstillä kuin mitä esimerkkiruno edustaa. Se sopii moneen hetkeen ja aikakauteen, useampaan Herra Everstiin.

Silkkipaperista leikattu yö

Esteetikkona Arto Melleri oli herkuttelija. Hän käytti liioittelevia ilmauksia; rakkaudessa se näyttäytyy paikoin yltiöromanttisuutena, lähestulkoon tihkuvana seksinä tai pahimmillaan jopa kliseisinä rakkaudenosoituksina. Niin tai näin, hän oli mahtava tunnelman luoja, tunnelmakuvien suoja. Sitä kautta hän syntyi itselleni jonkinlaiseksi Lauseen mittaiseksi mieheksi: joistakin runoista en antaisi sanaakaan pois (vaikka runoilija-minä kovin herkästi ryhtyykin ”korjaustoimenpiteisiin” myös muiden runoutta lukiessa, kyse lienee jonkinlaisesta ammattitaudista eikä ole kovin vakavaluonteista, onneksi). Ne ovat mestarillisia, tiiviitä. Lauseet, rivit, ovat täynnä sanoja, vaikka niitä on kovin vähän, kuten seuraavassa esimerkkirunossa KAIKKI IKKUNAT AVOINNA (teoksesta Ilmalaiva ’Italia’, 1980):

”Viileät kesäyöt: / kaita vuode, kova, ja nelijalkaisen ilon /       kannattama, / silkkipaperista leikattu yö / kahisee ympärillä: / kaikki ikkunat auki / meissä ja talossa / perhosten lentää sisään ja ulos ”

Tämän runon luen aina alkukesästä, kesän kynnyksellä, kun odotan keskikesää ja sen kuumia öitä saapuvaksi. Melleri kuvaa loistavasti, lyhyin vedoin, sen odottavan mutta nautinnollisen tunnelman, kun kesä on jo tullut, mutta yöt luovuttavat vielä kuumuutensa pois ja viileä öinen tuulenvire huokuu avonaisesta ikkunasta tuuletettavaan huoneeseen. Silloin sitä makaa hetkeksi viilenneellä vuoteella, rintaranka ja ajatukset täysin avoimina. Voiko sen parempaa kokemusta, kaiken täyttymisen keskuudessa, olla?

[1] dosentti Jouko Jokisalo: Kun unelmat tuhottiin
(http://www.rauhanpuolustajat.fi/taustaa_maailman_kriiseille/chile/unelmat.html)
Julkaisija: Suomen Rauhanpuolustajat

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s