Alakuloinen maa

Valokuvaus kiinnostaa minua kovasti, eri mittasuhteissaan. Puhdas, käsittelemätön kuva vai valotuksilla ja jälkisäädöillä kikkailtu kokonaisuus? Kaikki kiinnostavat.

Omissa kuvissani pyrin siihen, etten rakentele niitä kovin pitkälle – vain normaalia kuvankäsittelyä ilman ällistyttäviä manipulaatioita. Ajatus on, että valokuvissa itse kuva on tärkein.

Mutta runoilija haluaa maustaa sanoilla hiukan kaikkea. Sängyn vieressä lojuu öiden yli sanoja turvaksi, kaupungilla sanat matkaavat taskussa mukana. Sirottelen niitä valokuvien alle – ajattelen: jotain minimalistista, kenties.

Ajattelen konkreettista kuvaa ja runoa itsenään, sekä niiden mahdollista dialogia.

Alakuloinen maa löytyy tämä blogin oikeasta reunasta Valorunokuvia -otsikon alta.

Mainokset

4 kommenttia artikkelissa “Alakuloinen maa

  1. Kiitos kehuista :)

    Tästä tekstistä tuli mieleen, että mun on taas yleensä erityisen vaikeaa nimetä kuvia. Mielummin ne on vaan kaikki nimettömiä ja antaa katsojan sitten päässään muodostaa kuvan sanallinen muoto. Tosin osuvasti nimetty kuva toimii useammalla tasolla… no ehkä joskus opin nimeämään kuvia lennokkaasti.

    • Sama pätee runoihinkin; sen vuoksi harvalla kirjoittamallani runolla on varsinaista nimeä. Tosin tuohon on usein ollut vaikuttimena myös runon suhde sen ympärillä olevaan kokoelmaan.

  2. Itse olen aina ollut melkoinen sarjakuvien ystävä, joten sitä kautta kuvan ja tekstin suhde on aina herättänyt mielenkiintoa. Valokuvauksen, maalaustaiteen ja runouden väliset asiat ovat alkaneet tosin kiinnostaa kunnolla vasta aikuisiällä, vaikka ainahan sitä on esim. cd-levyissä kiinnittänyt erityistä huomiota vaikkapa bookletiin tunnelman luojana ja musiikin täydentäjänä. Lisäilin tänään Eläinratavaloa -runokokoelmani kuvitusta nettisaittini galleriaan, joten käyppä katsomassa siellä jos kiinnostaa( ja saa toki vaikka tämän jatkoksi kommentoida vink, vink!). :)

    • Kiinnostavia kuvia! Mustavalkoisuus on ehkä välittömin tunnelman luoja valokuvauksessa – siinä valo on niin ehdoton ja kenties parhaiten omaksuttavissa. Pidän myös niiden aiheista – syntyi välitön mielenkiinto tutkia niitä tarkemmin.

      Mua kiinnostaa (valo-)kuvan ja runon oheen se kolmas tekijä joka näistä syntyy. Ajattelen melkein niin, että näistä muodostuu jonkinlainen triangeli. Ne voivat toki estetiikaltaan olla samanhenkisiä, mutta eniten mua kiinnostaa tutkia juuri esimerkiksi runon äärellä olevaa kuvaa ja niiden suhdetta nimenomaan siitä lähtökohdasta, ettei kuva ole varsinaisesti kuvitusta runouteen. Tai ettei runo ole vain täytetekstinä, ns. ”selitysosio” kuvalle.

      Parhaiten tuollainen kai onnistuisi niin, että esim. runo ja teksti olisivat kokonaan erillisiä – kenties jopa toisistaan irti olevia ja ennalta valmiina niin, etteivät pääsisi ennakkoon minkäänlaiseen kontekstiin suhteessa toisiinsa, vrt. esim. sellainen tilanne, missä lukisi saman runon eri maisemassa. Millainen vaikutin/millaiset vaikuttimet jäisivät näiden jäsenien ulkopuolelle? Ja missä mittasuhteissa ne olisivat? Ja tähän tietenkin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s