Uusi yritys eli täältä tullaan, Alfred!

Alfred Kordelinin viimeiset hetket osuvat naapurikuntaan, Hausjärven Mommilaan. Alfred Kordelin syntyi Raumalla 6.11.1868 ja kuoli 7.11 Hausjärvellä. Siinä välissä hän loi liki tyhjästä mittavan omaisuuden, jonka turvin Kordelinin kuoleman jälkeen perustettiin kulttuurirahasto, mikä nykyisin tunnetaan paremmin Alfred Kordelinin säätiönä. Säätiö tukee tänäkin päivänä mm. suomalaista kirjallisuutta kunnioitettavan avokätisesti.

Tätä blogia (edes sivusta) seuranneet tietävät, että allekirjoittaneella kävi taannoin huono arpa- tai jokin-muu -onni kirjastoapurahoja myönnettäessä. Nyt, *torvien soittoa*, aion yrittää uudelleen: Kordelinin säätiön apurahaa on mahdollista hakea (eli anoa) tämän kuun viimeiseen päivään saakka. Siispä yritän.

”Tuo idiootti, miksi?”, saattaa joku itsekseen ajatella. Varsinkin sitä miksi huutelen tästä näin, ääneen. Niin, miksi?

Siksi, ettei kukaan muu näistä huutele, edes oikein puhu ääneen. Tällä hetkellä kaikki suomalaiset apurahat ja niiden saajat ovat jonkinlaiseen utuun verhottuja. Eivät toki välttämättä tarkoituksellisesti; suomalainen, ja kaiketi jokainen järkevä persoona, ei liiemmin raha-asioistaan huutele. Suomalainen ei kerjää rahaa vaan tulee toimeen sillä, mitä milloinkin sattuu kukkarossa tai pankkitilillä olemaan. Raha, jota tarjotaan (anomuksen jälkeenkin), otetaan hiukan kiusallisina, mutta nöyrinä ja kiitollisina vastaan. Sitten, julkaistun teoksen ensimmäisillä sivuilla, tuesta kiitetään. Kaikki edellä mainittu mielikuvien perusteella. Siltikin, meillä onneksemme on apurahajärjestelmät, elämistä helpottavat tuet sun muut. Ei ole pelkästään suomalaista vaatimattomuutta se, että avustuksen tarpeesta ja sen saamisesta pidetään yksilötasolla hyvin vähän meteliä. Kansallisuudesta ja maasta riippumatta pyytämisessä on jotakin hiukan hävettävää. Niin ainakin helposti ajatellaan.

Minullekin, työssä käyvälle ihmiselle, tuntui tuskaiselta hankkia vanhan hajonneen työkoneen tilalle uusi, toimiva vekotin. Sellainen, jolla minun on hyvä kirjoittaa, mikä tukee kirjallista työtäni, minulle hyvin soveltuva instrumentti. Ja siihen kaikki liitännäiset. Kone ei ollut halpa, ympäriltä haalitut fyrkat riittivät kuin riittivätkin, mutta tällä hetkellä siihen ei oikeasti olisi ollut varaa. Kirjoittamisen ympärillä seisovat lammikot ja siihen liittyvät pienetkin purot soljuvat äkkiä muutenkin suuriksi raharei’iksi. Työskentelytila ja -ympäristökin, mikä omalla kohdallani tällä hetkellä tarkoittaa avointa syliä milloin missäkin kolkassa vaimoni ja minun asuttamassa kaksiossa, vievät osansa. Olen harkinnut kunnollista työpöytää ja -tuolia, mutta vielä pitäisi keksiä niihinkin rahoitus. Ja näitähän riittää…

Ymmärrän siis apurahojen ynnä muiden tärkeyden. Ilman niitä tässä maassa olisi paljon vähemmän kirjoittajia, kirjailijoita ja runoilijoita. Ja tottakai: vähemmän kirjallisuutta, taidetta, viihdettä.

Kaikki eivät apurahoja voi saada, joku jää aina rannalle. Ajattelin, josko nyt olisi minun vuoroni päästä veneeseen.

 

Edit. 19.8. Iltapäivä
Varaan uuden harkinnan ko. apurahan hakemiselle, sillä yhtäkkiä muistelen, että joutuisin kaiketi maksamaan melko railakkaasti veroja, mikäli sitä minulle jostakin kumman syystä myönnettäisiin. Olisiko se vain typerästi hukattua rahaa? Sitä pitää hetki miettiä …

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s