Saanko minä saada apurahaa?

Henna Helmi Heinosen blogissa kysyin erään kommentin yhteydessä, olenko kommentoijien mielestä moraalisesti oikeutettu hakemaan/saamaan apurahaa. Sain kaksi selkeää vastausta: ei ja ei.

Perusteluksi esitettiin se, että koska olen päivätyössä, eli saan kuukausipalkkani muusta työstä, ei ole oikein, että saisin apurahaa kirjoittamisesta. ”Se on muilta pois”, todettiin. En siis vastaajien mielestä ansaitse apurahaa, koska tulen toimeen ilmankin, muusta työstä saadulla palkalla. Silti, kun tarvitsisin uutta työkonetta, ei minulla ole varaa hankkia sellaista. Onko apuraha siis helpotusta toimeentuloon, vai mitä se on?

Pelaan avoimin kortein: olen siis hakenut kirjastoapurahaa nyt viime tammikuussa. Päätös tästä asiasta tehdään kai kevään kuluessa. Kysyn myös täällä: olenko mielestänne oikeutettu edes hakemaan, saati saamaan kirjastoapurahaa?

Kysyn, koska asia kiinnostaa minua kovasti. Tuntuu siltä, että asiasta on ainoastaan täysin erilaisia käsityksiä. Yhtä monta erilaista vastausta, kun on vastaajaakin. Kysymys on sinänsä suuri, koska samalla tavalla myös ihmiset päättävät apurahojen kohtalosta. Oma kantani lienee selvä, hainhan apurahaa.

Kirjoitan pääasiassa runoutta. Proosaakin sen ohella, mutta runoilijaksi itseni miellän. Olen julkaissut kolme runokokoelmaa, ja neljäs teos on valmistumassa. Itse en miellä apurahaa palkaksi tai osaksi toimeentuloani (jota se toki helpottaisi). Ajattelen apurahasta vähän samaan tapaan, kuten se määritellään Wikipediassa: ”Apuraha on taloudellinen tuki tai palkinto tieteelliselle tutkimukselle tai kulttuuriselle toiminnalle.”

Taiteen keskustoimikunta, joka myöntää mm. hakemaani kirjastoapurahaa, määrittelee asian näin: ”Apurahoja myönnetään sekä kaunokirjallisuuteen että tietokirjallisuuteen kuuluvien teosten tekijöille ja kääntäjille, jotka asuvat tai ovat asuneet pysyvästi Suomessa ja joiden työ rikastuttaa kulttuurielämää Suomessa.

Tämäkin määritelmä on mieleeni, sillä ymmärrän ettei runoudella ole järin suuria markkinoita, sille ei ole kysyntää, se elää kirjallisuuden marginaalissa. Kuitenkin koen runouden niin tärkeäksi, että sitä on tehtävä sen taloudellisesta kannattamattomuudesta huolimatta.

Mutta mitä mieltä te olette? Tuetaanko apurahoin, minun tapauksessani siis pääosin runoutta ja sen tekemistä, vai olenko vain ahne paskiainen?

Mainokset

13 kommenttia artikkelissa “Saanko minä saada apurahaa?

  1. Hähhää, herkullinen postaus, hyvä Teemu.
    Näkemykseni on yksiselitteinen: olet velvollinen hakemaan apurahaa.

    Perustelut:
    1) pohdit hakemista, eli et tehnyt sitä rutiinilla (kuten jotkut), vaan sen käyttöäkin harkiten.
    2) se, että haet apurahaa ei ole keltään pois. Hyviä hakemuksia on itse asiassa yllättävän vähän.
    3) kaikilla, joilla on periaatteellinenkaan mahdollisuus saada apuraha ynnä mahdollisuus käyttää se taiteellisen toimintansa tekemiseen, on velvollisuus hakea apurahaa – sitähän varten se on olemassa.

    Mä itse asiassa vierasta hemmetisti ajatusta, että apuraha olisi taiteellinen sosiaalituki. Eri projketit maksaa eri verran ja varsinkin kuvataiteet voivat olla s-tanan kalliita materiaalien tai erikoistyövaiheiden takia. Siinä ei peruspalkka riitä mihinkään, kun tehdään pientäkin pronssivalua. Runoudessa on ihan samalla tavalla lukuisia potentiaalisia rahamonttuja.

    Ja perhana, jos käy päivätöissä ja kirjoittaa sen päälle runoteoksensa, on jo lähtohtaisesti niin tiukassa putkessa, että se pitää saada ajoittain myös poikki, vaikka sitten apurahan turvin. Aika väärässä maailmassa me elettäisiin, jos tuplatöistä seuraisi sanktioita.

    Pidän sulle peukkua.

  2. Kiitos, Aleksis.

    On oikeasti lämmittävää kuulla tuo. Jos saan apurahan, olen iloinen rahasta (olenhan ahne paskiainen), mutta ennen muuta koen sen tunnustukseksi työstä jota on tehty ja tehdään. Sen symbolinen arvo on mulle fyrkkaa suurempi.

    Perustelut jaan täysin. Loivennuksineen.

    Eniten mua lämmittää se, että taidat olla kohdallani ensimmäinen joka snaijaa sen millainen vuorokausi on tehdä ensin töitä, ja sen päälle runoutta ja nukkua vaikkapa neljän tunnin yöunet. Ja sitten tehdä sellaista neljä kuukautta putkeen, kunnes pääsee kesälomalle jolloin voi kirjoittaa enemmän, että kokoelma joskus valmistuisi.

    Taide, sen tekeminen ja kokeminen, on intohimoa, eikö? Just siks aivan parasta.

  3. olen täysin samaa mieltä aleksiksen kanssa. apuraha ei tosiaankaan ole tarveharkintainen sosiaalituki eikä missään mielessä rinnastettavissa siihen. laajemmalti ajatellen minusta on suorastaan vaarallista sekoittaa apuraha sellaiseen, koska sehän on ”pois muilta” – tai pois ”meiltä”.

    ihmeellistä on, että kirjailijat ryhtyvät moralisoimaan toisiaan apurahojen hakemisesta. en käsitä, miksi ns. vähäväkiset kääntyvät toisiaan vastaan samaan aikaan kuin herrat tuolla pöydässä jakavat meheviä eväitään hyväveli-periaatteilla. vähän solidaarisuutta – toisten pikkuapurahojen hakemisen vahtiminen ei tosiaankaan paranna kenenkään asemaa vaan on jokaiselta pois. samalla unohtuu se, että taiteilijat eivät ole ainoa heikon ja epävarman toimeentulon ryhmä suomessa tällä hetkellä – sitä kansaa on nyt aika paljon. apurahansaajien toimeentulointressit liittyvät juuri nyt moneen muuhun reikäsukkaan ja rokkamaijaan, teidän kadehdittujen palkansaajienkin osa on aika heikko. useat joutuvat ihan oikeasti ottamaan lainan tuollaisia muutaman sadan euron hankintoja varten, ja jos se hankinta tehdään vielä taiteen vuoksi, on ehdottoman tärkeää hakea apurahaa juuri sellaiseen käyttöön, johon sitä kuuluukin hakea. silloin kun velkaantuu, korothan valuvat pankkiirin taskuun – ja mitä hyötyä siitä muka on.

    ja tämä on loistava & rohkea keskustelunavaus, teemu. hatunnosto!

  4. Toivottavasti sen parin tonnin kirjastokorvauksen myös saat. Siihen ei tämä maailma muutenkaan kaadu ja taatusti olet sen ansainnut. En ole viime aikoina käynyt 3H:n blogissa, mutta millaisen hullun mielestä kirjailija ei ansaitsi pientä vastiketta työstään?

    Eikö ne tule jo ennen vappua ne tiedot? Muistelisin, kun tuo elämänkumppani niitä on hakenut ja saanut (vain minä tunsin syyllisyyttä). Mutta maksu on joskus ennen kesäkuuta vasta. Ettei vain runoilija vappuviinaan tuhlaa yhteiskunnan apua…

  5. Tietenkin olet oikeutettu hakemaan apurahaa. Apurahoja ei ole tarkoitettu vain päätoimisille tai päätoimisista niille, jotka eivät elä millään muulla tavalla. Elämistä varten on ihan toinen tukijärjestelmä.

    Itseasiassa, myönnän sinulle runokorjaamostipendin, vaikka et ole sitä hakenutkaan. Saat sen kun joskus tapaamme. Apurahan suuruus selviää myös tuolloin.

  6. Ennen kaikkea kiitos teille, jotka olette jo kommentoineet tänne. Se on vähintään yhtä rohkea teko kuin keskustelun avaus, jos kirjoitukseni sellainen on. Muistutan vielä, että arvostan kaikkia kommentteja – myös niitä, jotka eriävät omasta mielipiteestäni. Tämä siis eritoten heille, jotka mahdollisesti epäröivät kommentoimista. Tarkoitukseni on selvittää utelullani yleistä käsitystä siitä, miten apurahoitus kaunokirjallisuuden tekijöiden kesken koetaan. Oma apurahan hakemiseni mahdollistaa siihen mielestäni hyvän lähtökohdan ja kanavan.

    maaria: ”se on pois muilta” -asenne tuntuu minustakin kummalliselta tässä kontekstissa. Tuollaisella asenteella arvotetaan väistämättä myös eri kulttuuritekoja, projekteja ja teoksia ja niiden tekijöitä.

    Sami: kiitos, toivottavasti päätös on myönteinen. Mulla ei ole hajuakaan milloin tiedot päätöksistä tulevat, kun en ole koskaan aiemmin apurahoja hakenut enkä näin ollen niitä saanut. Muutenkin on jäänyt seuraamatta nuo jutut.

    yks Kake: nöyrin kiitos stipendistä! Kuten jo aiemmassa kommentissa mainitsin, niin minulle myönteinen päätös apurahasta on symbolisesti kaikkein tärkein. Koen sen tunnustukseksi ennen muuta. Olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että elämistä varten on oma järjestelmänsä.

    Tunnustuksista puheenollen:

    kirjoitettakoon myös julki se, että ehkä parisen viikkoa sitten lähetin lomakkeet ja anomukset sekä vaaditut kaunokirjalliset, kaupallisesti teokset Suomen Kirjailijaliittoon, johon anon jäseneksi. Olen siinä käsityksessä, että tästä asiasta päätös tehdään toukokuussa.

    Haen Kirjailijaliittoon, koska: koen, että siitä olisi hyötyä minulle. Näen, että runoilijana Suomen Kirjailijaliitto on minunkin lähin asiantuntija-apuni esimerkiksi teosten julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Vaikka en kirjoita saadakseni elantoni siitä, kirjoitan elääkseni. Saan siitä myös rahaa (solmin täsmälleen samanlaisia kustannussopimuksia kuin muutkin). Suhtaudun vakavasti kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen, haluan olla mukana osallisena, vaikuttamassa ja edistämässä kirjailijoiden asioita. Haen Kirjailijaliittoon, koska kirjoittaminen ja julkaiseminen ei ole minulle harrastus, vaan enemmän. Se on intohimo, elämäntapa ja lisätulonlähde.

    Haen Kirjailijaliittoon kolmen julkaistun runoteoksen voimin. Jokaisen niistä on julkaissut ntamo. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja utelenkin mielipidettänne vielä lisäksi siihen, olisiko minulla mielestänne eväilläni ja tilanteessani oikeus päästä jäseneksi Suomen Kirjailijaliittoon?

  7. Piti kommentoida jo aikaisemmin näistä kirjastoapurahoista, yöllä en jaksanut ja aamulla unohdin. Siis jos ajattelee sitä miksi näitä apurahoja aloitettiin 1960-luvulla jakamaan, niin totta kai olet oikeutettu hakemaan ja saamaan. 1950-luvulla käytiin pitkittynyttä keskustelua siitä, että laajeneva kirjastolaitos vie kirjailijoilta leivän suusta kun harvempi kirjakaupasta teoksia hankkii. Hyvitykseksi kirjailijoille luotiin tämä apurahajärjestelmä, tarkoitus oli tukea nimenomaan eläviä, aktiivisia tekijöitä, ajatuksena oli suomalaisen kirjallisuuden edistäminen niin etteivät vähät kulttuuriin osoitetut rahat menisi perikunnille ja ulkomaille. Jäi apurahoja jakavien lautakuntien päätettäväksi miten suomalainen kirjallisuus ”edistyisi” parhaiten. Lautakuntapaikat sopivasti jakaen kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä tehtyyn ratkaisuun.

    Tietokirjallisuuden puolelta jostakin tutkielmasta jäi mieleen piirakka siitä, missä ammatissa toimiville ihmisille tietokirjojen kirjastoapurahoja oli jaettu. Saadakseen siivut jotenkin tasakokoisiksi tekijä oli ryhmitellyt saajat seuraavasti: professorit, yliassistentit, assistentit, yliopistonlehtorit ja muut….

    Muistaakseni neljännes apurahoista oli tuolloin mennyt professoreille, joilla ymmärtääkseni ihan kohtuullinen kuukausipalkka on.

    Yksi rajoitus käsittääkseni kirjastoapurahojen jaossa on. Jos on taiteilijaeläkkeellä, niin silloin saa ainoastaan puolet lautakunnan harkitsemasta apurahamäärästä.

  8. Reijo, kiitos, avasit aiheen historiaa, joka itselleni on tähän mennessä ollut pimennossa.

    Tuo kirjastoapuraha on ainut, jota olen hakenut. Mitään esteitä sen saamiselle sääntöjen puitteissa ei käsitykseni mukaan pitäisi todella olla, vaan kielteinen tai myönteinen päätös perustuu joko arpaan tai siihen, koetaanko tulevat ja menevät teokseni apurahan arvoiseksi.

  9. Minä olen sivutoimekseni kirjallisuuden suomentaja. Päätoimenani opetan ja saan siitä normaalia kuukausipalkkaa enkä edes suostu mihinkään kesän ajan irtisanomisiin vaikka vuoden pätkissä opetustöitä teenkin. Olen hakenut (ja saanut) kirjastoapurahaa neljänä vuonna ja tällekin keväälle olen hakemuksen tehnyt. Tunnustan, etten ole edes ajatellut, etten saisi sitä hakea (ja saada). Minun nähdäkseni ei ole pienintäkään syytä, miksi sinun pitäisi jättää ko. apuraha hakematta.

  10. Paula T, kiva kun kommentoit!

    Esimerkkisi osoittaa juuri sen tärkeyden, että kirjallista työtä voi tehdä myös pelkästään kirjallisesta intohimosta. Näin todeten en todellakaan halua millään tavoin vähätellä niitä kokopäiväisesti kirjallisten töiden parissa viettäviä henkilöitä, vaan lähinnä korostaa sitä että kaltaisemme, jotka heittävät vapaaehtoisesti vapaa-aikansa toiseen, kirjalliseen työhön, uhraavat myös paljon muuta elämästään asian vuoksi: ainakin itselläni sosiaalinen elämä on mitä on, rahaa ei tule yhtään enempää kuin ehkä kuvitellaan, aikaa harrastamiseenkaan ei oikein löydy. Se on yhtä kunnioitettavaa kuin se, että uhraa säännöllisen kuukausipalkkansa kirjoittamiselle. Samalla tavoin kuin kaikki tuet ovat elämisen tasoon verrattua kai melko pieniä, niin eipä se yksi kirjastoapurahakaan luksustasolle sentään elämää työnnä, vaikka tuokin helpotusta ja esim. mahdollisuuden vaihtaa rikkinäinen kone uuteen. Mutta sen symbolinen arvo tukena olisi ainakin itselleni huikea.

    Yksi syy siihen, miksi halusin kirjoittaa tästä asiasta ja kysellä oli se, että kaiken muun epäselvän ohessa tuntui siltä, että yleisesti saatetaan ajatella, että tämän kaltainen ratkaisu järjestää elämänsä olisi jotenkin helppoa. Ei se ole.

    Yhteistä kirjallisuuden kääntämisessä ja runoilijuudessa lienee myös se, ettei toisaalta tarvitse edes uneksia tulevansa toimeen tuollaisella työllä. Ei ole tarvetta edes yrittää mahdottoman edessä.

  11. apurahahan ei nykyisessä systeemissä ole vain rahallinen avustus, vaan siihen liittyy myös uskottavan kirjailijanuran luominen. ruohonjuuritason komentelu ei liity siis vain siihen, että toisilla on isompi lovi kukkarossa kuin toisilla (ja eiköhän jokainen tiedä oman kukkaronsakin parhaiten itse) vaan myös siihen, että toiset saavat pyrkiä kirjailijuudessaan ”päätoimisuuteen” (apurahoja hakemalla) ja toiset sitten eivät, vaan voivat pysyä ”harrastajina”.

  12. Maaria, niinpä. Apurahoissa on joitakin sellaisia omituisia vinoutumia. Eilen katselin Yle Areenasta dokkaria Hannu Salamasta (dokumenttisarja suomalaisista kirjailijoista, muistikuvani mukaan J.P. Pulkkisen toimittama), joka aika osuvasti sanoi jotenkin niin, että kun olisi ollut enemmän rahaa niin olisi voinut kirjoittaa vähemmän. Kertoi myös, että häntä on aina apurahoitettu hyvin.

    Jäin jotenkin miettimään tuosta että niin, mikä on sitten oikeasti hyvä tilanne suomalaiselle kirjailijalle, jos ajatellaan sitä suomalaisen kirjallisuuden näkökulmasta. Nykyäänhän ei esimerkiksi puhuta ns. ”väliteoksista” juuri ollenkaan, nykyään kukaan ei enää tee sellaisia mikä on sinällään kummallista kun kilpailu on kuitenkin kasvanut. Tietysti se voi olla merkki siitä, että kirjallisuuden rinnalle otetaan ehkä enemmän muita kirjoituksellisia hanttihommia. Mutta ollaanko silloin yhtään enempi kirjailija kuin vaikka edesmennyt taksikuski Arto Salminen? Laajemmassa mittakaavassa (kysymys, jonka luulen tulevaisuudessa entisestään tulevan enempi pinnalle) voisi kysyä, minkälainen oikeastaan on nykyaikainen suomalainen kirjailija? Onko se apurahalla, ennakoilla ja kirjamyynnillä elävä? Tässä asiassa mua kiinnostaa juuri nämä mittasuhteet, ja toisaalta odotukset niitä kohtaan?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s