Ne tulevat pyytämättä

Otsikko on sitaatti Me Naiset -lehden henkilökuva-artikkelista (kirj. Rosanna Serkamo), jonka tähtenä riekkuu runoilija Heli Laaksonen. Noin Laaksonen kertoo, kun tulee puheeksi pitkähkö julkaisutauko.

Runot ovat ehdottomia, sillä niitä ei voi vähääkään pakottaa. En silti pelännyt runosuonen ehtymistä, vaan luotin siihen, että runot tulevat kuin unet: ne tulevat pyytämättä ja itsestään sitten, kun ovat tullakseen.

Jatkuvan kirjoittamisen ohella tulen usein miettineeksi omaa kirjoittamisen ja luomisen poetiikkaani, siinä sivussa myös muiden. Laaksosen ”lahjaksi saama” runous ei vastaa oikeastaan millään tavoin omaa kokemustani kirjoittamisesta. Tuollaisen kuuleminen väkevöittää omia tuntemuksiani prosessista, jonka koen raskaaksi ja jota jotenkin voisi verrata henkiseen väkivaltaan, mikä itselleen on suotava päästäkseen ikeestä, jota silti rakastaa.

Minulle ne eivät tule pyytämättä. Kenties olenkin, olenko, vain kateellinen Laaksoselle?

En ole. En myönnä, enkä vaihtaisi, vaikka jokin selittämätön taho ryhtyisi tunkemaan rannikon murretta kieleni kiemuroihin. Pidän siitä ruumiin kurittamisesta, jota kirjoittaminen minulle tekee. Kenties se on verrattavissa rankan, henkisesti ja fyysisesti raskaan urheilusuorituksen jälkeiseen euforiaan, kun elimistö pyrkii elpymään syvistä vesistä takaisin pintaan.

Huolestuttaa; antavatko Laaksosen kommentit kirjoittamisen ”keveydestä” liian kepeän kuvan? Artikkelissa hän rehdisti myöntää, että tulee toimeen myyntituloilla, joita kirjoistaan saa/on saanut. Siksi hän ei myöskään ole hakenut minkäänlaisia apurahoja, koska kokee, että joku muu on suuremmin niiden tarpeessa.

Hain itse äskettäin kirjastoapurahaa. Hakemuksessa täytyi esitellä työsuunnitelmaa. Se kohta täyttyikin omalta kohdaltani mukavasti; kirjoitusprojekteja on koko vuodeksi ja kalenteri on täysi. Ensi vuosi näyttää yhtä työteliäältä. Olen ymmärtänyt, että työsuunnitelma kattaa aika ison osan niistä perusteista, joiden pohjalta apurahaa joko myönnetään tai ei myönnetä.

Päätöstä odotellessa tulee miettineeksi, aukenisiko Laaksosen metodeilla apurahahanat:

”Työsuunnitelma: Öhöm. Runot tulevat, jos ovat tullakseen. En ota siitä paineita. Ne tulevat pyytämättä ja itsestään.”

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s